|
SYNTTÄRIEKSTRA 8/2007 Tallin valmistautuminen
5-vuotissynttäreihin alkoi aluksi ulkoasun säätämisellä ja sen myötä myös
hevosten sivujen päivittämisellä. Kaiken tämän jälkeen oli viimein aikaa
ottaa mukaan myös yleisö. Kahden foorumin (hevoset.com ja hevostalli.net)
saalis kysymyksineen sekö vastauksineen löytyy alta. Kiitos kaikille
mukana olleille :) ! |
|
TALLIN PERUSTAMINEN Mistä lähti idea perustaa GH? - Voin sanoa suoraan, että tämä mietityttää itseäni vieläkin - samoin kuin nimen taustakin. Myönnän muistini olevan niin huono, että 5 vuotta tuntuu liian pitkältä ajalta ;) Mitä lie mielessäni liikkunut sinä päivänä, kun olen tallin perustanut. Mietitkö pitkään GH:n perustamista, vai oliko se vain "kunhan nyt perustan ratsastuskoulun" ? - Koska talli oli ensimmäinen minulle, sen perustamispäätös oli luultavasti aika nopeasti tehty. Siihen aikaan en edes tiennyt että tallit voivat olla muita kuin ratsastuskouluja. Varsojen päätoiminen tehtailu ei kuulostanut tallilta minun korvaani, joten GH:sta tuli ratsastuskoulu (yksityistallin ja pienen siittolan kera). |
|
HEVOSET Mikä hevosista on ajan mittaan jäänyt eniten mieleen? - Hmm. On hankalaa nimetä yhtä hevosta, joka herättäisi eniten muistoja. Ensimmäisenä mieleen tulee kuitenkin shetlanninponiori Capitta, jonka kanssa aloitin PKK:ssa kiertämisen ja sain jopa ansaittua FN-arvonimen. Sillon se tuntui hienolta, nykyään poni ei varmaan pääsisi luokassaan häntäpäätä pidemmälle. Ootko ikinään miettinyt hevosmäärän pienennystä? - Aikoinaan harrastin enemmänkin sitä, että yritin saada hevoskantaa pienemmäksi, sillä joukossa oli myös ratsuja, joiden kanssa en tehnyt mitään, enkä välittänyt niiden läsnäolosta. Tällä hetkellä 35 hevosen talli (+ 1 varsa ^^) tuntuu ihan hyvältä lukumäärällisesti, joten en usko että siihen tulee muutosta. Harmittaako toisinaan, kun tekisi mieli ostaa uusia hevosia, mutta talliin ei mahdu? - Kyllä harmittaa :D ! Silloin muistan vain sen, että mitä enemmän hevosia, sitä suurempi homma niiden kanssa tulisi olemaan. Ja koska tälläkin hetkellä hevosten päiväkirjojen päivittely ja tunneilla työllistäminen on aikamoista hommaa, niin olen ihan tyytyväinen kun saan pari kertaa vuodessa ostaa uuden hevosen. Onko sinulla hevosia, joiden haluaisit jo olevan aikuisia, etkä malttaisi millään odottaa niiden varttumista? - Tällä hetkellä ei ole (: Pidän siitä että tallista löytyy myös yksi kesän varsa (3kk) sekä nuorempi tamma, jonka koulutus ollaan juuri saatu alkamaan. Se tuo vaihtelua hevosten kesken - ei ole itsestään selvää että joku kykenee tai jaksaa jolkottaa tunneilla 5 kertaa viikossa. Jokainen hevonen on sinulle yksilö, tiedän sen. Onko sinulla omaa hevos/ponisuosikkiasi? - Suosikkini vaihtelevat aika usein. Viime aikoina voin myöntää unohtaneeni "valita" suosikin itselleni. Yleensä uusin hevonen vie minun huomioni, joten tällä hetkellä tuo suosikin asemassa oleva poni on risteytystamma Areten Sabiina. Onko tallissa sellaista/sellaisia hevosia, joihin ei riitä innostus, muttet viitsi poiskaan antaa? - Alkuvuosina oli, nykyään olen päässyt tutustumaan ja kiintymään niin kovasti hevosiin, etten voiis myydä niitä enää muualle asumaan. Työn haittapuoli ;) Mikä tallin hevosista on ollut suosituin, eli sitä on toivottu tunneille enemmän kuin muita ja/tai sitä on toivottu eniten hoitohevoseksi? - Ehdottomasti suosituimmaksi nousi jo saapuessaan risteytysponi Yehl's Saghani, jolle muistaakseni tuli heti ensimmäisenä päivänä jo 4-5 hoitajaehdokasta. Oli outoa että yhtäkkiä joku hevosista keräsi niin suuren joukon taakseen :) Edelleen Niko on pidetty, niin ratsuna kuin hoitohevosena. mitkä viisi hevosta ovat olleet gh'n ensimmäiset hevoset? - Homma aloitettiin aluksi neljällä hevosella, jotka olivat ox-t. Dino 475, sh-o. Augus de Osir (eli nykyinen Osiirin Aukusti), sh-r. Romeo sekä sh-o. Toffa Sant. Viides hevonen, joka tallille saapui, oli luultavimmin isl-t. Butterflyer. Näistä hevosista kaikki muut paitsi Dino ovat edelleen tallilla asumassa. Dino myytiin 2003-2004 muualle, mutta katosi aika lahjakkaasti bittiavaruuteen muutaman kuukauden jälkeen. Onko koskaan ollut sellaista hevosta johon olet ihastunut yht'äkkiä, ja ostaesssa luvannut kuuta taivaalta, mutta sitten loppupeleissä koko koni ei voinut vähempää kiinnostaa, mutta et ole kuitenkaan kehdannut sitä palauttaa tai kuopata nuorena? - Ostopäätöksiä teen niin harvoin ja harkiten, että yhtäkään en ole vielä katunut (: Jokainen hevonen on tuntunut oikein sopivalta tallille ja saanut huomiota osakseen. Ehkä asia, jonka olisin hevosten ostossa muuttanut, koskee shettistamma Venlaa. Nimensä takia olen meinannut menettää hermoni useaan otteeseen. Olisi pitänyt olla viisaampi ja pyytää lyhyempää nimeä tammalle :) Mikä on tallisi vanhin hevonen ja kuinka vanha se on? - Tällä hetkellä vanhin on hyvissä voimissa oleva shettisori Capitta (s. 1989), joka on päässyt jo hienoon 23 vuoden ikään. |
|
IDEAT + JAKSAMINEN Mistä pirusta sä revit kaikki ideas? :D - Ideoiden alkulähde on yhtä hämärä kuin tallinkin ;) Oikeastaan kaikenlaiset ideat tulevat päähäni silloin, kun tallia vähiten ajattelen - eli ihan arkiasioita tehdessä. Mikä on saanut sut aina jatkamaan vuodesta toiseen GH:n kanssa? - Kiinnostus ratsastuskoulua kohtaan sekä tietenkin pitämisen hauskuus :) Pitkäikäiset hoitajat ja tuntilaiset ovat viime aikoina antaneet taas lisäpotkua hommaan. Miten estät kyllästymisesi? - Suljen koneen, enkä avaa sitä ennen kuin kiinnostus on taas huipussaan tallia kohtaan. Mikäli jokin asia ei kiinnosta minua, siitä on parempi luopua hyvissä ajoin. Muuten löydän itseni hirveästä rästityökierteestä. Myös uudet ideat antavat välillä intoa. Oletko kertaakaan kyllästynyt tuohon nykyiseen ulkoasuun? - Ulkoasuahan on kirottu monet vuodet ja pyydetty sitä vaihtumaan ties kuinka monta kertaa :) Huomaatte varmaan, että olen kyllästynyt entiseen ulkoasuun ja oli siis aikakin muuttaa sitä hiukan. Radikaaleja värien muutoksia en voi edes kuvitella tekeväni. Onko intosi tallia kohtaan milloinkaan totaalisesti lopahtanut? - Tähän mennessä ei (: Se on ihme, sillä usein intoni uusien harrastuksien suhteen loppuu heti (ainakin tällaisten nettijuttujen suhtene). Jääkö sinulla itselläsi aikaa enään oikeille hevosille? Entä kavereille? Miltä tuntuu pitää tallia ja samalla uhrata monta tuntia päivässä tuntien pitoon? - Oikeiden hevosten kanssa toimin vain kerran viikossa ja lähinnä ongelmaksi on tullut se, että kavereilla ei ole niin paljon aikaa kuin minulla :) Lukio joustaa hyvin ja osuvat kurssivalinnat ovat mahdollistaneet lyhyet päivät. En kuitenkaan istu koneella koko päivää - peruspäivitys kestää arkisin n. 1-2h, joskus saatan jättää tallin moneksikin päiväksi pyörimään itsestään. Vaikka systeemi näyttää suurelta ja monimutkaiselta, se pyörii hyvin yksinkertaisesti sekä helposti :) onko ikinä tullut mieleen vaihtaa gh'n ulkoasua, oletko tehnyt mitään suunnitelmia tai ulkoasuja, muttet ole ottanut käyttöön? - Uutta ulkoasua varten tein keväällä 2007 4 eri versiota, joista tämä viimeisin sitten pääsi toteutukseen asti. |
|
TOIMINTA Onko koskaan tullut sellaista ajatusta, että hei täähän on kivaa ja haluun tehdä tätä enemmän ja enemmän! - On, varsinkin kurssien kanssa haluaisin laajentaa toimintaa vaikka mihin. Ongelmana on vain se, että aikani ja taitoni ovat niin rajalliset, etten ikinä pystyisi opettamaan ihmisille kaikkea. Saatko paljon palautetta mailiisi GH:sta? - Harvinaisen vähän, mutta jos vieraskirja lasketaan mukaan, niin sinne ilmestyy välillä mukavia palauteviestejäkin :) Mikä on seuraava GH:n sisäinen projekti, minkä aiot toteuttaa? - No uusi ulkoasu täytyy saada toimimaan ja siirrettyä myös muutkin sivut vähän modernimpaan ulkoasuun. Mutta toiminnallisesti varmaan on tuntimateriaalien päivitys sekä uusien kurssien luonti. Myös merkkisuorituksia pyrin parantamaan ja lisäämään. Mitä uudistuksia olet ajatellut tehdä/tehnyt 5-vuotissynttäreiden kunniaksi? Saako GH vihdoin uuden ulkoasun? : D - Ulkoasu on nimenomaan se suuri ja ehkä odotettukin uudistus, joka tänään saadaan esille :) Muuten olemme ajatelleet jatkaa ihan normaalisti (vaikka olenkin aina uhkaillut muutta GH:n täysiveristen laukkatalliksi ^^). Oletko koskaan hermostunut jollekin tallin tuntilaiselle/hoitajalle? - Tuntilaisille harvemmin hermostun (mitä nyt välillä manailen tuntien toimimattomuutta), mutta historian ajalta löytyy yksi hoitaja, jolle olen antanut suoraan kiellon tulla enää hoitajaksi. Tämä tosin johtui kyseisen henkilön sääntöjen piittaamattomuudesta sekä allekirjoittaneen jatkuvasta haukkumisesta. Oletko halunnut GH:n pysyvän aina ratsastuskouluna? - Ehdottomasti (: Olen IRL-elämässä pyörinyt aina ratsastuskouluilla enkä voisi kuvitell GH:n olevan yhtään mitään muuta. Miten sait tuntitoiminnan pyörimään? - Lähinnä vain pyörittämällä tallia, sitä kautta tuli hoitajia ja hoitajista koottiin ensimmäiset tuntiryhmät. Kun tunnit pääsivät vauhtiin, alkoi tulla kiinnostusta myös ulkopuolisilta niitä kohtaan. Syksyllä 2005 aloitimme tunnit ja siitä lähtien olemme saaneet nauttia opetuksesta :) Mikä on GHn pitkän iän salaisuus? - Uskolliset kävijät, innokkaat hoitajat sekä kärsivälliset ihmiset, jotka eivät hermostu mielenoikuistani ;) |
|
TALLIN LOPETTAMINEN Onko joskus tullut selkeitä raivonpuuskia, millon tekee mieli heittää koko kone ikkunasta läpi kun joku homma ei ole onnistunu niinku piti? - Joskus muistan kehitelleeni jotain hevosten ulkoasua joka loppujen lopuksi heitti niin pahasti, että tuhosin koko tiedoston ja suljin koneen. Joinain hetkinä voi olla lähellä koneen romuttuminen, mutta suurin osa asioista hoituu jo tyynemmin nykyään. Voisitko harkita lopettavasi koskaan GH:ta, tai antaa edes toiselle pidettäväksi? - On varmaa, että jonain päivänä tallin taru loppuu, mutta sen ajankohdasta en osaa sanoa mitään. En aio kuitenkaan sen jälkeen myydä hevosia kenellekään tai antaa tallia jollekin toiselle. Se mitä olen tehnyt, on vaikeaa antaa jollekin toiselle - ajatusmaailma jää kuitenkin minulle ja näin ollen tallista tulisi ihan uusi :) |