Hoitaja-info
Nimi: Migdi
Aloittanut: 6.7.2009

Hoitaja kertoo itsestään:
"Hei, olen Alin hoitaja Migdi, kuusitoistavuotias lukiolainen. Olen ratsastanut ykkösluokkalaisesta saakka ja olen henkeen ja vereen kouluratsastaja, mutta nautin myös esteistä sopivina annoksina. Nautin kuitenkin kaikesta hevosten kanssa puuhailusta ja teen välttämättömät tallihommat nurisematta. Luonteeltani olen temperamenttinen, hermostun herkästi mutta en vihoittele millekään asialle pitkään. Hymy on vakioasusteeni ja osaan myös pitää hauskaa - kunhan hauskanpito ei tapahdu kenenkään kustannuksella. Olen pitkänhuiskea tyttö mustilla hiuksilla ja sinisillä silmillä varustettuna."

Suoritetut merkit ja kurssit:

Hoitolomake

xxx = tallimerkintä     xxx = hoitomerkintä     xxx = tapahtumamerkintä

2.5.2010 - Vuokrausviikonloppu: sunnuntai
19-20.30 Tutustutaan muuriesteeseen, estekorkeus 50-60cm
Kolmas ja samalla viimeinen vuokrauspäivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, kelit olivat todella suosineet meitä. Aamupäivän käytin varusteiden ja harjojen puhdistamiseen muiden vuokraajien kanssa. Olimme tutustuneet kolmen päivän aikana jonkin verran, ja juttu lensi jo huolettomasti istuessamme satulahuoneessa. Iltapäivällä vein Alin tarhailemaan aikataulun mukaisesti ja puhdistin sillä aikaa karsinan. Viideltä hain hoitohevoseni takaisin sisälle ja sitten ehdinkin lepäilemään tunnin verran, ennen kuin aloin laittaa Alia valmiiksi estetuntia varten.

Seitsemältä olin Alin selässä kentällä valmiina lähtemään liikkeelle. Reilun viiden minuutin alkukäyntien jälkeen saimme ryhtyä verryttelemään ravissa. Ali oli pirteä, sillä se oli tajunnut, mitä kentällä olevat esteet tarkoittivat. Välillä sitä sai muistutella puolipidätteillä takaosan mukaanotosta ja sopivasta vauhdista, sillä toisinaan se olisi lähtenyt tyystin alta pitkänä pötkönä. Työskentelin ahkerasti saadakseni hevosen avuille, tein volttia voltin perään ja vaadin sitä reagoimaan sisäpohkeeseen, otin temmonvaihteluita ravin sisällä ja muutamia siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin saadakseni sen nopeammaksi ja kuuliaisemmaksi.

Ensimmäiset laukannostot olivat haparoivia, sillä vaikka Ali oli reipas ja eteni vauhdikkaasti, en ollut saanut ratsastettua sille tarpeeksi voimaa alle ja nimenomaan takajaloille, vaan se oli aika etupainoinen siirtyessään laukalle. Aino ohjeisti tekemään väistöä ennen nostoa. Kokeilin sitä, ja se auttoikin heti, koska väistättäessä joutui väkisinkin ottamaan kunnollisen ohjastuntuman ja pitämään jalat lähellä. Muutaman ympyrän laukattuaan Ali rentoutui hitusen, mutta oli silti vireä, ja se alkoi tuntua koko ajan paremmalta.

Annoimme hevosille hetkeksi pitkää ohjaa samalla kun kuuntelimme Ainon ohjeita. Luvassa oli sitä muurin hyppäämistä, ensimmäiseksi kahden esteen pätkänä. Muurille oli pitkä lähestyminen, joten aikaa valmistella hevonen hyppyyn oli runsaasti, ja esteet olivat hyvin pieniä, noin puolimetrisiä. Ensimmäisellä kierroksella jännitin itse muuria niin, etten uskaltanut nostaa katsettani ajoissa sen yli, joka aiheutti sen, että työnsin hevosta hyppyyn, joka taas aiheutti kiellon. Ali selvästi epäröi uusintayrityksellä, mutta hyppäsi urheasti, kun minä yritin pitää pohkeet kiinni ja tuoda sen hyvään paikkaan keskelle estettä. Toisella kierroksella me molemmat olimme saaneet varmuutta hyppäämiseen, hyppy muurin yli ei ollut liioitellun suuri vaan melko tasapainoinen, ja saimme hyvän lähestymisen toiselle esteelle.

Kun kaikki olivat tulleet kahdesti, siirryimme hyppäämään rataa. Hieman korotetut ensimmäiset kaksi estettä sujuivat hyvin. Tie ristikkosarjalle oli huono, mutta Ali ponnisti rohkeasti yli ja korjasi välissä reitin niin, että pääsimme onnistuneesti keskihalkaisijalle. Ehdin suoristaa ruunan hyvin, ja vaikka se hiukan katsoikin toista muuria, se lähti ponnistukseen oikealta kohdalta ja teki siistin hypyn.

Hypyt hypättyämme aloitimme loppuverryttelyn. Ali tuntui oikein hyvältä ja rentouduttuaan se ravasi hienosti pitkällä askeleella apujani kuunnellen. Olin oikein ylpeä siitä ja muutenkin tyytyväinen viikonlopun antiin.

1.5.2010 - Vuokrausviikonloppu: lauantai
10-11 Itsenäistä työskentelyä kentällä
Toisena vuokrauspäivänä olin päättänyt käyttää itsenäisen tuntini tasapainoharjoituksiin ja iltapäivän Alin pesuun. Ruuna oli kellertävillä läiskillä loimituskauden päätyttyä ja kunnon vesi- ja shampoopesu tulisi varmasti tarpeeseen!

Aamulla laitoin Alin muuten normaalisti ratsastuskuntoon, mutta jätin satulan pois. Hevonen tuntui hiukan kummastelevan tätä ja minuakin jännitti, mutta en aikonut jänistää, vaan kellon käydessä kymmentä talutin ruunan kentälle ja Ainon punttaamana nousin selkään. Lisäksi kentällä oli Ciku Jasmiinan ratsastamana sekä Kirsi ja Toffa, yksin meidän ei tarvinnut onneksi harjoitella.

Ensimmäiset hitaat käyntiaskeleet tuntuivat äärimmäisen horjuttavilta, sillä en ollut turhan montaa kertaa mennyt satulatta, ja Alikin oli hiukan epävarman oloinen painoni jakauduttua niin omituisesti sen selkään. Pidin harjasta kiinni ja hengitin syvään yrittäen rentoutua ja löytää käynnistä tasaisen rytmin. Samalla kun se alkoi onnistua, ruunan käynti piteni ja tasoittui.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat ja aloin ratsastamaan alkuverryttelyjä käynnissä. Tein isoja ja pieniä voltteja, muutamia pysähdyksiä ja joitakin temmonvaihteluita käynnin sisällä. Alkuun meillä oli hakemista, koska apuni eivät olleet yhtä selkeitä kuin satulalla ratsastettaessa, mutta kun sain varmuutta painoapujen käyttämiseen ja pohkeella ratsastamiseen, hevonenkin alkoi kuunnella paremmin. Se liikkui rohkeammin eteen ja reagoi nopeammin. Muodossa ei ollut kehumista, sillä annoin Alin edetä melko pitkällä ohjalla välttääkseni turhan nyppimisen ja ohjasta tuen ottamisen, mutta taitavana kouluhevosena kimo polki ihan riittävän hyvin alleen ja oli edestä mukavan kevyt.

Parinkymmenen minuutin jälkeen, löydettyäni tasapainon ja oikeat nappulat Alin ratsastamiseen, uskalsin ottaa mukaan vähän ravia. Löysäsin ohjaa ja nappasin harjasta kiinni, kun Ali pyöräytti häntäänsä ja lähti etenemään hurjan isolla ravillaan. Aluksi jännityin ja istuin liikettä vastaan yrittäessäni pysyä paikoillani, jolloin hevonen hermostui sekin, alkoi nakella niskojaan ja tikittää eteenpäin kaikkea muuta kuin rennosti. Sain tehdä itseni kanssa paljon töitä, ennen kuin pystyin rentoutumaan yhtään ja muistamaan sen, että pieni pomppiminen selässä oli vähemmän paha kuin istunnalla liikkeen blokkaaminen. Kun se sitten onnistui, Alikin rentoutui välittömästi. Ravailin pieniä pätkiä kerrallaan ja otin välissä käynnissä muutamia taivutuksia, jottei tunti menisi ihan humputteluksi.

Tunnin loppupuolella päätin kokeilla kerran laukkaa. Ensimmäinen yritys päättyi hirvittävän epämukavaan kiitoraviin, mutta paremman valmistelun jälkeen Ali siirtyi vaivatta ripeämpään askellajiin ja laukkasi pehmeästi kentän ympäri minun hihittäessä selässä. Keinutuolimainen laukka oli paljon mukavampaa kuin iso ja korkea ravi, ja siinä rentoutuminen onnistui paljon vähemmällä vaivannäöllä. Lopetellessani ratsastuksen olin todella tyytyväinen siihen, että olin ylittänyt itseni ja uskaltanut kokeilla myös laukkaa Alin kanssa.

Karsinassa riisuin Alilta pintelit ja vaihdoin suitset riimuun, ja sitten lähdin sen kanssa pesupaikalle. Ali katseli rauhassa ympärilleen eikä tuntunut säikkyvän letkutusta. Katselin sen kokonaan ja puristin hevosshampoota kosteaan sieneen, jolla aloin hieromaan Alin karvaa. Ruuna käyttäytyi oikein mallikkaasti ja seisoi rauhassa aloillaan, kun huuhdoin sen hännän ja hinkkasin karkeammalla sienellä kellanruskeiksi muuttuneita jalkoja. Sitten ryhdyin huuhtelemaan hevosta tarkasti, jotta yhtään shampoota ei jäisi sen karvapeitteeseen. Lopputulos pesu-urakan jälkeen oli se, että Ali oli kostea, mutta putipuhdas ja jälleen vaaleanharmaa, ja minä olin myös aivan läpimärkä ja vaahdon peitossa.

Pesun jälkeen lähdin hetkeksi taluttelemaan ruunaa ulos auringonpaisteeseen. Lämpöä oli viitisentoista astetta, joten keli oli ihanan keväinen. Kävelimme tallitietä muutamaan kertaan edestakaisin ja ihailimme luontoa. Kesä oli toden teolla tulossa!

30.4.2010 - Vuokrausviikonloppu: perjantai
19-20 Kevään ensimmäinen kahluuretki - onko vesi jo lämmintä?
Vuokrausviikonlopun ensimmäisen päivän iltana satuloin intoa puhkuen Alia, valmiina lähtemään maastoretkelle. Aino oli sanonut, että satulattakin sai halutessaan ratsastaa, mutta olin päättänyt pelata varman päälle. En missään nimessä halunnut tipahtaa hevosen selästä heti kättelyssä, ja sitä paitsi olin ajatellut kokeilla ilman satulaa menoa lauantaina itsenäisellä tunnilla.

Meitä oli lähdössä matkaan hyvän kokoinen porukka, kuusi ratsukkoa. Osa oli minun tavoin päätynyt laittamaan satulan, muutama uskalias tyttö oli jättänyt sen pois. Nousimme ratsujemme selkään ja muodostimme jonon. Minä ohjasin Alin kolmanneksi Kirsin ja Toffan taakse. Ali tuntui sopivan pirteältä mutta hyvin rennolta, kun letka lähti leppoisassa käynnissä etenemään tallitietä pitkin. Juttelimme niitä näitä ja nautimme keväästä hevosten kävellessä päät alhaalla.

Risteyksen jälkeen siirryimme raviin. Ali painoi kevyesti ohjalle, mutta ei intoillut liikaa. Sekin taisi nauttia keväästä, siltä minusta ainakin tuntui sen hölkätessä rennosti pitkällä askeleella muiden perässä. Hetken ravattuamme Aino antoi merkin siirtyä laukkaan, Tomi etunenässä kaikki hevoset vaihtoivat ravin muitta mutkitta laukaksi, ja sitten annoimme niiden mennä. Ali pärski ja alkoi tuntua vähän turhan painavalta ohjalle. Herättelin sitä puolipidätteillä ja pidin jalat lähellä, niin että hevonen lyhensi hiukan laukkaa, alkoi itse kantaa myös päätään ja eteni paremmin avuilla. Olisin mielelläni laukannut samaa tahtia vaikka koko matkan lammelle saakka, mutta hetken perästä jarruttelimme hevoset käyntiin ja kävelimme loppumatkan Sorsalammelle. Ilta-auringon viistot säteet osuivat veteen saaden sen kimmeltämään, ja maisema oli kokonaisuudessaan hyvin kaunis.

"Vapaasti vaan kahlaamaan, ei mennä uimaan asti, eli syvyysraja menee hevosten masussa", Aino ohjeisti. Sieltä täältä kuului kiljahduksia, kun muutamat hevoset säntäsivät ilman epäröintiä veteen ja kastelivat takana tulevat kuopimalla vesirajaa.

Ali mulkoili vettä epäluuloisen näköisenä ja kieltäytyi ottamasta pohjemerkkejäni todesta. Se otti muutamia varovaisia askelia rannalla, mutta ei suostunut kastamaan kavioitaan, vaikka kuinka kannustin sitä liikkumaan. Minulle alkoi tulla jo kuuma, ja olin lähestulkoon luovuttamassa, kun Ali päätti, ettei vedessä ollutkaan mitään pelättävää. Kuin vanha tekijä se askelsi veteen ja räiskytteli sitä innoissaan. Kastuin itsekin, kun ruuna kuopaisi polvensyvyisessä vedessä kovaa ja lennätti aimo suihkun päälleni. Mutta kevät kuivaa minkä kastelee!

Vesileikkien jälkeen matka jatkui takaisin kohti tallia. Ravasimme rauhassa pitkät pätkät, ilmavirta kuivasi hevosia ja ratsastajia ja vauhti oli mukavan letkeä. Ilman satulaa menijät kikattelivat pomppiessaan liukkailla selillä ja taisimme kaikki nauttia reissusta. Tallille saavuimme käynnissä, ja hevosten hoidon jälkeen ensimmäinen vuokrauspäivä alkoi olla paketissa. Huomenna lisää!

10.3.2010 - Maastotunti höystettynä lumisen kentän käytöllä (pidetty 24.2.)
Meidän hoitajien iloksi Aino oli päättänyt järjestää tulevien lomien kunniaksi viikon ajan joka päivälle yhden ratsastustunnin hoitajille hevosineen. Mietin pitkään, mille tunnille ilmoittautua, sillä valinnanvaraa oli runsaasti, maastoilua, kouluvääntöä, hyppäämistä ja leikkituntikin. Loppujen lopuksi päädyin yhdistettyyn maasto- ja koulutuntiin, joka tekisi varmasti hyvää meille molemmille.

Keskiviikkona saavuinkin tallille hyvissä ajoin, hain Alin sisälle, harjasin sen paraatikuntoon ja hiukan ennen kuutta aloin laittamaan varusteita. Ruuna oli hyvillään saatuaan huomiota koko pitkän harjauksen ajan ja antoi minun suitsia ja satuloida sen pikavauhtia. Viittä vaille kuusi olin jo kentälle, mittailin jalustimia ja kiristin satulavyötä. Minun ja Ainon lisäkseni mukaan oli lähdössä muutama muu ratsukko, mutta porukka ei ollut silti suurensuuri. Se sopi minulle mainiosti.

Kun olimme kaikki valmiita, lähdimme kentältä kohti pimenevää metsää.
"Muistakaa välimatkat, ylämäissä nouskaa hiukan kevyeeseen istuntaan, käydään sellaisen puolen tunnin käyntilenkki ja yksi ravipätkä siihen väliin, sitten palataan kentälle hankeen. Kaikki ok? Hyvä, sitten matkaan", Aino huusi kärjestä.
Ali ei tarvinnut pohjemerkkiä, se lähti korvat hörössä matkaan muiden perästä. Hevosen askel oli vetävä, mutta ei liian vauhdikas, ja olin varma, että reissusta tulisi mukava.

Käveltyämme jonkin matkaa pitkin ohjin Aino käski ottamaan ne tuntumalle.
"Nyt tulee muutama ylämäki", hän tiedotti.
Letka alkoi nousta, kun hevoset kiipesivät loivaa mäkeä ylös. Ali nautti saadessaan tehdä ruumiillista työtä, sen korvat tapittivat edelleen pystyssä, pää heilui rennosti liikkeen mukana ja takajalat työnsivät ruunaa eteenpäin. Se otti väliin muutamia raviaskeleita ja pärski innoissaan.
"Sähän olet nuortunut viisitoista vuotta", nauroin, kun Ali oli päässyt mäen harjalle ja kiskaisi päänsä alas haistellakseen lumen alta pilkistävää puskaa. Se hamusi sitä suurella mielenkiinnolla niin kauan, että minun piti patistella ruuna eteenpäin, ettemme jäisi pahasti joukosta.
"Sä taisitkin olla harmaa nuorena poikana", juttelin hevoselle sen kuroessa välimatkaa umpeen matkaavoittavalla käynnillään. Ali nyökäytti päätään.

Mäet jyrkkenivät kerta kerralta, mikä tarkoitti tehokkaampia nousuja ja laskeutumisia. Niin kovassa kunnossa Ali kuin olikin, se alkoi silti hiukan hiota tarvottuaan lumessa, ja tietenkin sillä oli andalusialaiseksi melko paksu talvikarva. Väsymystä ei silti ollut havaittavissa, vaan tahti kiristyi askel askeleelta. Ruuna alkoi selvästi hiukan kyllästyä pelkkään kävelyyn ja halusi toimintaa. Sen onneksi Aino päätti hetken kuluttua ottaa lyhyen ravipätkän.
"Ihan rauhassa mennään, huutakaa jos tulee jotain!"
Painoin kevyesti pohkeillani vaaleita kylkiä ja sain Alin siirtymään rivakkaan raviin. Se oli innoissaan, mutta kuunteli kyllä pidätteitä. Nautin vauhdikkaasta menosta ja helmikuun tuulesta täysin siemauksin, mutta en ollut pahoillani, kun saavuimme takaisin tallille, olihan tiedossa vielä puoli tuntia kouluratsastusta!

Kentälle kävelimme hetken pitkin ohjin ja aloitimme sitten työskentelyn. Ohjelma oli melko vapaa, mutta tarkoituksena oli saada hevoset työskentelemään mahdollisimman tehokkaasti mutta rentoina seuraavat puoli tuntia, käyttäen apuna ympyröitä ja siirtymisiä. Tein Alin kanssa alkuun muutaman siirtymisen käynnistä raviin ja takaisin, ennen kuin aloin pyörittää sitä isoilla ympyröillä. Ali nosteli jalkojaan korkealle ja nautti selvästi saadessaan liikkua reippaasti, mutta se oli silti hyvin avuilla ja taipui oikein kauniisti kumpaankin suuntaan.

Lopputunnista saimme ottaa muutamat laukannostot. Alilla oli hiukan turhan paljon energiaa, mutta ei nyt lähtenyt ihan täysin hallinasta, ja annoinkin sen laukata aika reippaasti. Loppuverryttelyt tehtiin rauhallisesti ravissa ja käynnissä. Ali venytti eteen ja alas esimerkillisesti ja tuntui kaiken kaikkiaan todella mukavalta, pyöreältä ja joustavalta. Olin todella, todella tyytyväinen hoitohevoseeni!

Hybriditunti - jokaiselle jotakin! (paitsi esteitä, mutta ehkä ensi kerralla otetaan sitten kunnon triathlon) Mukavaa että pääsitte Alin kanssa mukaan hoitajatunneille. Ruuna on varsin ihana maastoilija, rehti ja valmis vaikka mihin. Ja aina yhtä innoissaan löytäessään talvella jotain popsittavaa, eihän matkaeväitä sovi unohtaa ;)

Suomessa asuminen on edesauttanut talvikarvan kasvua. Nuorempana Ali tarvitsi vielä useamman loimen ulkoillessaan, mutta nyt kaveri on jo paljon paremmin varustautunut pakkasiin. Tosin tämä talvi on taas osoittanut, että jopa sisukkaat suomenhevoset voivat tarvita ulkoillessaan jotain lämmintä ylleen. Tyytyväinen saat ollakin, Ali näytti lopputunnista todella rennolta ja liikkui hyvin eteenpäin. Laukka oli vauhdikasta, mutta kuitenkin hallinnassasi.

26.2.2010 - Hui Hai Helmikuu -palkkiotunti (pidetty 1.2.)
Heti aamusta tallille saavuttuani olin ensimmäiseksi kuullut huonoja uutisia. Alin rotutoveri ja entinen tarhakaveri, ihastuttava, komea Mattfer oli jouduttu lopettamaan. Se oli surullista, mutta niinhän se eläinten kanssa oli, niistä joutui ennemmin tai myöhemmin luopumaan, sattui se miten paljon tahansa.

Ajatukset maastoreissusta kuuden muun ratsukon kanssa sai kuitenkin hymyn huulilleni. Aikaa Alin harjaamiseen ja laittamiseen jäi kerrankin reilusti, ja käytin joka minuutin hyödykseni puunatessani vaaleaa hevosta paraatikuntoon posket punaisina. Sekin tunsi ilmassa olevan innon ja liikehti aloillaan korvat hörössä, voimakas kaula kaarella. Minä suorastaan kihisin innosta kiristäessäni vielä turparemmin ja tarkistaessani pinteleiden kiinnityksen, heitin vielä loimen Alin selkään ja lähdin sitten muiden perässä tallipihalle.

Pihalla Aino vielä kyseli, oliko meillä varmasti tarpeeksi päällä. Sitä huolta ei minulla ollut, olin toppautunut kunnolla. Ratsastamisesta meni kaikki ilo, jos oli aivan jäässä, vaikkakin pieni nipistely varpaissa kuului asiaan, kun Suomessa kerran asuttiin! Aino järjesteli jonon mieleisekseen ja lähdimme sitten matkaan käynnissä. Minä katselin vuoroin maisemia, vuoroin edessä käppäilevän Fabianin kaksiväristä häntää ja nautin joka hetkestä.

Kävelimme suurimman osan matkaa ja otimme aina väliin pienen pätkän ravia, jotta hevoset pysyisivät suurin piirtein lämpiminä, ja toki meille ratsastajillekin teki hyvää välillä kevennellä. Ali oli innosta pinkeänä nostellessaan jalkojaan korkealle lumessa. Se pärski, loikkasi välillä hiukan tavallista isomman kinoksen yli ja ravin tullen eteni pitkin, joustavin askelin pää ylhäällä ja kuolainta imeskellen. Aika ajoin se intoutui hiukan liikaa ja kiihdytti raviaan turhankin vauhdikkaaksi, mutta pienin, rauhallisin pidättein se tuli takaisin ohjalle ja alkoi jälleen edetä sopivan rauhallisessa tahdissa.

Kun välietappimme Tammilehdon tilukset alkoivat näkyä, Aino ehdotti laukkaa. Suostuimme riemuiten, ja hevoset ampaisivat laukkaan. Ali eteni rytmikkäästi, nauttien ja voimakkaasti polkien, muttei onneksi yrittänyt mitään sen kummempaa, sillä sormeni olivat niin jäässä, etten varmaankaan olisi saanut pideltyä täyttä vauhtia janoavaa andalusialaista. Edessämme tasaisen varmasti puksuttava Fabian tasoitteli osaltaan Alin intoa.

Laukkapätkän jälkeen saavuimme tallipihaan, otimme varusteet ratsuiltamme ja päästimme ne hetkeksi laitumelle. Niillä näytti yhä olevan virtaa ihan riittämiin, suurin osa heittäytyi piehtaroimaan ja sen jälkeen ne juoksivat ympäri laidunta hännät soihtuina.

Tallin omistaja esitteli meille hieman tiloja, ja sitten pääsimme haukkaamaan pientä välipalaa. Tee lämmitti ihanasti ja leivät sekä leivokset katosivat parempiin suihin. Evästauon jälkeen olin entistäkin tyytyväisempi reissuun ja lähdin mielelläni pyydystämään muiden kanssa hevosia tarhasta paluumatkaa varten. Ali tuntui olevan yhtä innokas lähtemään liikkeelle kuin minäkin. Pääsimme jatkamaan matkaa hyvissä ajoin.

Paluumatkalla Ali tuntui huomattavasti rennommalta kuin mennessä. Se malttoi keskittyä enemmän uusien maisemien katseluun kuin ympäriinsä höyryämiseen, ja minäkin uskalsin hieman hengähtää ja katsella ympärilleni. Kevyen liikenteen väylillä minun piti kuitenkin olla taas erittäin skarppina. Ruuna säpsähteli varsinkin vastaan tullutta hiihtäjää ja oli tipahtaa ojaan, mutta älysin viime hetkellä muistuttaa sitä ulkopohkeella tiellä pysymisestä ja säästyimme vahingoilta.

Hieman ennen tallia otimme vielä yhden pätkän laukkaa. Ali lähti vauhdilla eteen ja kumma kyllä tuntui suorastaan puhkuvan menohaluja, vaikka äsken se oli ollut niin rauhallinen. Sain tehdä todella töitä saadakseni sen kulkemaan minullekin kelpaavaa tempoa ja pysymään Fabianin takana. Nautin kuitenkin täysin siemauksin, ja kun otimme käyntiin ja annoimme hevosille pitkää ohjaa, taputin Alin lämmennyttä kaulaa superiloisena reissuumme.

Maastoreissusta tuli samalla myös Maffen muistoretki (: Oli äärimmäisen mukavaa olla pitkästä aikaa ulkoilemassa isolla porukalla! Maastotunnit poislukien en edes muista, milloin tallilaisia olisi ollut näin iso porukka liikenteessä samaan aikaan ja samaan suuntaan. Talvisää usein karkottaa osan hoitajista tällaisista ulkotapahtumista, mutta ei tainnut vilu pahasti iskeä reissun aikana!

Lumihangessa ravatessaan Ali innostuu esittelemään vielä enemmän korkeaa ja lennokasta raviaan. Jos sormia palelee ja tuntuu, etteivät pidätteet välttämättä mene ihan täysin perille, niin on aina kätevää laukata eläkeikään ehtineen ponin takana - eipähän pääse vauhti kasvamaan yli rajojen ;) Hevosilla riitti aivan uskomattoman paljon energiaa koko reissun ajan. Hämmästyin nähdessäni, miten ne laukkasivat Tammilehdossa laidunta ylös alas. Mitä lie ollut aamukaurojen seassa... Kiitos osallistumisesta palkkiotunnille!

22.1.2010 - Maastossa
Viikonlopun kunniaksi liukastelin koulusta kotiin pikavauhtia, vaihdoin vaatteet, hotkaisin sämpylän ja lähdin niillä lämpimillä Golden Horseen. Suuria suunnitelmia minulla ei illan varalle ollut, kunhan vain pääsisin vähän tuulettumaan tallille ja näkemän Alia. Oli minulla myös toinenkin missio, olin nimittäin päättänyt Aliin tutustumisen lisäksi oppia tuntemaan myös vähän muuta talliporukkaa.

Kello kävi puolta viittä kun saavuin tallille, joten minulle jäi juuri sopivasti aikaa puhdistaa Alin karsina ennen sen sisälle hakemista. Siispä kävin hakemassa tallin takaa kottikärryt ja talikon ja aloin puuhaan. En suinkaan ollut ainoa, joka huolehti tästä tärkeästä päivittäisestä tehtävästä, vaan kuulin läheltä ja kaukaa muiden hoitajien puhdistavan karsinoita, osa harjaili hoitohevostaan, käytävällä joku ruunikko oli tulossa sisälle ja toinen ulos. Talli oli täynnä elämää, yksin ei todellakaan tarvinnut isossa tallissa tehdä hommia. Se olikin hyvä, muuten olisi voinut tunnelma olla aika aavemainen!

Puhdistettuani karsinan kippasin kottikärryjen sisällön lantalaan, laitoin tavarat paikoilleen ja lähdin hakemaan Alia sisälle. Minulle tuntematon tyttö otti Alin tarhakaverin, Kraftin, sisään. Menomatkan tarhoille olimme kummatkin hiljaa, mutta saatuamme ruunat narujen päihin muistin tavoitteeni numero kaksi ja aukaisin rohkeasti suuni.
- Me ei taidetakaan olla ennen tavattu, tai ainakaan juteltu, mutta olen Migdi ja hoitanut nyt Alia jonkun aikaa, esittäydyin ja hymyilin varovaisesti.
Tyttö virnisti takaisin.
- Mä olen Vegasi, ja puunailen tätä Kraftia tässä, hän vastasi ja taputti rautiaan arabin kaulaa.
Nyökkäsin ja pureskelin alahuultani mietteliäänä.
- Haluisitko lähtee maastoon, ihan vaikka vaan kävellen? kysäisin hetken mielijohteesta. Olin ilmoitustaulun ohi kävellessäni huomannut, että Alilla oli vapaata ja halusin hyödyntää tilaisuuden.
- Joo, tietty, Vegasi hymyili.
Nähdään tallipihalla.

Itseeni tyytyväisenä talutin Alin karsinaan, riisuin siltä loimen ja ryhdyin heti rivakasti harjaamaan sen vaaleaa karvaa. Ruuna nautti selvästi huomiosta, ja oli sääli, ettei aikaa sen harjailuun ollut sen kummemmin.
- Ensi kerralla saat kunnon puunauksen, lupasin vähän pettyneeltä näyttävälle hevoselle sulkiessani oven ja lähtiessäni hakemaan varusteita. Palasin hetken kuluttua takaisin syli täynnä ratsastustarpeita, sillä Alin varusteiden lisäksi olin napannut omat kamppeeni. Pintelöimisen, satuloimisen ja suitsimisen jälkeen ruuna oli valmis matkaan. Minä painoin kypärän päähäni ja lähdin sitten taluttamaan Alia ulos. Vegasi nousi siellä jo Kraftin selkään. Minä kiristin satulavyötä ja ponnistin sitten kyytiin. Oli mahtava tunne istua pitkästä aikaa Alin selässä, hevonen tuntui niin voimakkaalta, herkältä ja jostain kumman syystä aika isolta.

Saatuamme jalustimet sopivan mittaisiksi pientä reissua varten lähdimme matkaan, Krafti edellä ja Ali perässä. Juttelimme välillä Vegasin kanssa niitä näitä, mutta suurimman osan ajasta vain nautimme matkasta. Ali käveli pirteänä korvat hörössä, haisteli puskia ja katseli ympärilleen vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin. Pakkanen pisteli poskissa ja varpaat alkoivat pikkuhiljaa jäätyä, mutta muuten lämpötila oli ihan hyvä. Täyttyvä kuu paistoi keltaisena ja valaisi hanget, tuhannet tähdet välkkyivät pilvettömältä taivaalta. Ilta oli kovin kaunis.

Jossain vaiheessa Krafti alkoi kiihdyttää tahtiaan ja Alikin tuntui kovin menohaluiselta, vaikka toistaiseksi oli vastannut erinomaisesti pieniin pidätteisiin.
- Otetaanko ihan lyhyt pätkä ravia? Vegasi ehdotti. Nyökkäsin. Päästimme hevoset lyhyeen raviin, Krafti ensin ja Ali sen imuun. Ruunat hölkkäsivät huoletta peräkanaa yrittämättä kiihdyttää enää vauhtia, ja minä nautin Alin upeasta ravista. Lyhyen suoran jälkeen jarruttelimme käyntiin ja palasimme tallille. Hevoset olivat vasta vähän lämmenneitä reilun puolen tunnin reissun jälkeen, mutta minä olin jo ihan valmis menemään sisälle.
- Kiitos seurasta, huikkasin Vegasille ja vein sitten Alin sisälle, jossa hoidin sen huolellisesti ajan kanssa, perjantaisin kun ei onneksi ole kiire mihinkään!

Missio kuulostaa äärimmäisen hyvältä! Yritän helmikuussa järjestää jo useaan otteeseen mainitun talli-illan, jossa voidaan tutustua kaikkiin vielä paremmin :) Minullekin tekee hyvää oppia hoitajista muuta kuin nimet ja hieman ulkonäköä.

Ali siirrettiin tosiaan Kraftin tarhakaveriksi Maffen sairastuttua. Vanhus on hieman heikossa kunnossa ja näin kuumeilu ei ainakaan tartu Aliin. Pojat ovat tutustuneet nopeasti ja näyttää siltä, että yhteinen sävelkin alkaa jo löytyä. Kiva kuulla että yhteistyötä löytyi myös maastossa, eikä hevosilla ollut tarvetta lähteä kiitämään pitkin poikin metsiä. Itse asiassa maastoratsastuksenne kuulosti todella mukavalta!

9.1.2010 - Pitkästä aikaa
Oli kulunut jo kuukausia siitä, kun olin viimeksi ehtinyt tallille. Kuitenkin nyt, kun joulu ja uusivuosi olivat onnellisesti takanapäin, raivasin tilaa kalenteriin ja lähdin lauantaina liukastelemaan pyörällä kohti Golden Horsea suurin piirtein pallukaksi toppautuneena.

Olin tallilla puoli kahden maissa ja huomasin tulleeni perille juuri parahiksi laittamaan Alin kuntoon Helppo A tasoiselle koulutunnille. Ratsastajaksi oli merkattu Iiris, joka ei ollut minulle tuttu. Aikaa sen enempää tuhlaamatta lähdin hakemaan varusteita ja suunnistin sitten Alin karsinalle.
- Heippa Ali, tervehdin sitä ja naurahdin, kun ruuna työnsi turpansa lähemmäs ja haisteli minut päästä varpaisiin. Emme olleet ehtineet ennen taukoani muodostamaan kovin tiivistä suhdetta, mutta olin päättänyt, että nyt kävisin useammin ja voittaisin hevosen luottamuksen ja kunnioituksen puolelleni. Nappasin pakista harjan ja aloin sen kummemmitta tervehtimisittä puhdistamaan hiukan syksystä pidentynyttä vaaleaa karvaa. Huomasi kyllä, että loimiaika oli tullut; rungon karva oli pehmoista ja tahratonta, mutta jaloista ja kaulalta löytyi pieniä läikkiä. Minulla ei ollut aikaa kovin pitkälliseen harjaukseen, mutta kuitenkin tarpeeksi ehtiäkseni hangata muutamat keltaiset tahrat pois ja tietenkin käydä läpi satulan kohdan, pään ja jalat.

Harjattuani Alin aloin käärimään pinteleitä hoikkiin jalkoihin. Ruuna alkoi olla jo jokseenkin menopäällä eikä malttanut olla liikehtimättä, niin että hommaan tuhraantui turhan paljon aikaa. Juuri kun sain viimeisinkin pintelin paikoilleen ja nousin seisomaan hiukset sekaisin ja naama punaisena, huomasin ovelle ilmestyneen pätevän oloisen naisen. Hän kuitenkin hymyili lämpimästi ja tervehti.
- Hei, mie oon Migdi ja hoidan Alia, esittäydyin ja yritin asetella hiuksiani paremmin pipon alle. Jatkatko tästä vai laitanko mie ruunan kuntoon?
Iiris vilkaisi kelloaan.
- Jos laitat satulaa niin minä voin alkaa jo virittelemään suitsia, kello on jo kohta tasan.
Nyökkäsin ja nappasin Alin yleissatulan telineestä. Ongelmia ei sen laitossa ollut, satulavyön kiristämisessä sen sijaan oli hevonen oli selvästi sitä mieltä, että äskeinen harjaukseni oli ollut suorastaan laittoman lyhyt. Kiristin sitä niin paljon kuin jaksoin ja se ei ollut paljon ja mainitsin Iirikselle, että sitä tulisi kiristää vielä maneesissa ainakin parilla reiällä.

Lähdin Alin ja ratsastajan perässä maneesiin. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa. Hevosista tunnistin oikeastaan vain osan suloisen Wilman, Alin rotutoverin Mallan sekä pikku-Shamppanjan. Rautiaan arabiruunan nimeä en saanut mieleeni enkä muistanut koskaan nähneenikään ruunikkoa puoliveritammaa. Jännä, miten niin isossa tallissa kuin Golden Horsessa riittää uusia tuttavuuksia!

Autoin Iiristä jalustimien kanssa ja menin sitten istumaan katsomoon. Alkukäyntien jälkeen ryhmä aloitti verryttelyn Ainon ladellessa ohjeita. Kaikki ratsastajat olivat osaavia hevoset alkoivat muutamien volttien jälkeen hakea peräänantoa, osa painui sinne helpommin ja osa vaati enemmän työtä. Pidin silmäni tietenkin tarkasti kiinni Alissa, joten en juuri ehtinyt muita vilkuilla. Sen vähän minkä katsoin, kaikki ratsut kulkivat erinomaisesti ja ratsastajien avut olivat lähes huomaamattomia. Lyhyen raviverryttelyn jälkeen Aino alkoi selostaa tunnin tehtävää, kuusikaarista kiemurauraa. Kun kuvio alkoi olla tuttu, siihen lisättiin nopeita siirtymisiä ja lopuksi muutama laukanvaihto käynnin kautta. Iiris ratsasti Alia hyvin oli herkkä ja antoi ruunalle tilaa edetä, mutta piti hevosen silti työn touhussa. Tuntui, etten koskaan saisi kyllikseni katsellessani hoitohevoseni ilmavia liikkeitä, hyvää muotoa ja nopeita reaktioita. Toivoin, että vielä joku päivä minäkin voisin ratsastaa Alilla samalla lailla ja saada sen kuuntelemaan yhtä hyvin!

Tunti oli ohi yllättävän nopeasti. Ali oli kevyesti hionnut, joten loimitin sen heti, kun saimme varusteet pois. Iiris auttoi minua tavaroiden paikalleen laittamisessa ja lähti sitten kotiin. Minä vaihdoin loimen kuivaan, laitoin siihen paksumman ulkoloimen päälle ja lähdin sitten viemään ruunaa tarhaan. Sen päivittäisestä tarhailuajasta oli kulunut jo vajaat puolitoista tuntia, mutta toisen samanmoisen se ehtisi vielä ulkoilla, joten laitoin sen ykköstarhaan Maffen kanssa ja lähdin takaisin talliin. Kierittelin pintelit siistisi, laitoin ne sinne minne ne kuuluivat ja aloin sitten puhdistaa heti karsinaa, sillä olin huomannut, että mitä ripeämmässä tahdissa asioita teki, sitä lämpimämpänä pysyi ja kaiken lisäksi välttämättömät työt tuli tehtyä nopeasti.

Puhdistin karsinan ja siivosin myös ruoka- ja juomakupit, sillä ne näyttivät siltä, etteivät olleet tavanneet sientä ja harjaa viikkokausiin. Sen jälkeen minulle jäi puolisen tuntia luppoaikaa, jonka käytin juomalla hoitajienhuoneessa teetä sekä juttelemalla muiden hoitajien kanssa niitä näitä. Sitten lähdin hakemaan Alin sisään, riisuin loimen ja vein sen saman tien pesupaikalle. Huuhdoin ruunan jalat nopeasti tai niin ainakin ajattelin, sillä hevonen vaikeutti asiaa huomattavasti kuopimalla lattiaa ja liikehtimällä niin paljon kuin narut antoivat myöten.
- Nyt lopeta! tiuskahdin sille lopulta, kun vettä oli valunut viemäriin jo litroittain. Ali käänsi päätään ja katsoi minua kuin kysyen, mitä se oli tehnyt. Huokaisin. Loppuajan hevonen oli joka tapauksessa siivosti eikä liikahtanutkaan, kun kuivasin huolella sen koipia ja käärin niiden suojaksi fleecepintelit. Tämän operaation jälkeen ruuna oli valmis lepäämään aktiivisen päivän jälkeen puhtaassa karsinassaan.
- Olet sinä kyllä niin hieno, huokaisin, kun se höristi korviaan. Oikeastaan minun olisi pitänyt jo lähteä, mutten malttanut olla rapsuttamatta sitä vielä hetken!

Loimikausi vähentää huomattavasti hoitajien harjausurakkaa, sekä tietysti lumi itsessään, joka pesee piehtaroivat hevoset kevyesti. Kätevää - jotain hyötyä tästäkin! Tosin voi sitä kevättä, kun lumet sulavat ja tulee kurakelit... :) Luottamus on mukavankuuloinen tavoite tälle keväälle. Uskon että saavutatte sen, Ali vaikuttaa ainakin olevan kiinnostunut.

Uusia hevosia tulee välillä vastaan, ehkäpä kevään aikana myös nämä uudet karvakaverit tulevat tutuiksi! Tunneilla pääsee toki myös näkemään eri hevosia, jatkokurssin jälkeen myös Ali tulee selästä käsin tutummaksi. Kaverin ruunaaminen ei ole kaduttanut hetkeäkään, sillä sen liikkeet ovat kuin tehty opettamaan ihmisiä kevyisiin apuhin ja tasaiseen ohjasotteeseen. Ei mikään turha poika :)

19.9.2009 - Siivouskerhon palkkiotunti
Kirjoitettu 15.10.2009. Tarinasta tulee sekä hoito- että tuntimerkintä.
Jännitys oli huipussaan, kun lauantai-iltapäivällä seisoin Alin karsinan edessä ja valmistauduin varustamaan sen estetuntia varten. Olin toisaalta innoissani, pääsisinhän hyppäämään Ainon valvovan silmän alla, mutta toisaalta pelotti, sillä tiesin ruunan olevan vauhdikas, kuumuva hyppääjä ja lisäksi melkoinen säpsyilijä. Keli oli onneksi puolellani, ei tuullut, vaan aurinko paistoi ja lämmitti.

Kello neljään oli vielä hyvin aikaa, joten en turhaan kiirehtinyt harjatessani hoitohevostani. Ali haisteli ja maisteli ensin harjat tapansa mukaan, mutta kun se oli sen tehnyt, ruuna rauhoittui seisomaan aloillaan ja alkoi vain nauttia huomiosta. Hieroin sitä kumisualla niin kauan, että käteni suorastaan kramppasi, ja vaihdoin sitten pölyharjan kautta perusharjaan, jolla kävin vielä koko vaalean karvan läpi. Lopulta hevonen kiilteli puhtauttaan muutamaa keltaista läiskää lukuun ottamatta ja saatoin aloittaa varustamisen. Kaikki sujui hyvin pienestä pullistelusta huolimatta, ja olimme hyvissä ajoin valmiita lähtemään kentälle.

Tasan kello neljä olin taluttanut Alin kaartoon kentälle, kiristänyt vyön (Ainon avustuksella..) ja laskenut jalustimet alas. Pienen hevosen selkään oli helppo päästä lyhyestä varrestani huolimatta. Koska en ollut pitkään aikaan hypännyt, estejalustimien laitto oli alkuun hakemista, mutta lopulta sain ne sopivaan mittaan ja annoin Alin lähteä käyntiä uralle. Jo alkukäynneissä huomasi, että alla on todella säpäkkä hevonen, joka varmasti vaatisi napakoita pidätteitä, mutta silti herkkää ja nopeaa kättä. Nielaisin syvään ja rentouduin itse satulassa ajatellen, että selviän kyllä tunnista, jos en itse turhaan jännitä ja jännity!

Alkuverryttelyksi teimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa. Alilla oli uskomattoman hienot liikkeet, ravi oli pitkä ja korkea, ja jokainen askel oli voimakas ja joustava. Alkuun minulla oli hankaluuksia hevoseen vaikuttamisen kanssa, ja ensimmäiset kaaret menivätkin penkin alle. Hetken kuluttua sain Aliin kuitenkin tuntumaa sen verran, että pystyin jo istunnalla vaikuttamaan ratsuuni, ja se alkoi toden totta kuunnella sekä pidätteitä että eteenajavia apuja, joskin ensimmäiseksi mainittuja vielä hiukan heikosti.

Suunnanmuutoksen jälkeen tehtävä vaihtui, ja nyt piti tehdä voltteja sekä temponvaihteluita. Ali taipui kauniisti ja keskittyi hyvin asiaan volteilla, eikä lisäyksissä luonnollisesti ollut ongelmia, mutta askeleen lyhentäminen tuntui alkuun ylivoimaiselta meistä kummastakin. Aino ohjasi minua tekemään lukuisia lyhyitä, napakoita pidätteitä, jotta saisin ruunan reagoimaan edes jotenkin, ja ihme ja kumma, se auttoi heti. Kuuliaisesti hevonen alkoi myös lyhentää, vaikkakin se ei ollut kovin rentoa meille kummallekaan, vaan Ali jännittyi ja jäykistyi heti, kun vaadin siltä hiukan lyhyempää ravia. Pian kuitenkin ravissa puurtaminen vaihtui laukassa intoiluun. Ensimmäiset isot, räjähtävät laukka-askeleet olivat minulle suuri järkytys, mutta kun sain rytmistä kiinni, alkoi voimakkaat, pitkät askeleet tuntua mukavilta. Ali oli suunnattoman innoissaan, mutta malttoi kuitenkin keskittyä sen verran että taipui kauniisti isoilla ympyröillä ja teki jopa muutaman tahdikkaan lisäyksen eikä vain sännännyt eteenpäin. Lyhennys oli edelleen hyvin hankalaa, mutta muuten tehtävät onnistuivat mielestäni mukavasti ja Alin selässä kevyessä istunnassa pysyminen oli helppoa.

Hetken laukkailtuamme otimme käyntiin ja annoimme hevosille pitkät ohjat siksi aikaa, että Aino selitti radan. Se oli viiden esteen helppo ja yksinkertainen tehtävä, josta uskoin suoriutuvani. Tietenkin uudella hevosella hyppääminen jännitti, mutta luotin siihen, että ratsuni hyppäisi kunnolla, vaikkakin sitten vauhdikkaasti.
- Migdi ja Ali voisivat sitten tulla, estekorkeus 50 cm, Aino sanoi hetken kävelyn jälkeen. Minä nyökkäsin, keräsin ohjat, nostin laukan ja tein muutaman ympyrän saadakseni hevosta edes hiukan hallintaan. Ali kuunteli hyvin ohjasapuja, mutta heti kun se ymmärsi, että laukkasi kohti ensimmäistä estettä, vauhti kiihtyi ja kiihtyi. Viimeiset laukat esteelle olivat valtavan pitkiä eikä ruuna ollut enää hallinnassa, mutta hyppy oli tasainen ja helppo pysyä mukana, vaikkakin ponnistus lähti kaukaa. Heti esteen jälkeen istuin pystyyn, tein napakat pidätteet ja ohjasin Alin nyt huomattavasti paremmassa laukassa toiselle esteelle. Kolmannelle vauhti pääsi taas kiihtymään, mutta hyppy ristikolle oli tasapainoinen ja tuntui hyvältä. Okserille annoin ruunan ottaa hiukan lisää laukkaa alle, jolloin ponnistuspaikkaa ei ihan löytynyt, ja se joutui lähtemään hyppyyn melko kaukaa. Ruunan täytyi venyttää hullun lailla päästäkseen yli. Viimeistä estettä, muuria, Ali katsoi ja tuntui epäröivän, jolloin vain pyysin sitä eteen, mutta pienestä varovaisuudesta johtuen laukka oli huono ja ruuna tiputti puomin.

Uusintayrityksellä esteiden ollessa 55 cm korkeita Ali kävi jo melko kuumana, mutta kun jaksoin Ainon ohjeiden mukaisesti olla itse rauhassa ja tehdä nopeita pidätteitä, ratsuni ei päässyt karkaamaan hallinnasta ja suoritti radan hyvin. Pientä hiottavaa kyllä jäi, kuten vielä paremmat ponnistuspaikat ja keskeltä hyppääminen, joita korjasimme kolmannella kierroksella ja viisi senttiä korkeammilla esteillä. Nyt Ali tuntui hykerryttävän hienolta. Se oli täpinöissään, mutta malttoi kuunnella, ja pelasteli, kun muutaman kerran olin tuomassa sitä aivan väärään kohtaan. Viimeisestä radasta minulle jäi todella hyvä mieli ja hevonenkin tuntui nauttivan!

Loppuverryttelyssä Ali oli jo päässyt purkamaan energiaansa ja tuntui juuri sopivan rennolta. Se venytti oikein eteen-alas loppuravien aikana ja käynnissä pärski innoissaan. Se olisi varmasti jaksanut vielä toisenkin tunnin putkeen, mutta minä en, sen verran rankkaa oli kaikki työskentely ollut (;

Mukavaa että innostuit kirjoittamaan tästä tarinan! Ali on tosiaan aika kuuma kaveri, mutta oli hienoa seurata kuinka se vähitellen hakeutui tuntumalle ja alkoi yhä enemmän kuuntelemaan pieniäkin apuja. Esteillä teiltä löytyikin laukkaa vaikka muille jakaa, pienet pidätteet ovat aikamoinen avain hallintaan - kuten varmasti huomasit :) Sait ruunan hallintaan toisella kierroksella oikein mallikkaasti. Toivottavasti näemme teidät toistekin estetunneilla, tässä oli varsin hyvä alku!

29.8.2009 - Hoitotarina
Elokuun lopun lauantaipäivä oli lämmin ja aurinkoinen, siis aivan täydellinen tallipäivä. Lähdin kahdentoista maissa kohti Golden Horsea, suunnitelmissa osallistua siivouskampanjaan ja käydä sen lisäksi ehkä pikku kävelyllä maastossa, mikäli Ali ei menisi tunnilla. Matkalla haaveilin niin keskittyneesti Alin tapaamisesta pitkästä aikaa, että pyöräni ajautui liian lähelle tien reunaa ja kerta kaikkiaan luiskahti ojaan. Kaaduin mutaojaan ja kun nousin ylös ja katsoin itseäni, kirosin raskaasti. Vettä, mutaa ja vesikasveja roikkui vaatteista, enkä voinut kuin kuvitella, miltä naamani näyttäisi. Kotiin en kuitenkaan missään nimessä halunnut kääntyä, joten nousin urheasti pyörän selkään todettuani olevani vahingoittumaton ja lähdin jatkamaan matkaa.

Tallille päästyäni livahdin vessaan niin nopeasti kuin pystyin, ja rukouksiini vastattiin en joutunut matkalla kenenkään ihmeteltäväksi. Vessassa pyyhin kasvoni ja pesin käteni ja irrottelin sitten pahimmat mutakerrostumat kostealla paperilla. Kehuttavan näköinen en ollut vieläkään, mutta uskoin sen välttävän Alille. Lähdin sen karsinalle, mutta se oli ulkona nauttimassa kauniista päivästä. En viitsinyt ottaa sitä vielä sisään, vaan aloitin siivouksella.

Hetken harkittuani päätin laittaa ensin koneellisen loimia ja satulahuopia pyörimään ja sillä aikaa kun kone kävisi, pesisin harjat. Niinpä aloitin kahmimalla käsiini niin paljon Alin likaisia loimia ja huopia kuin pystyin ja otin kovan harjan sen pakista. Menin pihalle harjaamaan karvat pois niistä, ja se olikin isompi homma kuin luulin. Talviloimet olivat valkoista karvaa pullollaan ja muutamaan huopaan karvoja oli suorastaan klimppiintynyt. Tein ankarasti töitä saadakseni ne suhteellisen puhtaiksi. Kun se oli viimein tehty, laitoin ne pesuun ja siirryin harjojen pariin. Niitä oli kevyesti putsailtu silloin tällöin harjauksen jälkeen, joten ne eivät olleet kamalan likaisia. Laitoin sankoon lämmintä vettä, vähän pesuainetta ja puhdistin töhnät harja kerrallaan.

Hetken likoamisen jälkeen otin harjat pois sankosta ja huuhtelin ne huolella. Lopuksi jätin ne pyyhkeen päälle kuivamaan ja päätin sitten hengähtää hetken, sillä pesukoneella oli vielä ohjelma kesken. Kuumana päivänä nestehukka yllättää helposti, joten join mukikaupalla vettä ja hetken istahdettuani lähdin laittamaan pyykit kuivamaan. Jokainen loimi ja huopa oli ihanan puhdas!

Siivousurakan jälkeen käväisin hakemassa Alin laitumelta. Se tuli ravaten luokse ja töni minua sitten uteliaasti, selvästi herkkuja haluten.
- Ei ole nyt mitään, höpsö, nauroin sille ja niin lähdimme yhdessä tallia kohden. Karsinassa kävin sen läpi varaharjalla, puhdistin kaviot ja päätin lähteä ihan lyhyelle lenkille tallialueen ympäri. Ali tuntui olevan samaa mieltä, sen verran innokas se oli jo heti alkumatkasta. Kävelimme rauhallisesti tallialueella jonkin aikaa, ja annoin Alin aina silloin tällöin jäädä hetkeksi mutustamaan vihreää ruohoa. Oli ihana nähdä, kuinka hevonen nautti. Ja niin nautin minäkin!

Nyt se on todistettu, että myös tallimatkoilla voi sattua ja tapahtua. Osuit juuri niihin ojiin, jossa vettä todella virtaa sateiden jäljiltä. No, Alia tuo ei näyttänyt kuitenkaan haittaavaan laisinkaan - yksi ehdoton plussapuoli hevosystävissä :) Ruohon mutustelua kannattaakin harrastaa vielä kun voi, kohta tulee taas syyshallat ja tekee pihamaasta pakasteruokaa. Mukavaa että osallistuit siivouskampanjaan, tallilla alkaa olla paljon kiiltäviä hevosia ja varusteita :)

9.8.2009 - Hoitotarina
Toisena hoitopäivänäni saavuin tallille juuri, kun Ali oli lähdössä tunnille. Kokeneen näköinen nainen talutti sitä tallista ulos kohti kenttää, ja oletin, että hän selviäisi selkään ilman apua. Niinpä minä menin hevosen karsinalle ja aloin puhdistaa sitä. Ali oli tehnyt tarpeensa siististi yhteen nurkkaan, joten putsaus oli nopeaa ja vaivatonta. Aikaa jäi melkein kolme varttia ennen tunnin loppua. Päätin vielä puhdistaa ruoka- ja juomakupit ja lähteä sitten katsomaan tuntia.

Ali kulki kauniisti melko matalassa perääannossa ja aivan kuten olin arvellutkin, sillä oli erittäin kivat liikkeet. Nainen sen selässä ratsasti sitä varmasti ja rauhallisesti, ja ratsukko keräsikin kehuja opettajalta moneen kertaan. Tehtävänä oli ravipohkeenväistöt, mutta kovin montaa väistöä en ehtinyt näkemään, kun opettaja jo antoi ratsukoille luvan ottaa käyntiin ja antaa pitkät ohjat. Reilun viiden minuutin kuluttua hevoset käännettiin kaartoon ja ratsastajat laskeutuivat selästä.

- Hei! Olen Alin hoitaja, tarvitsetko apua? kysyin, kun nainen lähti taluttamaan Alia talliin.
- Itse asiassa minulla onkin hiukan kiire, joten jos viitsit hoitaa sen?
- Totta kai, nyökkäsin ja otin häneltä Alin ohjat.
Ruuna töytäisi selkääni kuumissaan. Se oli selvästi tehnyt paljon hommia ja halusi nyt vain päästä lepäämään. Ali huitoi hännällään ötököitä pois ja viskeli päätään ahdistuneena.
- Rauhassa, iso hevonen, kohta pääset karsinaan.
Ali vilkaisi minua epäuskoisen näköisenä ja heilautti isoja korviaan.
- Höpsö! nauroin ja taputin sen jämäkkää kaulaa. Kohta saat vettä ja varusteet pois, sitten on kivempi olla.

Karsinassa otin äkkiä satulan ja suitset pois. Ali hyökkäsi heti vesikupille ja joi ahnaasti kesäpäivä oli todella kuuma ja työskentely aiheutti sekä hevosille että ratsastajille nestehukan alkua. Jätin varusteet karsinan eteen odottamaan siksi aikaa, että sain pintelit pois. Sitten jätin ruunan hetkeksi omiin oloihinsa ja hoidin varusteet pois. Käärin pintelit, otin satulahuovan irti ja laitoin sen väärin päin käännettynä satulan päälle kuivamaan. Suitsien osat pyyhkäisin nopeasti sienellä ja satulasaippualla, ristitin ne ja asetin Alin paikalle. Kaiken ollessa valmista palasin hevosen luokse. Se oli piehtaroinut karsinassa ja höristi iloisesti korviaan, kimo karva turpeesta mustana.
- Voi sinua, huokaisin, mutta nappasin sitten harjan käteeni ja ryhdyin hommiin. Eihän tämän näköistä hevosta kehdannut millään jättää tallityöntekijän hoidettavaksi.
Harjasin hiki hatussa vartin, mutta sitten Ali alkoikin näyttää jo omalta itseltään. Puhdistin vielä kaviot, selvitin jouhet ja katselin sitten väsyneenä mutta onnellisena työni tuloksia.
- Hieno hevonen, hymyilin sille ja lupasin, että seuraavalla hoitokerralla kävisimme pikku kävelyllä maastossa, ellei hoitohevoseni olisi tunnilla. Sen lupauksen aion pitää, sillä halusin ehdottomasti tutustua Golden Horsen upeisiin maastoihin maasta käsin ja lisäksi halusin tutustua lisää myös Aliin.

Alin liikkeet ovat kyllä kokeilun arvoiset. Vaikka ruuna onkin aika sypäkkä ja kuuma kaveri, se on ollut tervetullut lisä tuntihevosten joukkoon. Ikä tuo onneksi toivottua rauhallisuutta vähitellen :) Kimojen hevosten paras hupi - värin vaihto. Onneksi turve lähtee suht helposti myös hieman hikisestä hevosesta. Käykää ihmeessä maastossa, kesällä siellä on ihanaa puikkelehtia vaikka viileille metsäpoluille tai nauttia auringosta niittyjen reunoilla.

7.7.2009 - Hoitotarina
Ensimmäinen tapaamiseni Alin kanssa sujui kovin mukavissa ja leppoisissa merkeissä.

Saavuin Golden Horseen iltapäivällä kahden aikoihin. Mahassa lentelivät tuhannet perhoset ja olin aivan varma, etten pärjäisi tuon iloisen, mutta ratsastettuna kuuman ruunan kanssa. Olin juuri pyörtämässä päätökseni hoitohevosen otosta ja kääntymässä takaisin kotia kohti, kun ruskeahiuksinen ja silmäinen nuori nainen astui ulos minua lähinnä olevasta karsinasta. Hänen takaansa tulijaa kurkisti punarautias suomenhevosruuna, jonka nimi oli kyltin mukaan Toffa Sant.
- Terve, sanoin arasti ja kohotin suupieliäni pienoiseen hymyyn.
- Moikka! Minä olen Aino, nainen kertoi ja hymyili rempseästi. Vastasin siihen ja kerroin nimeni.
- Tervetuloa meille tänne Golden Horseen! Annahan minä näytän sinulle hiukan paikkoja ja tietenkin Alin, niin voit ottaa sen sitten sisään harjattavaksi ja tutustuttavaksi.
Minä nyökkäsin iloisena ja yhtäkkiä paljon varmempana. Kaikki menisi varmasti aivan loistavasti.

Vaikka talli oli valtavan suuri, se oli nopeasti kierretty. Karsinat olivat isoja ja niissä asuvat hevoset kaiken kokoisia ja näköisiä, mutta tyytyväisiä ja kiiltäväkarvaisia. Suurin osa niistä oli ulkona nauttimasta kesästä, mukaan lukien uusi hoitohevoseni.
- Ali asuu tässä, Aino esitteli mukavan karsinan käytävien kulmauksessa. Vilkaisin sisään karsina oli jo puhdistettu, joten tänään voisin keskittyä vain ruunan tuntemiseen ja seuraavalla kerralla pääsisin sitten toden teolla hoitajan arkeen kiinni varusteiden ja karsinan putsauksen myötä. Aino näytti minulle vielä tallin lisäksi muut rakennukset, tarhat ja laitumet. Sitten hänen piti poistua töihinsä, joten jäin yksin ja jännitykseni palasi takaisin. Päätin kuitenkin ryhdistäytyä jälleen ja lähdin hakemaan Alia, jonka Aino oli osoittanut minulle muiden hevosten joukosta, sisälle.

Ruuna oli onnekseni kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja tuli kovin mielellään perässäni sisään. Karsinassa se haisteli minut joka puolelta, samalla kun minä juoksutin kättäni pitkin sen lihaksikasta kaulaa. Ali oli pienehkö, mutta erittäin komea ja kompakti ratsu, jollaisella olisi varmasti huippuluokan liikkeet ja työntöä vaativampiinkin kouluratsastusliikkeisiin. Tutustuttuamme nopeasti toisiimme kävin hakemassa Alin harjat, annoin sen haistella ne läpi ja aloitin sitten harjauksen. Olin aluksi kovin varovainen, mutta hevonen osoitti nopealla hännän huiskauksella ja korvia luimistamalla, että se vain kutitteli. Siirryin hiukan rivakampiin otteisiin ja nyt huomasi selvästi, kuinka Ali nautti se tasoittui aloilleen, laski hiukan päätään ja antoi korvien lerppua sivuilla rentoina.
- Kaunis olet, todella hieno, kehuin sitä hiljaa ja viimeistelin harjauksen käymällä pehmoisella pääharjalla läpi vaaleat posket ja leveän otsan.

En ollut harjatessani huomannut minkäänlaisia haavoja tai hankaumia, joten työni oli siltä päivältä valmis. Harjaillessani kolmoslaidun oli täyttynyt hevosista, joten jätin Alin tarhaan, siistin käyttämäni harjat ja laitoin ne järjestykseen harjakoriin, jonka vein paikoilleen. Ensimmäinen, joskin lyhyehkö hoitopäiväni oli siis paketissa. Iloisilla mielin lähdin hoitajien huoneen kautta kotia kohti ja päätin tulla pian uudelleen.

Sitten kysymys: onko kesällä tunteja, ts. pitääkö mahd. tuntilaiset ottaa huomioon tarinoissa?

Kesällä on jonkin verran tunteja - ei mitään virallista, mutta pidämme "lista-toimintaa" toki yllä :) Tunteja saa keksiä ja niillä saa auttaa yms. Ensimmäinen hoitokerta oli juuri sitä, mitä me tallilla yleensä toivommekin sen olevan - rentoa tutustumista talliin ja hoitohevoseen. Ali otti sinut hyvin vastaan ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

6.7.2009 - Migdi
"Ja tässä tulevat hoitokurssi 1:sen tulokset...", lausuin muka-virallisella äänelläni tallin toimistossa. Ympärille oli kerääntynyt 3 innokasta hoitajanalkua, joista Migdi oli toistaiseksi ainut ilman hoitohevosta. "Ryhmän parhaana, 14 ja puoli pistettä, Migdi - paljon onnea!" Taputimme ja ojensin Migdille pienen hoitomerkin sekä todistuksen suoritetusta kurssista. Tyttö nyökkäsi ja kiitti kurssista. "Ja jos kiinnostusta löytyy, niin ilmoittautukaa ihmeessä seuraavallekin kurssille - ilmoitustaululla on lista, johon voi kirjoittaa tietonsa."

Sohvin ja kesäfanin lähdettyä tallikäytävälle päin, Migdi istahti vielä tuolille pöydän toiselle puolelle sanoen: "Hei, tota, hoitohevosta oon ajatellu nyt kun tää kurssikin on käyty. Sillä näytti olevan hoitaja, mutta kun ei hänestä ole näkynyt mitään merkkejä tallilla." Olin juuri vastaamassa, kun Migdi ennätti vielä todeta: "En siis ole häätämässä ketään tallilta, voin toki odottaakin!" Naurahdin ja totesin, että awicen viime hoitopäivästä oli niin pitkä aika, ettei häntä varmaan näkyisi enää tallilla. "Näitä sattuu aina välillä ja olemme vain innoissamme kun hevoset pääsevät melkein suoraan uuden hoitajan hoidettavaksi. Ali on sinun, merkitsen sinut listalle ja voit aloittaa vaikka samantien."

2.2.2009 - Hoitotarina
Jo kaukaa näin suuren tallin lämpiminä hohtavat lamput, kun talsin valtavan lumikerroksen läpi, paksuimpiin mahdollisiin talvivarusteisiini kääriytyneenä tuota kutsuvaa valoa kohti. Tätä päivää olin odottanut kuin kuuta nousevaa vihdoin pääsisin hoitamaan uljasta andalusialaispoikaa Alia! Avasin puisen oven ja astuin sisään lämpimään tallikäytävään. Nenääni leijaili ihana heinän ja hevosen sekainen tuoksu, mieleeni palasivat kaikki vanhat muistot ihanista heppakesistä. Pitkän tauon jälkeen oli mahtavaa taas hevostella.

 - Täällähän sinä olet, oi kun olet komea! lepertelin Alille.
Poika hörähti kysyvästi ja jatkoi heinien rouskuttelua. Kuljetin kättäni pitkin sen kiiltävää karvaa, ja olin varma että meidän tarinasta tulisi pitkä. Hetken aikaa haaveiltuani Ali tökkäsi minua turvallaan: Mitä sinä siinä seisoskelet, nyt harjaamaan siitä! oli selvästikin ruunan päällimmäinen ajatus. "No odota nyt hetki, pitäähän meidän hetki tutustuakin!" nauroin Alin innokkuudelle. Rapsuttelin sitä vielä hetken aikaa korvien takaa, kunnes lähdin etsimään satulahuonetta. "Sinä oletkin jo löytänyt Alin!" pirteä nainen, joka esittäytyi Ainoksi, sanoi, kun astuin ulos karsinasta.
- Joo, eihän tätä komistusta olisi voinut olla huomaamatta, virnistin ja esittelin itseni.

Nappasin harjapakin satulahuoneesta ja kiiruhdin takaisin Alin luo. Heti avattuani oven Ali nuuski minut ja harjat perusteellisesti, todetakseen meidän olevan turvallisia. "Taidat tosiaankin tykätä harjaamisesta", juttelin herralle, kun se huulet töröllään lähes nukkui. Ruunalla oli ollut tarhassa loimi päällä, joten se ei ollut kovin likainen. 15 minuutin harjailun jälkeen äitini jo odotteli pihalla. Annoin Alille pusun turvalle ja kiiruhdin autolle.

Pääsitte hyvin alkuun, Alia uusi hoitaja näytti kiinnostavan paljon. Mukavaa että sinulta löytyy intoa ja positiivista asennetta, sitä voidaan vielä tarvita eri käänteissä (Alin kimo karvapeite on aina niin ihana kevän kurakeleillä..). Ilmoittaudu ihmeessä hoitokurssi 1:lle, niin pääsette ruunan kanssa eteenpäin hoitotjutuissa :)

29.1.2009 - Uuden vuoden kimppuun :)
Ali sopeutui hyvin viime vuonna tuntityöhön ja jatkaa edelleen maneesissa ratsastajien kuuntelemista - välillä vähän vaihtelevin menestyksin. Tavoitteemme keväällä on nostaa ruunan koulutustaso vaativaan B:hen, sillä helpon A:n kisoissa olemme pärjänneet aika hyvin ja potentiaalia löytyy kyllä. Viime vuonna emme keränneet paljon kärkitiloja, mutta ainakin saimme tasaisia tuloksia ja suorituksia. Kansiossa lepää kasa tuomareilta saatuja arviopapereita, joista on koostettu tärkeimmät ongelmakohteet tätä kautta varten.

Tässä tavoitteessamme auttajaan saapuu uusi hoitaja, awice, joka on yksi innokkaista aloittajista näin tammikuun lopulla. Toivottavasti heidän yhteinen uransa lähtee hyvin vauhtiin :)

8.12.2008 - Lumesta hupia
Valitettavasti Susanista ei koskaan kuulunut mitään, ja siksi Ali odottelee edelleen uutta hoitajaa. Ruuna on löytänyt monia ihmiskavereita tuntiryhmistä, muutama onkin käynyt jo katselemassa hoitajien huoneella siihen malliin, että ehkä saamme kohta uuden hoitajan herran karsinalle hääräämään :)

Lumesta kyllä riittää hupia Alille tänäkin vuonna, vaikka kyseessä ei todellakaan ole ruunan eka talvi. Ekan lumisateen aikana Ali juoksenteli sinne tänne, ilopukitteli ja hörisi kuin pikku varsa. Intoa piisaa siis!

9.8.2008 - Rapsuti rapsuti
Olemme parhaamme mukaan rapsutelleet Alia päivittäin. Iida on treenannut koululiikkeitä kentällä ja Alilta alkavat sujua jo summittaiset laukanvaihdotkin! Aijai, nyt kyllä inhottaa että ruunasimme pojan aikoinaan ;) Onneksi muutama pikku-Ali on maailman kartalla. Väitän että tästä herrasta kinastellaan vielä syksyn koulutunneilla, sen verran pehmeäksi on meidän Ali Baba kehittynyt. Lihasmassakin alkaa olla taas "orimaisen jymäkkä", eikä mikään lössähtänyt laidunruunan rakenne.

Parasta kuitenkin, mitä Alille on tapahtunut nyt kesällä, on ehdottomasti oma hoitaja. Susan aloittelee tänään ruunan kanssa puuhailun, tervetuloa porukkaan mukaan!