Hoitaja-info
Nimi: Jasmiina
Aloittanut: 22.1.2011
Hoitaja kertoo itsestään:
"Hei, olen Jasmiina, ja hoidan täällä Golden Horsessa Kullan Cikua, joka on jo tuntieläkkeellä. En pahemmin perusta suomen(pien)hevosista, mutta Ciku on niin ihana tapaus, että hoidan sitä mielelläni ;) Ciku on aivan mahtava, ja yhdessä koemme kaikenlaisia tapaturmia ja juhlia. Minä itse olen 150 senttinen kuudesluokkalainen tyttö, joka on luokkansa toisin pienin, ja hauskin, jos totta puhutaan. Omistan vähän yli olkapäille ulottuvat ruskeat hiukset, joissa voi näkyä vähän punertavaakin. Silmäni ovat vihertävät, ja en ole langanlaiha mutten kauhean lihavakaan. Se tuskin kuitenkaan ketään kiinnostaa, joten mennänpäs ratsastustaitoihin!

Golden Horsessahan toimin Helppo C tason ratsastajana, mutta reaalisti olen ratsastanut 4 vuotta hyvässä opetuksessa, niin itse rauhallisuuksillakin kuin pukkiponeilla ja vauhdikkailla ex-ravureilla. Hypännytkin olen, mutta vielä en Golden Horsessa. Omistankin oman virtuaalitallin, Nochen, jossa toimin ihan vastuuntuntoisena aikuisena :)

Luonteestani sen verran että olen hauska, huumorintajuinen, ja minulla on ihan tarpeeksi mielikuvitusta :) Olen joissakin tapauksissa myös ujo, joten tutustuminen jää usein toisen osapuolen tehtäväksi ;) Tuttujen kesken olen hauska ja vähän rämäpää, välillä kuitenkin pelko voittaa."

Suoritetut merkit ja kurssit:

Hoitolomake

xxx = tallimerkintä     xxx = hoitomerkintä     xxx = ratsastusmerkintä

22.11.2011 - Tunteilua
En ollut pitkään aikaan käynyt Golden Horsessa. En ainakaan oikeassa elämässä - ajatuksissani kyllä. Minua itketti. Äiti oli ilmoittanut rakkaan pappani kuolleen ja gerbiililläni olisi luultavasti kasvain. Pidättelin itkua kuitenkin vielä hetken ja kävelin tallille. Pitkästä aikaa! Hetkeksi ihana onnen tunne valtasi minut ja vedin sisääni Golden Horsen ominaistuoksua, johon tällä kertaa sekoittui hienoinen glögin ja piparin tuoksu. Joulu ei oikeastaan ollut vielä lähelläkään, mutta aika monessa paikassa jo mässäiltiin jouluherkuilla. Myönsin, että itsekin olin jo viikko sitten leiponut ensimmäiset joulutorttuni. Ne olivat maistuneet aivan ihanilta - samettinen luumuhillo oli sulanut suussani ja loppujen lopuksi olin vähillä taskurahoillani käynyt ostamassa luumuhillopurkin - ihan vain itseäni varten yksikseen naposteltavaksi. Olihan se hieman outoa, mutta mikä nautinto!

Havahduin pikkuhiljaa mietteistäni. Ciku, Ciku, Ciku... Se oli tallissa. Astelin karsinalle ja tervehdin rakasta hoitohevostani: se hörähteli oikein pehmeästi ja hieroi päätään minua vasten. Sitten annoin itkun tulla. Itkin pappani kuolemaa, itkin gerbiiliäni. Itkin sitä että Ciku alkaisi olemaan jo vanha ja sitä, että ihmiset olivat ajattelemattomia. Itkin myös sitä, että maailma on täynnä vihaa, tunteettomuutta, kateutta ja epäreiluutta. Muita hoitajia alkoi tulla talliin ja hillitsin nyyhkytykseni. Ciku oli taas kerran kuunnellut minua kärsivällisesti ja saanut minut paremmalle tuulelle. Pussasin sitä turvalle. "Olet rakas!"

Hain harjat ja reippain vedoin aloitin harjaamisen. Cikun talvikarva oli jo alkanut pikkuhiljaa kasvaa. Ajatukseni harhautuivat väkisinkin kevääseen, jolloin oltiin koko talliporukan kanssa ihmetelty tätä karvan määrää. Hymähdin ja siirryin toiselle puolelle. Ciku melkein nukkui ja selvästi nautti harjauksesta. Katselin sitä hetken ihan hiljaa. Kuulostelin tallin ääniä, haistelin tallin tuoksuja ja nautin tästä ihanasta tunteesta. Tämä oli minun paikkani, tänne minä kuuluin. Puhdistin vielä pikaisesti kaviot ja tarkistin ettei Cikulla ole yhtäkään hiertymää. Vein harjat pois ja mietin tätä päivää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että aika tympäisevä päivä. Toinen ajatukseni leimasi päivän erittäin tunteelliseksi - ensin olin ollut vihainen pikkusiskolleni, koska tämä oli ottanut tietokonepelini ilman lupaa. Sitten olin kuullut suru-uutisen ja tunnelma oli ollut, hmm... hämmentävä. En oikein tiennyt mitä olisin ajatellut. Olin tullut tallille suremaan, mutta samalla haikeasti ja iloisesti muistellut kaikenlaista ja nauttinut olostani.

Kolmatta ajatustani en ehtinyt keksimään, sillä tallista kuului huuto ja sitten ravaavien kavioiden kopinaa. Musta shetlanninponi juoksi ovesta ulos ja kuului hoitajan päivittelyä: "Jo kolmas kerta tällä viikolla! Koko talli on tullut ihan hulluksi!" Hoitaja ei ollut tämän hurmurishettiksen oma, sillä omaa sillä ei tällä hetkellä ollut. Oli vain laina. En tiennyt nauraakko, ollakko hiljaa vai lähteäkkö ilkikurisen ponin perään. Päätin lähteä ponin perään, sillä lainaemo oli luultavasti menettänyt hermonsa lopullisesti. Näin Ainon katselevan hieman kauempaa tapahtumia itsekseen kikatellen. Ei minultakaan ollut nauru kaukana.

Narun kanssa lähdin poninmetsästykseen. Onneksi sillä oli jo riimu päässä, muuten kiinniotto olisi ollut tuhottomasti vaikeampaa. Katselimme hetken toisiamme kuin pahimmatkin vihamiehet. Risto kuopaisi maata ja minun hengitykseni höyrysi kirpsakassa syksysäässä. Otin askeleen eteenpäin. Poni otti valmiusasennon, mikäli sen tarvitsisi äkkiä väistää johonkin suuntaan. Ponin silmäkulma nytkähti. Vedin etutukkani sivuun. Yhtäkkiä sivultani kuului tuttu lännenfilmeihin kuuluva musiikki, kun kaksi seriffiä parasta aikaa ottivat toisistaan mittaa. Risto näki hyvän kohdan paeta ja lähti laukkaamaan ohitseni hullun lailla. Mulkaisin musiikin suuntaan, mutta en nähnyt enää yhtään mitään. "Ei ois ehtiny karkuun niin...." mutisin itsekseni, mutta en voinut olla hymyilemättä.

Hetken päästä talutin ilkikurisen ponin talliin ja palautin hoitajasijaiselleen. Kello oli jo paljon ja läksyjä oli vielä rästissä. Viimeisten rapsutusten ajan mielessäni pyöri jo se mahdoton äidinkielen tehtävä, jota en ollut koskaan ymmärtänyt. Enkä ollut varma, ymmärtäisinkö nytkään...

Jouluna on mielestäni hyvin sallittua herkutella päivät pitkät! Olen itsekin leiponut joulutorttuja jo muutamaan kertaan. Aina ne katoavat parissa päivissä; toinpa niitä tallille tai en. Tallipuhelimeenkin vastaa nykyisin yleensä ääni, josta kuulee, että puhelu on tullut juuri herkuttelun hetken kesken.

Suru on ikävä asia, mutta kuuluu elämään :/ Toivotaan, että Cikulla on vielä paljon hyviä vuosia edessään. Ikäähän tammalla on nyt jo huimat 26 vuotta, mutta toisaalta - meidän Fabian-pappahan on jo yli 30 vuotta. Pidetään siis peukkuja :) Tallilla puuhailu vie yleensä ajatukset uusille poluille. Unohtaa surulliset jutut ja voi nauttia vain oman hoitohevosen kanssa puuhailusta.

Ehdin jo hetken katua päätöstä, että Risto jää tuntieläkkeelle joulukuun alussa. Sittenhän ruunalla on vielä enemmän aikaa karkailla! Mutta poni on kyllä eläkkeensä ansainnut. Pitääpähän ainakin meidät virkeinä ja liikkeellä.

2.6.2011 - Kesän haittapuolet

Kuvasi osuu asian ytimeen - kesä on kyllä ihanaa aikaa, mutta hitto vie niitä ötökkäparvia, mitä tallilla pörrää! Paarmat käyvät ihan surutta hevosten kimppuun ja nuo kauraturvat saavat vähän väliä olla heiluttelemassa häntiään pelastuakseen edes muutamalta puremalta. Voi, onneksi on ötökkäsuihke, joka auttaa edes hieman :)

27.5.2011 - Kirje ulkomailta
"...Tyyni oli eilen yö, mut kohta kuitenkin..." koulun bändi soittaa ja solisti laulaa. En jaksaisi istua pitempään, sillä koulu päättyisi heti tämän konsertin jälkeen, ja tänään olen aikeissa mennä tallille pitkästä aikaa Cikua katsomaan :) Soitto loppuu, hätäiset taputukset ja hölkällä lähimmästä ovesta ulos. "Heipat!" huikkaan parille kaverilleni ohimennen. Näpräilen kuumeisesti avaimiani taskuista. "Missä ne on?!" Alan hätääntyä ja haravoin katseellani maata. "Hei, sä pudotit jotain!" rinnakkaisluokkalainen poika hymyilee rohkaisevasti ja ojentaa avaimet. "Öh... Kiits!" hölkkään pyörälle. Avaan pyörän lukon ajatuksissani ja lähden pyöräilemään pois koulusta - pois tästä vielä viikon kestävästä tuomiosta. No, yleensä tykkään koulusta, ja viimeinen viikko on aika lepsu, läksyä tuskin tulee paljon. Syksyllä siirrynkin ylä-asteelle. Ajatukseni harhautuvat söpöstä pojasta ylä-asteelle, siellä kun kävin eilen tutustumassa koko kaveriporukan kanssa. Pyöräilen hirmu kovaa alamäkeä alas ja nautin viileästä tuulesta. Sää on hieman synkkä, mutta sopiva minulle. Olen aina tykännyt vähän viileämmistä päivistä :)

Saavun Golden Horsen pihaan. Kaarran suht nätisti pöräni tallin seinää vasten, missä se ei luultavasti ole tiellä. Astelen sisälle. Kaivan repustani vintiltä löytämäni kaksi hevosharjaa, hyvin vanhanaikaisia mutta hyvin pestyjä ja käyttökelpoisia. Nämä lienevät äidin vanhoja :) Jätän repun hoitajien huoneeseen ja kävelen Cikun karsinan luokse, muita hevosia rapsutellen. Ciku piehtaroi juuri ja naurahdan sen ilmeelle kun se näkee minut. "Mitäs kuuluu, söpöliini? Minulle hyvää!" muistan sillä hetkellä taskussani rytyssä olevan kirjekuoren. Aamulla olin sen pöydältä napannut kun en ehtinyt lukea sitä sen tarkemmin, ja oli jäänyt taskuun. Avaan kirjekuoren varovaisesti ja luen sen pikaisesti:

Hello, Jasmi!
How are your? I'm happy, I have a new horse! She is called Sally.
She is a black friesian horse, I like her. She can jump very high, 120cm and she is good dressage horse. She has got a black dressage saddle and a white saddle pad. <3 Can you go to England in summer?
I sell my an old pony, do you want buy its? But now I go, your, Candy

Kirje englantilaiselta kirjekaveriltani! Ihanaa, pääsen kenties kesällä englantiin (kunhan vain saan liian vauhkon äitini ja kitupiikkiisäni maksamaan matkan). :) Millainenkohan hänen uusi hevosensa on? Vaikuttaa hyvältä... Ciku hörähtää väliin ja nappaa kirjeen kädestäni. "Cikuu!" vingahdan ja repäisen kirjeen takaisin turvallisen käteni suojaan.

Harjailen Cikua parhaani mukaan, lepertelen sille ja ajattelen samalla omia asioitani. Moikkaan tallille saapuvia hoitajia ja hyräilen välillä tuttuja kappaleita. "Cikuseni, mitäs sanoisit pienestä talutteluretkestä?" hymyilen söpölle hoitohevoselleni tutulla tavalla. Ciku hörähtää innostuneena. "Selvä, haen vain narun niin sitten mennään!" Kipaisen hakemaan riimunnarun ja kiinnitän sen Cikun riimuun. Kävelemme hiekkatien reunaa pitkin hetken ja käännymme sitten pienelle metsäpolulle. Pysähdymme hetkeksi pienelle luonnon niitylle. Annan Cikun syödä ruohoa ja katselen samalla varmuuden vuoksi ettei alueella ole myrkkykasveja. Olen kerran joutunut näkemään yhden hevosen kärsivän pahasti myrkkykasvien syömisestä. Hyyr! Se vasta oli kamalaa, onneksi se juuri ja juuri ehdittiin pelastaa!

Millainenkohan se kirjekaveri on? Olemme kirjoitelleet jo pari vuotta ja olemme kertoneet suurimman osan henkilökohtaisimmistakin asioista toisillemme. Tiedän, että hänellä on isoveli ja kaksi pikkusiskoa, ja sitten hänen nykyinen ja vanha hevosensa. Oikeastaan se vanhempi on poni, mutta hän pitkänä tyttönä on sille jo liian iso ja joutuu myymään sen. Hmm... Koulussa on enää viikko aikaa... Millaisenkohan todistuksen saan? En ehdi ajatella sen enempää, vaan Ciku nykäisee narusta kauemmaksi ja kaadun heinikkoon. Makaan siellä hetken ja katselen Cikua. "Olet sinä niin ihana!" naurahdan Cikulle ja Ciku hörähtää tietäväisenä. Nousen ylös ja pudistelen vaatteitani. "Mennänkö taas?" hymyilen Cikulle. Talssimme metsän läpi ja saavumme suoraan Golden Horsen tallipihalle.

Moikkaan Ainolle ja vien Cikun sisälle. Harjaan sen vielä kertaalleen, sillä lailla vain vähän päältä ja talutan tamman tarhaan. Päästän irti ja jään hetkeksi kaveriksi, ennen kuin Cikun tarhakaveri tulee. Pinja saapuu hoitajineen ja vaihdamme pari sanaa. Hölkkään pyörälleni ja lähden vähän haikein mielin Golden Horsesta.

Ylä-asteelle on takuulla jännää siirtyä. Luokkakaverit uusiutuvat ja mukaan tulee uusia oppiaineita. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa koulutyötä, jotta näemme sinua tallilla myös syksyllä :) Oi, hyvin pidetyt ja huolletut hevosharjat kestävät näköjää pitkään! Hauskaa, monen sukupolven hevosharrastus pääsee taas jatkumaan.

Englantilaisen ystäväsi hevonen kuulosti totta tosiaan hienolta ja osaavalta tapaukselta! Joskus sitä itsekin haaveilee, että lähtisi Englantiin. Mutta tietäähän sen mitä siitä tulisi: ostaisin rekkalastillisen hevosia. Yhtäkkiä Golden Horsessa hyppisi täysiverisiä pihoilla, laitumilla köpöttelisi connemaraponien lauma ja jostain löytyisi vielä muutama shetlanninponi. Oi, olisihan se upeaa. Toivottavasti pääset matkalle! Ciku ei tänään antanut aikaa ajattelulle ja kirjeen lukemiselle. Taisi tammalla olla huomionkipeä päivä tai sitten vauhti päällä. Kohti seikkailuja, tuumii Ciku :) Ehkä sekin pitäisi päästää matkalle Englantiin.

12.3.2011 - Iso loikka
"Käsi kädessä kuljemme taloon autioon..." inha laulu alkaa soimaan kassissani. Tuon soittoäänen olen valinnut vain pahimmille vihamiehilleni, eikä minua huvita vastata. Vilkaisen näyttöä. Roosa soittaa. Roosa on itserakas, ja omistaa hienon ja kiltin koulupuoliverisen jossain toisella tallilla.

"Moi..." vastaan puhelimeen.
"Moi! Voitko hoitaa Sahramintaa sillä aikaa kun olen lomalla kanariansaarilla?" Roosa menee suoraan asiaan. Sahraminta on sen puoliverisen nimi.
"Ootko tosissas?" hymähdän puhelimeen.
"No oon oon! Voin mä soittaa Jessillekkin, jos haluut, mutta sä tiedät..." Roosa sanoo välinpitämättömästi. Jessi vihaa hevosia yhtä paljon kuin Roosa, ja antaa Sahramintalle heti köniin.
"Okei. Saako tästä palkkaa?" kysyn jo vähän innoissani. Hoitamassa kymmenen tuhannen arvoista kilttiä puoliveristä, joka osaa vaativan luokan liikkeitä, mutta on niin kiltti että uskallan ratsastaa sillä.
"Totta kai saat, tyhmä!" Roosa hymähtää. "No, otatko tarjouksen vai et?" Mietin kuumeisesti. Mieli tekisi, mutta samalla tekisin myös suuren karhunpalveluksen vihamiehelleni.
"Okei! Jos annat reittiohjeet tallille... Saako Sahramintalla ratsastaa?" kysyn varmistuakseni asiasta.
"Totta kai saa!" Roosa sauhuaa puhelimeen. Hän lyö luurin korvaan. "Jess!" naurahdan pienessä huoneessani. Nappaan takin, ja lähden kävelemään suuntanani Golden Horse.

"Moikkelis, Cikuseni!" pussaan Cikua turvalle ja aloitan harjaamisen piikkisualla irtokarvojen poistamiseksi ja karvanlähtöä helpottaakseni. Suin ensin kaulan, siirryn siitä sitten taaksepäin ja toiselle puolelle. Jatkan harjaamista pehmeällä harjalla, jolla viimeistelen harjauksen. Harjaan pään pääharjalla ja selvitän harjan harjakammalla. Hännän setvin sormin. Haen varustehuoneesta satulan, jonka asetan hellästi Cikun selkään. "Tänään mennään ratsastamaan!" supattelen Cikulle samalla kun pujotan suitsia sen päähän. Tänään menemme maastoon vaihteeksi. Varmistan että minulla on kaikki tarvittavat varusteet mukana, ja vielä kännykkä, joka on äänettömällä ja omassa taskussani. Talutan Cikun tallin pihalle ja nousen kevyesti selkään. Maiskautan ja puristan pohkeilla Cikun liikkeelle, ja kävelemme laitumen raunaa pitkin, jatkaen metsätietä. Komennan Cikun raviin ja ravaamme reippaasti pitkin maita ja mantuja, kunnes Ciku alkaa vähän hikoilla. Hidastan takaisin käyntiin, ja katselen maisemia. Saavumme leveälle metsäpolulle ja kääntelen Cikua toiselta puolelta toiselle ja testaan pysähdyksillä että jarrut toimivat. Sitten nostan uudestaan ravin, ja ravaamme polkua kunnes edessämme on puomin paksuinen oksa. Päätän ravata sen yli ja kannustan Cikua enemmän. Ciku nostaa vahingossa laukan, ja yritän pysäyttää sitä, mutta Ciku juoksee päin "puomia" ja hypähtää pienellä loikalla sen yli. Sitten se ravaa ja lopulta pysähtyy kun makaan sen kaulalla. "Huh!" totean, ja jatkamme käynnissä suoraan tallille.

Riisun Cikulta varusteet ja harjaan sen pikaisesti. Sitten puhdistan nopeasti Cikun varusteet, ja siirryn kärryjen ja lapion kanssa Cikun karsinalle. Sidon Cikun käytävälle ja luon lannat nopeasti pois Cikun karsinasta, ja haen vähän uusia alusia tilalle. On aikainen aamu, ja Cikun tarhausaika koittaa. Vien Cikun tarhaan riimunnarulla ja Ciku irroittelee tarhassa iloisesti. Roosalta tulee viesti: "Tuu nyt heti tänne niin saat ohjeet Sahramintaa varten!" Lähden hölkässä Golden Horsesta.

Kiltti ja osaava puoliverinen kuulostaa hyvältä mahdollisuudelta kokeilla taitojaan. Pääsit ensin verryttelemään Cikun kanssa maastossa :) Pienet ja vähän isommatkin loikat taitavat olla tamman mieleen. Jos eteen tulee jokin este, niin eihän sitä malta olla hypähtämättä vähän isommalla ilmavaralla yli. Puunrunkojen ylittäminen on sitä paitsi kivaa puuhaa. Varsinkin jos pysyy kyydissä ja mukana menossa.

Cikusta tuli samalla hoitoreissulla puhdas ja taas aavistuksen talvikarvattomampi. Eiköhän tammallakin ole kohta päällä vilpoisampi kesäturkki, jolla kelpaa viilettää laitumella muun eläkeporukan kanssa. Sitäkin Ciku osaa näköjään harjoitella; ilopukittelu ja riehakas irroittelu tarhassa on ollut monena päivänä tavallinen näky tarhausajan alkaessa. Onhan se hyvä, että pikkuinen nauttii edelleen täysillä! :)

11.3.2011 - Aikamoista sähläystä maneesissa
Tätini on tullut meille kylään (poikaystävänsä kanssa, tätini on 19 vuotias ja hänen nimensä on Eve) Eve ja hänen rakkaudenkohteensa Marko pussailevat pikkusiskoni huoneessa (pikkusiskoni on taas kerran kaverinsa luona) ja Eve on luvannut tulla heti läksyjen jälkeen kanssani tallille. Hän on joskus ratsastanut, mutta se on jäänyt rankan opiskelun alle. Tätini opiskelee eläinlääkäriksi nimittäin. "Pus pus! Sun piti tulla tallille, sä lupasiiit!" mangun päättäväisesti, kunnes saan tätini nousemaan. "Ookei! Let`s Go meiningillä sitten vaan, kohta ollaan kohteessa!" Eve naurahtaa. Juoksen pukemaan vaatteita, tällä kertaa laitan kumisaappaat, vedenpitävän tuulitakin ja vedenpitävät tuulihousut. Tänään tulee vettä alas, eikä auringosta ole toivoakaan. Astelemme kahdestaan tallille, puhuen niitä näitä.

Tallilla näytän Evelle Cikun, ja hän ihastuu ensisilmäyksellä Cikuun. "Mä meen puhdistaa Cikun varusteet, jäätkö paijailemaan Cikua, vai tuutko mukaan?" kysyn. "Jään tänne..." Eve vastaa ja rapsuttaa varovaisesti Cikua säästä. Astelen satulahuoneeseen ja nappaan satulan telineestä. Etsin kaapista satulasaippuan ja sienen ja sitten alan hinkkaamaan satulaa. Hetken päästä olen tyytyväinen, ja jatkan sitten suitsista. Kun suitsetkin ovat valmiit, otan Cikun harjakopan ja vien sen Evelle. Eve saa tänään harjata Cikun, kun minä käyn katsomassa maneesissa, onko siellä täyttä. Maneesi kaikuu tyhjyyttään, joten palaan tyytyväisenä takaisin, ja haen suitset varustehuoneesta. Eve puhdistaa kaviot, samalla kun minä laitan suitsia Cikun päähän. Eve taluttaa Cikun maneesiin. "Mitä me täällä tehään?" Eve kysyy yllättyneenä. "Tänään ajattelin jos harjoiteltais vähän agilitya..." paljastan ideani ja pyydän Eveä lämmittelemään Cikua käynnissä erilaisilla teillä ja pysähdyksillä maasta käsin. Itse laitan maahan kaksi puomia suoralle linjalle. Otan sitten itse Cikun, ja testaan sillä vielä vähän käännöksiä ja pysähdyksiä, jonka jälkeen pyydän sen raviin. Ciku ravaa nätisti vierelläni, kunnes ohitamme Even. Evellä on aika räikeä takki, ja Cikun valkuaiset näkyvät silmissä ja Ciku astelee sivuaskelia minua kohti. Sitten se tallaa minun varpaani, ja minun on henkäistävä kivusta. Ciku pääsee karkuun ja ravaa vauhkona ympäri maneesia. "Sattuko?" Eve kysyy heti ensimmäiseksi. "Ota Ciku kiinni ennen kuin se jyrää mut!" sanon aika vihaisesti. Eve ottaa Cikun mukisematta kiinni, ja kun kipu varpaassa on hellittänyt, käsken Eveä ottamaan takin pois yltään, maneesissa on kuitenkin tarpeeksi lämmin, ja Evellä on takin alla vielä ruskea villapaita. Talutan Cikua taas ravissa, mutta tällä kertaa ohjaan sen puomien yli. Teen saman molemmista suunnista ja annan narun sitten Evelle. Evekin saa yrittää. Eve ei saa Cikua pidettyä ravissa, ja Ciku lönkyttelee puomien yli. "Komenna sitä äläkä vaan kulje mukana!" huudan keskeltä. Eve komentaa, vähän liikaakin, eikä Ciku tykkää siitä yhtään, vaan lähtee yllättävän reipasta ravia riepottaen Eveä perässään. Eve on toivoton! Pysäytän Cikun ja otan narun Eveltä. "Nosta Eve puomia korkeemmalle, tuolla on pidikkeitä! Mutta vaan parikyt senttiä!" talutan Cikua käynnissä ympäri maneesia. Eve nostaa puomit 20 senttimetriä maasta ilmaan, ja tulemme Cikun kanssa ravilla kavaletille. Hyppään Cikun kanssa kavaletin yli, ja lähestyn sitä sitten toisesta suunnasta. Sekin menee moitteettomasti, joten kävelemme loppukäynnit heti sen jälkeen. Eve taluttaa Cikun talliin, ja sidomme sen käytävälle vaihtelun vuoksi ;)

Eve sukii Cikua, minä puhdistan karsinaa ja välillämme vallitsee pelottava hiljaisuus. Onkohan Eve suuttunut tai surullinen kun komensin häntä aika tiukasti? Harjauksen jälkeen Eve taluttaa Cikun karsinaan ja päästää irti. Viemme suitset yhdessä varustehuoneeseen ja Eve kysyy: "Ollaanko sujut?". Nyökkään ja rupattelemme innokkaasti koko kotimatkan.

Ciku sai tälläkin kertaa uuden ystävän ja vieraan tallille :) Talliarjessa sähläys on tuttua - 8 vuoden aikana on ehtinyt moneen kertaan unohtaa viedä hevosia tarhaan, kaatanu puomien maalaustalkoissa maalipurkin tallipihalle ja turhan monesti olen ratsastustuntia pitäessäni sekoittanut ratsastajat toisiinsa ja ohjeistanut tuntilaisia väärillä nimillä. Pian sitä on tajunnut, että ohjeet menevät kuin kuuroille korville minun vuokseni... Inhimilliset erheet onneksi kuuluvat kaikkien elämään!

Eve jaksoi irrottautua poikaystävästään ja lähteä tutustumaan herttaiseen Cikuun. Kumpi lie voittanut tämän päivän söpöyskamppailun? Agility ja maasta käsin työskentely olivat jälleen kekseliäitä ideoita liikuttaa Ciku. Samalla saa itsekin liikuntaa ja tulee testattua hoitajan ja hevosen välistä luottamusta. Kaikki kun eivät jaksa jolkottaa puomien yli noin vain, mikäli sille päälle sattuvat :) Ovelia nuo meidän hevoskaverit.

Räikeä takki oli tällä kertaa liikaa Cikulle - onhan niitä varmaan nähty vuosien aikana, mutta hei - jos tilanne tulee, niin onhan sitä pakko vähän hypähtää. Onneksi ei sattunut pahemmin, ja saitte Cikun jälleen kiinni ja tehtävien pariin. Ohjaat tomerasti ja selkeästi muita ratsastajia :) Sinussa piilee pieni ratsastuksenopettajan alku, voisit hyvin pitää joskus vaikka muille hoitajille ratsastustunnin, mikäli sinua kiinnostaa.

10.3.2011 - Cikun uusi ystävä
Kuviksentunnilla...
"Ääh! En mä saa tätä onnistumaan!" huokaisen pilalle menneelle vesivärimaalaukselle, jossa on kokeiltu märkämaalaustekniikkaa. "Kyllä sä vielä onnistut!" kaverini kannustaa vieressä. Otan uuden paperin ja aloitan alusta. Nyt sujuu hyvin, saan juuri ja juuri hienon auringonlaskun, ja kuvassa on vielä pystyyn nousevan hevosen siluetti. "Vautsi vau!" yksi tyttö kehuu. Olen iloinen työstäni, ja vielä siitäkin että koulu loppuu ihan kohta. "Prr!" kaikki ryntäävät ulos, mutta minä jään vielä viimeistelemään työni ja siivoan sitten jälkeni. Laitan maalaukseni kuivumaan. "Oookei!" tuumaan, ja menen pukemaan ulkovaatteita. Olen luvannut naapurin tytölle, että hän saisi tulla kanssani tallille. Tyttö on 7 vuotias, ja toimin hänen lapsenvahtina aina viikonloppuisin ja lomalla. Tyttö on oikein mukava, ja hänen nimensä on Anna. Juoksen koko matkan kotiin, ja avaan avaimella kotioven. Asun kerrostalossa.

Kotona...
"Äitiii!" huudan tyhjään kotiin. Äiti on näköjään tänään iltavuorossa, muistan hänen jotain sellaista puhuneenkin. Pikkusiskoni on kaverinsa luona ja molemmat vanhemmat töissä, joten koko koti on minun aina kello kuuteen saakka. Teen itselleni välipalaa ja samalla lasken äkkiä matematiikan läksyni. Nappaan itselleni evääksi vielä itse tehtyä sämpylää ja sekamehua. Sitten nappaan vielä välipalaksi 150 gramman karkkipussin, sillä tänään olen kärsinyt koko päivän karkkinälästä, ja minulta sattui jäämään vähän karkkia karkkipäivästä, ja huomenna saisin taas lisää. Laitan eväät tallireppuun, ja samalla sujautan sinne ise tekemäni vihon, jonka kannessa komistelee Ciku. Laitan päälleni ohuenpuoleiset toppahousut, ohuen toppatakin ja korville ylttyvän pipon. Tällä hetkellä en haluaisi tulla kipeäksi! Sitten marssin ylimpään kerrokseen, jossa Anna asuu. Pimpotan tuttua ovikelloa, ja Anna avaa oven jo valmiina lähtemään. Annan äiti antaa vielä Annalle eväät ja lähdemme sitten kahdestaan kävelemään tallille.

Tallilla...
Astelemme yhdessä Cikun karsinan luokse, ja haen Cikun harjapakin, jotta voimme harjata Cikun yhdessä. Ojennan Annalle piikkisuan ja neuvon, miten hevosta harjataan. Anna oppii nopeasti ja harjaamme kahdestaan Cikun. Anna hellittelee Cikua kun käyn etsimässä Ainoa. Löydänkin hänet pian toimistosta. "Mistäs nyt kiikastaa?" Aino naurahtaa. "Voisiko Anna, yksi mun kaveri, ratsastaa Cikulla talutuksessa, kun Ciku sopii aloittelijoille ja ja..." en ehdi selittämään enempää kun Aino jo nyökkää myöntymisen merkiksi. Haen satulan ja suitset, jotka laitan Cikulle päälle, ja samalla kerron Annalle miten ne oikeastaan laitetaan oikein. Selitän hänelle kohta kohdalta aina "peukkutempusta" suitsia laittaessa kuin satulavyön oikeasta kireydestäkin. Napsautan riimun-narun kuolaimiin, ja pyydän Annaa hetken pitämään Cikua, jotta voin hakea hänelle lainakypärän. Palaan hetken päästä ja joudun ravaamaan väliä muutaman kerran kunnes vihdoin löytyy sopiva. Olemme Annan äidin kanssa jo sopineet, että jos Ainolle käy, Anna saa ratsastaa, jos vain saa lainattua tallilta kypärän. Annan Annan taluttaa Cikun maneesiin, tosin itse kuljen vierellä varmistamassa. Kiristän vielä satulavyön, ja autan Annan selkään. Kerron Annalle ensin miten Ciku pysähtyy ja kääntyy, sitten lähdemme kävelemään uralle. Alkukäyntien jälkeen näytän Annalle miten ohjat otetaan tuntumalle ja opetan häntä pysäyttämään Cikun. Ciku tottelee loistavasti ja sitten Anna saa kokeilla itse kääntää Cikua voltille, minä apuna. Ciku tottelee hyvin, ja Anna on nopea oppimaan ja noudattaa neuvojani pilkuntarkasti. "Haluutko ravata?" kysyn, ja Anna vastaa myöntyvästi. "Pidä kiinni!" Ciku nostaa ravin ja hölkkään sen vieressä. Anna pomppii Cikun selässä, mutta pysyy tasapainossa ihan helposti. Hidastan käyntiin ja vaihdamme suunnan. Tällä kertaa neuvon Annalle kevennyksen, ja nostamme taas ravin. Anna etsii hetken rytmiä, mutta kun löytää sen hän hihkuu ilosta. Lopetamme ratsastuksen tällä kertaa ja menemme vielä loppukäynnit. Sitten talutamme Cikun yhdessä talliin.

Hoidamme Cikua yhdessä ja sitten syömme eväät. Tarjoan omastani Annallekkin, koska hän on ottanut mukaan vain suolakeksejä ja mehua. Hän taas vuorostaan tarjoaa minulle. Suolakeksit maistuvat suussa sulavilta! ;) Karkki maistuu Annallekkin hyvin! Sitten Anna silittelee muita hevosia sillä aikaa kun Ciku on käytävällä, ja minä putsaan sen karsinan. Anna on ihan haltijoitunut hevosista! Sitten menemme putsaamaan Cikun varusteet, tai oikeastaan minä putsaan ja Anna kyselee kaikenlaista hevosista ja niiden hoidosta. Anna tuntuu kuin omalta pikkusiskolta, tosin pikkusiskon kanssa tulee enemmän riitaa (kokemusta on) ;) Lopulta saan varusteet putsattua ja Anna hyvästelee Cikun. Saatan Annan kotiin ja itsekkin kaivan avainta taskustani. "Pahus, avain unohtui kotiin!" soitan uudestaan Annan ovikelloa, ja pääsen sisälle siksi aikaa kun äiti tulee töistä. Juomme mehua ja kerron Annalle ja Annan äidille tarinoita hevosista ja Anna kyselee vieläkin kaikenlaista. Sitten äiti tulee kotiin, ja hyvästelen Annan ja hänen äitinsä, sekä kiittelen vielä mehusta ja pipareista. "Kylläpä Jasmiina on kiva tyttö!" Annan äiti tuumaa Annalle. "Niinhän se onkin!" Anna puristaa hevosenkenkää jonka olen hänelle joskus antanut.

Tallille on mukava tulla kaverin kanssa. 7-vuotiaalle tallilla käyminen voi olla todellinen elämys :) Heppailu on kiva aloittaa nuorena ja varsinkin, jos on apuna joku, joka tuntee jo tallin tavat ja hevoset läpikotaisin. Ja Ciku jos kuka on mukava hevoskaveri - eläkepäivillä sillä on aikaa vaikka millaisiin seikkailuihin. Annan tutustuttaminen ratsastamiseen oli hauska idea ja kivaa vaihtelua Cikullekin :)

Voi, Cikusta oli takuulla mukavaa ikään kuin palata taas alkeiskurssitunnelmiin. Kevyttä liikuntaa eläkeläiselle ja hyviä oppeja mahdollisesti tulevalle tuntiratsastajalle. Toivottavasti näemme Annaa toistekin tallilla :) Innokkaita auttajia tarvitaan aina. Ja jos eväänä on karkkia, niin takuulla päivästä tallilla saa vielä aavistuksen mukavamman. Samalla kun tiedonjanoinen kaveri kyselee kaiken hevosista, tulee itsekin käytyä läpi omia tietojaan ja taitojaan. Saattaa itsekin oppia jotain uutta!

Olet kekseliäs ja ahkera kirjoittaja. Tarinoissasi tapahtuu arkisia asioita, mutta keksit niihin jotain mukavaa uutta ja kiinnostavaa. Hoitopäiviisi on mukava uppoutua ja lukea niiden kulusta. Et unohda tarinoissasi tärkeintä, eli Cikun hoitamista, vaan saat sen punottua luontevasti tarinaan :)

9.3.2011 - "Mä annoin pikkusormen, se vei koko käden..."
Teen koulupöydän ääressä läksyjä. Tänään on ollut koulussa lyhyt päivä, ja opettajakin armahti meitä, eikä jättänyt meitä koulun jälkeen, vaikka olisi pitänyt. Tai minä en ollut tehnyt mitään, mutta koko luokka olisi joutunut muutaman pojan takia istumaan ja kuuntelemaan opettajan saarnaa koulun jälkeen. Päivä ei ole niin kaunis, mutta päätän silti lähteä tallille.

Harjaan Cikua pitkin vedoin. Se nauttii ja hörähtelee mielihyvästä. Itsekkin rentoudun koulupäivän menosta ja meinigistä. Ajatukseni kulkevat väkisin yhteen poikaan, josta kovasti tykkään. Olen jo monta päivää piirrellyt sydämiä vihkojen renoille, ja sinne sisään kirjoittanut nätisti Eemil <3 Juttelen Cikulle kaikenlaista, samalla kun harjaan sitä. \"Arvaa mitä Ciku? Mä taidan olla rakastunut...\" Ciku hörähtää tietäväisenä ja katsoo minua lempeästi. \"Joo, suhunkin, mutta ajattelen nyt yhtä toista! Oonkohan mä liian nuori?\" kysyn Cikulta epävarmana. Ciku kuopii etukaviollaan. \"En, en ole. Kai rakastuminen on sallittu kuudesluokkalaisilta!\" naurahdan ja Ciku nyökyttelee päätään. Puhdistan kaviot, ja haen sitten satulan. \"Taahdoon oikeesti olla sun, enkä vaan leikisti rakastaaaa!\" laulan taas kerran. Palaan satula käsivarrellani. Olen jo vaihtanut biisiä, ja hoilailen nyt: \"Mä annoin pikkusormen, se veeei koko käden...\" Ciku katsoo minua hölmistyneenä. Nostan satulan selkään, kiristän satulavyön ja haen sitten suitset. \"Mamma mia, here I go again!\" Pujotan suitset Cikun päähän ja talutan sen maneesin.

\"Honey honey, nearly killed me...\" lauleskelen edelleen, ja nousen satulaan. Kävelemme pitkin ohjin, ja sitten alan lämmittelemään. Taivuttelen Cikua ympyröillä ja volteilla, testaan pysähdyksillä että jarru toimii ja vaihdan välillä suuntaa. Ciku kääntyy nätisti, ja koetan muistaa jokaisessa kulmassa ja mutkassa asetuksen. Teen puolipidätteitä ennen voltteja tai muita ratsastusradan teitä, jotta Ciku kuuntelee hyvin seuraavat avut. Ciku kulkee tänään reippaasti. Jarrut toimivat, joten nostan sitten ravin. Ravaamme kierroksen ja etsimme vähän ravin tahtia ja haen tuntumaa Cikuun. Sitten käännyn pääty-ympyrälle ja harjoittelen ravissa asettamista. Ciku menee hyvin, ja asettuukin hienosti, joten lopetan ympyrällä pyörimisen pian, ja ohjaan Cikun takaisin uralle. Ravaamme edelleen, ja keskityn hyvään ryhdikkääseen istuntaan, niin ja muistan katsoa vielä eteenikin. Ciku ravaa innokkaasti. Minulle tulee jo kuuma, joten hidastan Cikun hetkeksi käyntiin. Pysäytän sen hetkeksi, ja nousen alas selästä. Otan villakerraston pois ja jatkan ratsastusta vähän vähemmillä vaatteilla. Ravaamme vielä toiseen suuntaan, ihan hyvin, mutta huippuratsastajaksi on vielä paljon matkaa. Sitten menemme hiukan pitkin ohjin, vaihdan taas suunnan ja teen muutamia pysähdyksiä ja harjoittelen kiemurauria. Käännän kolmikariselle kiemurauralle. Asetan mutkassa, huolehdin pohkeella ettei Ciku oikaise ja suoristan sen suorilla pätkillä. Sitten menen saman ravissa, ja kolmannen kerran vielä harjoitusravissa. Harjoitusravista jatkan laukkaan, ja laukkaan kierroksen pari ratsastuksen päätteeksi. Sitten jäähdyttelemme kevyessä ravissa ja hidastan sitten käyntiin. Menemme pitkin ohjin, ja lopulta käännän Cikun maneesin keskihalkaisialle.

Ciku on karsinassa, ja koska edelliskerralla siivosin ahkerasti, annan itselleni armoa ja suon päivän lopun rennoksi illanvietoksi kotona. Huolehdin vielä Cikun harjauksen ja selvitän vielä takkuisen harjan ja hännän. Sanon taas kerran moikat, ja lähden kotiin syömään spagettia ja jauhelihakastiketta, sitä isä sanoi tekevänsä ruoaksi :)

Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä höveleimmiksi opettajat tuntuvat tulevan. Ja sehän sopii monelle - on ihana koulussa istumisen sijaan viettää aikaa kotona tai tallilla :) Sää ei ehkä ihan suosinut teitä, mutta takuulla kesän aikana ehditte nauttia monesta helteisestä kesäpäivästä, raikastavista suvisateista ja leppoisista lomatuulista.

Hevosten yksi hyvä puoli on se, että niille voi kertoa kaiken, siis ihan kaiken! Kuinka monet huolet ja surut onkaan Cikunkin korviin kuiskattu - tai kuinka monet rakkaustarinat. Sitä se kevät nimittäin teettää, sydämien piirtelyä :) Toivottavasti pojan kanssa käy hyvin! Mistä sitä tietää, vaikka joku päivä saisit hänet kaveriksi tallille tapaamaan Cikua. Tosin sen olen tässä vuosien aikana oppinut hoitajilta, että poikaystäviä on todella vaikea saada nousemaan satulaan. Yksi jos toinenkin on keksinyt tekosyitä sille, miksi hevosen selkään ei nyt juuri kannata nousta.

Mutta tepä lähditte jälleen reippaasti ratsaille Cikun kanssa, lauleskellen hyväntuulisena :) Ihanaa, kun tallikäytävillä kuuluu hyräilyä, maneesille kävellessä moikkaamisen lisäksi saa päähän soimaan jonkin piristävän kappaleen. Se tuo hyvää mieltä muillekin! Ciku toimi tänään selästä käsin hyvin. Sait siitä irti energisen ja ponnekaan ravin, eikä käyntikään jäänyt laiskaksi. Voitte treenata vielä lisää volteilla ja tekemällä temponmuutoksia, tammaa voisi sillä saada aavistuksen herkemmäksi ja tulemaan näin paremmin avuille ja sitä myötä myös rehelliseen peräänantoon. Sinulla on hyvä ote Cikuun ja mielestäni sovitte ratsukkona hyvin yhteen.

8.3.2011 - Ihan peruspäivä, alkaen koulusta
"Hävittiin taas viis-kaheksan..." surkuttelen tyttöjen pukkarissa. Käyn pikaisesti suihkussa ja puen arkivaatteet ylleni. Pian ryntäänkin jo ulos. Liikunta on lukujärjestyksessä ensimmäisenä, ja se on kaksoistunti. Tänään meillä oli koripalloa. Kellot soivat, ja ryntään matematiikan tunnille. En tajua mitään prosenttiluvuista! Matikka menee kuin unessa, sitten tulee äidinkieli. Äidinkielessä meillä on kirjallisuusjakso, ja koko tunnin ajan luemme jokainen omaa kirjaa. Melkein nukahdan sinne ja ajattelen koko tunnin Cikua, samalla kun luen. Äidinkielen jälkeen on ruokailu, tosin tänään on ruoaksi hernekeittoa, joten en hypi innosta. Onneksi laskiaispulla edes vähän täyttää ;) Sitten on vielä pari tuntia musiikkia, ja musiikin opettajan pinnat ovat tänään vähän kireällä. Selviän siitäkin, ja koulu päättyy. Onneksi!

Juoksen tallivarusteissani Golden Horsen pihaan. Astun talliin ja ryntään Cikun karsinaan halailemaan ja pussailemaan sitä. Minulla on koulureppu mukana, koska en ole vielä tehnyt matikantehtäviäni. Vien repun hoitajien huoneeseen lukittuun kaappiin ja haen Cikun harjat. Harjaan sen nopeasti piikkisualla ja pehmeällä harjalla viimeistelen. Puhdistan kaviot. Ciku nostaa jalkansa juuri ja juuri, ähkin ja puhkin vielä yhden kavion ärsyttävän jääpaakun kanssa. Sitten se irtoaa, ja haen suitset. Pujotan ne Cikun päähän, ja lähden taluttamaan sitä Sorsalammen suuntaan. Kävelemme hiljaisuuden vallitessa. Muutamia lintuja lentelee lintulaudoilla ja ruokintapaikoilla. Lumi on aika märkää, ja kenkäni kastuvat täydellisesti tarpoessamme syvässä hangessa. Ciku pysähtyy välillä ihmettelemään, mutta jatkaa sitten melkein heti matkaa. Käännymme Sorsalammen rannassa ympäri, tai oikeastaan tulemme vähän eri reittiä takaisin. Ravaamme vähän auratulla tiellä, joka ei ole niin kauhean liukas tai runsasliikenteinen. Matka jatkuu rauhallisissa merkeissä, ja saavumme tallin pihaan.

Karsinassa riisun Cikulta suitset. "Olet sinä ihana!" kuiskuttelen Cikun korvaan. Vien suitset paikoilleen, samalla pesen kuolaimet ja hinkkaan satulan ja suitset, molemmat varustesaippualla puhtaiksi ja kiiltäviksi. Asetan ne takaisin paikoilleen ja menen vielä kertaalleen harjaaman Cikun. Sitten asetun mukavasti heinävintille, ja avaan matematiikankirjani. "Ahaa, toi menee noin... Eli siis 50€ on 50% 25€... Nythän ne sujuu paljon helpommin kuin tunnilla!" lasken laskut nopeasti ja napostelen samalla eväitäni (jep, juuri niitä isän karjalanpiirakoita ja sekamehua :D) Sitten vien repun kirjoineen takaisin kaappiin ja nappaan talikon ja kottikärryt mukaani Cikun karsinalle. Sidon Cikun käytävälle ja puhdistan Cikun karsinan. Lihakset muistuttavat, että eivät ole tehneet tätä pitkään aikaan, ja ähkin ja puhkin monta pitkää minuuttia. Lopulta katson työni tuloksia, ja olen tyytyväinen. Sitten järjestelen harjat hoitopakkiin ja sanon moikat Cikulle. "Nähdään taas pian!" moiskautan lentosuukon. :)

Tallipäivän suunnittelu, haaveilu tai odottaminen alkavat usein jo koulussa - varsinkin jos on jotain tylsempää opetusta, jonka tunnilla voi lähteä ajatusmatkalle :) Onneksi koulupäiväkin loppuu aina ajallaan ja pääsit touhuamaan tallille Cikun kera. On muuten jännää huomata, että kaikki lumi ja jää jämähtää kavioihin kiinni, mutta ulkona piha tuntuu olevan hetkittäin loskan täyteinen. Miksi lumi ei voisi sulaa ripäesti myös kavionpohjista?

Ciku sai virkistävän ulkoiluhetken ja sinä vaihtelua koulussa istumiseen :) Tallilla läksyt voi tehdä erilaisessa ympäristössä. Joskus hoitajien huoneella on varsinainen läksypiiri käynnissä, kun moni hoitajista tekee kotitehtävät tallilla maksimoidakseen hevosten kanssa vietettävän ajan. Ja mikäpä siinä, yhdessä prosenttilaskuistakin voi saada aavistuksen mukavampia!

7.3.2011 - Masennuksen iskiessä nauru voittaa surun
"Tuuli tuule, sinne missä Cikuseni on, leiki hetki hänen jouhillaa, keerro rakkauteni kerro kuinka ikävöin, kerro häntä ootan yhä vaan..." laulan kuin mikäkin iskelmälaulaja. Ja tämähän on hittini! :P Astelen talliin, ja ensi töikseni moikkaan Cikua. Haen harjat, ja suin Cikun nopeasti. Ciku nauttii harjauksesta, mutta on vähän vaisu. Se on varmaan sitä vanhuutta. Itsekkään en ole pirteimmällä tuulellani... Yritän piristää Cikua, sillä en kestä ajatusta, että Cikukin poistuisi keskuudestamme... Liu`utan kättäni Cikun vartalolla ja etsin mahdollisia hiertymiä ja naarmuja. Löydän yhden, ja haen sen puhdistusta varten desinfiointisuihketta ja haavojen parantamista nopeuttavaa voidetta. Puhdistan Cikun haavan, ja laitan siihen sitten tätä kyseistä voidetta. "Toivottavasti tämä auttaa!" huokaisen.

Istun tallin vintillä, ja nautiskelen eväitäni, tällä kertaa isän tekemää karjalanpiirakkaa ja sekamehua. Mieleni on masentunut, pelkään että Ciku katoaa käsistäni hetkenä minä hyvänsä, mutta tiedän, että Siihen on vielä aikaa. Ihan riittävästi! Nousen, ja menen satulahuoneeseen puhdistamaan varusteet. "Mikäs nyt on, kun olet niin hiljaa?" Aino kysyy kun tupsahtaa satulahuoneeseen. Hätkähdän ajatuksistani ja hymyilen vaisusti: "En tiedä... Tänään on vaan sellanen päivä..." Aino yrittää piristää, ja kysyykin sitten: "Tulisitko auttamaan hevosten ruokkimisessa?" Vastaan myöntävästi ja harpomme yhdessä ensimmäisten hevosten karsinoille. Aino jakaa kaurat, minä kuljen heinien kanssa. Sen jälkeen kierrämme vielä antamassa mahdolliset lisävitamiinit. Tarkistamme vielä, että jokainen juoma-automaatti toimii, ja että suolakivi on vielä mallillaan. Sitten jään taas omilleni.

Piristyn hommasta huomattavasti, joten hyräilin nyt iloisena marssiessani Cikun karsinalle. Napsautin riimun-narun Cikun riimuun ja talutan sen tarhaan. Taputan sitä vielä kaulalle, ja lähden sitten itsekin kotiin.

Jokaisella meillä on hittimme :) Lauleskellen tallimatka kuluu reippaammin. Tallilla tapaa myös muutamia laulavia hoitajia, jotka hyräilevät harjauksen lomassa. Ei siis ihme, että meillä ei ole talliradiota - ei sellaista ole vuosien aikana tarvittu ikinä taustalle pauhaamaan omia melodioitaan.

Tuntuu hassulta, että Ciku on jo melkein 24-vuotias. Vastahan se oli pieni varsa! Mutta niin se aika on vain kulunut. Tammalla taisi olla vain hiljainen päivä, muuten se on ollut oma pirteä itsensä ja leikkinyt tarhassa kavereiden kanssa. Ei siis vielä huolta siitä, että tamma lähtisi toisille laitumille - ainakaan toivottavasti. Ikinähän sitä ei varmuudella mistään tiedä. Pientenkin haavojen hoito auttaa eläkeläisponia pysymään terveempänä :)

6.3.2011 - Naurukohtauksia
Astelen tallille, ja melkein ryntään Cikun karsinalle. (en kirjaimellisesti ^^ melkein!) "Moi, Ciku! Tänään mennään ratsastamaan!" moikkaan Cikua ja nappaan harjat. Harjaan Cikun läpi kumisualla, ja siitä irtoaa monta litraa karvaa! Harjauksen jälkeen, viimeistelen Cikun vielä pehmeällä harjalla, ja puhdistan lopuksi kaviot. Ciku nostaa kiltisti kavionsa, eikä siinä ole toruttavaa. Haen satulan, ja nostan sen rauhallisesti Cikun selkään. Siis oikeastaan vain yritän. Yritän, monta pitkää minuuttia. Sitten saan nostettua satulan selkään, mutta saman tien se meinaa luiskahtaa toiselta puolelta alas. Nappaan nopeasti kiinni satulan siivestä, ja suoristan satulan. "Sainpas!" huhkin. "Mikäs sinua hengästyttää?" Aino ihmettelee käytävältä touhujani. "Mä vaan yritin laittaa ton satulan..." naureskelen itsekseni ja haen suitset.

Ciku katselee minua, tai oikeastaan touhujani, kun yritän selvittää ristittyjä suitsia auki. Lopulta pujotan suitset Cikun päähän. Siinäkin kestää hetken, mutta lopulta saan Cikun suun auki, ja vielä venytettyäni itseni niin että yltän laittamaan niskahihnan korvien taakse. Laitan kypärän päähäni, ja nostan ohjat kaulalta. "Mä meen kentälle pyörimään, jos kuuluu rusahdus, soittakaa ambulanssi!" naureskelen ja kaikki käytävällä olevat hoitajat ja Aino hymähtelevät. Vasta sitten he tajuavat, mitä olen sanonut, ja kun olen jo mennyt, he alkavat hekottamaan, yksi toisensa jälkeen. Sillä välin minä olen kentällä yrittämässä selkään. Haen pienen jakkaran, tai pukin, (miksikä sitä nyt täällä kutsutaankin) ja ponnistan Cikun selkään. Satula valahtaa vähän sivulle, mutta päsen selkään asti. Sillä välin tallin naurukohtaus on loppunut. Yhtäkkiä kuuluu melkoinen rysäys. "Mitäköhän se nyt on keksinyt?" yksi hoitajista sanoo ja kaikki lähtevät isossa porukassa kentälle. Satula, ja minä sen mukana makaamme maassa. "Satulavyön kiristys on maailman inhottavin muistettava asia, joka olisi pitänyt painaa päähän jo puolivuotiaana!" nauran kaksinkerroin maassa. Muutkin yhtyvät nauruun ja nousen takaisin selkään. "Joo..." tuumaan, "sitten mentiin!".

Ratsastan vapain ohjin ympäri kenttää, ja mukaudun parhaillani Cikun liikkeisiin. Saan tuuman, ja Aino sattuu kävelemään juuri kentän ohi. "Hei Aino, saanko mennä ilman jalustimia, jos lupaan pysyä selässä?" "Mm... Eiköhän se käy, mutta epäilen kyllä lupaustasi!" Aino hymyilee, ja letkautan: "Niinhän sä teet, mutta ootas vaan, kun olen olympiatason ratsastaja, ja sä istut pyörätuolissa vanhainkodissa!" Aino nauraa, minä mukana. Nostan jalustimet ylös, ja kestää hetken ennen kuin totun Cikun liikkeisiin, kun minulla ei ole jalustimien tuomaa tukea. Kokoan ohjia, ja alan ratsastamaan reippaampaa käyntiä. Käännän Cikun muutamille volteille, sekä ohjaa että pohjetta käyttäen. Voltit sujuvat hyvin, ja teen niitten välissä muutamia pysähdyksiäkin. Ciku tottelee tosi hyvin, ja tarpeeksi lämmiteltyäni uskallan nostaa ravin.

"Maisk! Mennään Ciku!" tartun harjasta kiinni ja puristan pohkeet Cikun kylkiin. Autan raipalla. Ravi on pomppuista, ja hetken meinaan tippua selästä, mutta pidän tiukasti kiinni, ja kun rytmiin tottuu, pysyy selässä ihan hyvin. Hidastan taas käyntiin, ja vaihdan suunnan kokorataleikalla. Vaihdan raipan sisäkäteen. Ravaan taas pari kierrosta ja hidastan takaisin käyntiin. "Mitä mieltä olet, pitäisikö kokeilla laukkaa?" kysyn kentän reunalla katselevalta hoitajalta. "Jep, ainahan voi kokeilla!" hoitaja vastaa hymyillen ilkikurisesti. Nostan ravin, ja kulmassa annan laukkapohkeet. Ciku laukkaa! Ja laukka on ihanaa! Sivun lopussa hidastan raviin, koska en ole varma selviänkö kurvista. Nostan taas seuraavalla sivulla laukan. Kulman lähestyessä lasken taas raviin, ja ravaan pari kolme kierrosta, kokeilen keventääkkin. Sitten hidastan käyntiin, ja taputan Cikua kaulalle. "Mennään vielä pitkin ohjin! Saat tallissa porkkanan, jos Aino vaan antaa luvan!" vinkkaan silmää Cikulle.

Käännän keskihalkaisijalle, taputan Cikua vielä kerran ja liu`un alas selästä. Lihaksia särkee! Kävelen jäykästi talliin ja riisun Cikun siltä seisomalta. Pesen kuolaimet ja harjaan satulahuovan karvoista ulkona. Sitten asetan varusteet takaisin paikalleen, ja menen harjaamaan Cikun vielä samalla lailla kuin ennen ratsastusta piikkisukaa ja pehmeää harjaa käyttäen. Siinä samassa puhdistan kaviot. Tarkistan vielä Cikun erilaisilta nirhaumilta ja naarmuilta, mutta niitä ei ole tullut. Pussaan Cikua turvalle, ja sanon moikat. Sitten otan suunnan kohti kotia! :)

Ehkä pieni tutustumishetki varusteisiin olisi hyvä silloin tällöin, niin satula ja suitset solahtaisivat paikoilleen aavistuksen varmemmin ;) Satulavyö kannattaa tosiaan kiristää jo ennen satulaan nousua, koska muuten sieltä keikahtaa hyvin äkkiä maahan tai satula jää muuten vaan selässä vinoon. Pääsitte kuitenkin alun hankaluuksien jälkeen liikkelle. Kenttäkin on nyt viime päivinä ollut kivassa kunnossa, kunnes se kohta muuttuu lumien sulaessa mutavelliksi.

Ilman jalustimia ratsastaminen on hyvää harjoitusta tasapainolle. Jos haluat, niin kokeile vaikka ensi kerralla ratsastaa kokonaan ilman satulaa :) Cikun selkä on sen verran leveä, että siellä pysyy yllättävän hyvin. Ja osoitit pysyväsi selässä hyvin ilman jalustimia, joten en näe mitään syytä, miksi et pysyisi siellä myös ilman satulaa.

Ja toki eläkkeellä olevaa tuntiponia saa hieman helliä porkkanoilla ratsastuksen jälkeen - hyvästä työstä hyvänmakuinen palkkio!

23.1.2011 - Pinkkiä ja vihreetä - uusi loimi oli ihana!
Tänään kävelin hymyssä suin tallille. Olin ommellut äitini kanssa Cikulle ihanan vaaleanpuna-vihreän loimen, jota halusin kovasti päästä testaamaan. Tallilla moikkasin Cikua, niin ihana kuin jälleen näkemisemme olikin, ryhdyin heti hommiin. Harjasin Cikun turvasta hännän pähän sellaisella vauhdilla ja tarmokkuudella, että Ciku ei ehtinyt huomatakkaan kun oli jo harjattu. Laitoin loimen nätisti Cikun selkään, ja talutin Cikun talviaurinkoon. "Kumpa mulla ois kamera..." voivottelin, mutta tuumasta toimeen! Olin napannut reppuuni piirustustarvikkeet ja nyt hain sen ennätysnopeasti. Piirsin, piirsin tosi kauan. Jokunen hoitajakin kävi vilkaisemassa mitä oikein tein. Ciku lepuutti jalkaansa harjapuomiin kiinnitettynä ja nautti auringon ensisäteistä pienessä pakkas-säässä. Lopulta kuva oli valmis! "Voi-la!!" naurahdan ja näytän kuvaa Cikullekkin. "Eikö olekkin suloinen?" tuumaan.

Piirtäminen on hyvää vaihtelua kirjoittamiselle :) Ciku näyttää ihanan keväiseltä uudessa loimessaan! Ja kuka voisi vastustaa lämmintä, hoitajan itse tekemää loimea keskellä kovimpia pakkasia (kun ne taas palasivat seuraksemme, hrrr... kylmä!) Ilmeikäs kuva, tamma tuntuu tuumaavan, että mitä ihmettä nyt tapahtuu.

Jos tuntuu, ettei kirjoittaminen innosta, lähetä ihmeessä piiroksia, ne hyväksytään ihan samalla tavalla hoitomerkinnöiksi. Ja kuvia on aina kiva katsella!

22.1.2011 - Vuosi alkaa hyvin
Tammikuun loppupuolella toimiston oveen koputettiin vienosti.
- Sisään vaan, sanoin ja nostin katseeni papereista. Eteeni käveli Jasmiina, Cikun vanha hoitaja. Hän moikkasi ja istahti tuoliin.
- Jasmiina, ihana nähdä! Mitä sinulle kuuluu? Emme olekaan nähneet pariin kuukauteen.

Jasmiina kertoi joululomastaan, uudesta vuodesta ja koulukiireistä. Nopean kuulumistenvaihdon jälkeen hän totesi:
- En itse asiassa tullut vain juttelemaan niitä näitä. Saisinko alkaa taas hoitaa Cikua? Ja jos tunneilla on tilaa, niin voisin jatkaa siitä mihin viime keväänä jäin.
Nyökkäsin ja hymyilin tytölle. "Tottakai sinä pääset takaisin, mukava kuulla." Kerroin Cikun kuulumisia; tuntieläkkeestä ja viimeisistä tunneista. Siitä, miten tamma oli alkuvuodesta ollut pienessä nuhassa. Sovimme, että Jasmiina tulisi lähipäivinä jatkamaan siitä, mihin hoitoura viime vuonna jäi.

2.12.2010 - Viimeistä kertaa
"Meillä on tänään taas historialliset hetket käsillä", totesin ratsukoiden kävellessä alkukäyntejä. "Te aloitatte helppo C -tason tänään, mutta sen lisäksi joukossamme on tuntihevonen, joka on siirtymässä ansaitulle tuntieläkkeelle. Ciku on asunut koko ikänsä tallilla ja tehnyt hienon elämäntyön tuntiratsuna. Näin 23-vuotiaana tamma on kuitenkin valmis jättämään opetushommat nuoremmille." Inna hymyili tamman selässä ja taputti ratsuaan. Kerroin vielä muutaman hauskan sattumuksen Cikun ensimmäisiltä tuntivuosilta ja annoin sitten ratsastajille ohjeet alkuverryttelyä varten.

Alussa Ciku hiukan kyhmytteli ja meno muistutti rauhallista karuselliajelua, mutta itselläni ainakin, että heti alkukäynneistä saakka tehdään töitä ja kunnolla, rennot vaellukset on lepoa varten. Kuitenkin hiukan omaa istuntaa säätämällä ja hevosta herättelemällä päästiin vauhtiin, jossei heti kuunneltu apuja, en jatkanut apujen antoa, joka olisi turruttanut hevosen, ja olisi tottunut siihen " ei minun ole pakko liikkua " elkeeseen, joten jossei polle pyynnöstä lähtenyt, kohotin hiukan raippaa niin että huomasi sen, mutten kuitenkaan näpäyttänyt viellä. Kun polle saatiin kuuntelemaan, liikkui se reippaasti eteenpäin, ja siittä piti huolen tietysti pohkeet jotka olivat koko ajan lähellä.

Ciku näytti liikkuvan tyytyväisenä ja erittäin rentona kenttää pitkin. Katsellessani ratsukoiden menoa mietin, oliko tamma mielessään ajatellut, että nyt ollaan viimeistä kertaa näillä tunneilla pyörimässä. Se heilutti korviaan ja päristeli mennessään. Tallipölyt katosivat turvan uumenista ja meno saattoi taas jatkoa. Inna ratsasti tammaa varmoin ja vaikain avuin eteenpäin.

Cikun viimeinen ryhmätunti, muttei onneksi viimeinen ratsastuskerta, oli lähtenyt hyvin käyntiin. Ensi kesänä se saisi juoksennella vapaana laitumella eläkeläisten kanssa ilman huolia kesäleireistä tai -tunneista. Ja sen tamma on takuulla ansainnutkin :)

6.9.2010 - Korkeaa ravia
Kaunis syysilta salli meidän olla alkeiskurssilaisten kanssa kentällä. Pieni tuuli humisi puissa, mutta sää oli lämmin. Ratsastajat olivat harjoitelleet ensimmäisellä tunnilla opittuja asioita: käyntiä, pysähtymistä ja kääntämistä. Ciku, joka oli ollut alkeistunneilla mukana vasta keväästä lähtien, hörisi välillä tyytyväisenä ja katseli muiden menoa. Eilowy käänsi tamman kentän poikki ja vaihtoi paikkaa.

Lopputunnista oli aika kokeilla ensimmäistä kertaa ravia. Kokemuksesta tiesin, että jokainen ratsastaja oli odottanut tätä hetkeä innoissaan - osa hieman jännittyneenä. Kertasin avut ja ohjeistin vielä oman asennon kanssa. "Yrittäkää jännittää mahdollisimman vähän. Se on helppo sanoa täältä maasta käsin, mutta se on helpoin tapa saada oma tasapaino kuriin. Eteenpäin nojaamalla ja puristamalla itsensä satulaan pompitte takuulla kahta kovemmin. Ohjista ei tarvitse vielä välittää, joten satulan etukaaresta saa tarvittavaa tukea. Sitten vain raviin!"

Otin varmuuden vuoksi kiinni satulan etukaaresta samalla, kun puristin pohkeillani Cikun kylkiä. Tamma lähtikin heti varsin korkea-askeliseen raviin, joka sai minut poukkoilemaan ylös alas. Tunsin kypärän valuvan silmilleni. Olisi pitänyt kiristää sitä hieman enemmän. Jouduin irrottamaan toisen käteni etukaaresta kohottaakseni kypärää ja olin vähällä menettää tasapainoni. Tartuin äkkiä uudestaan kiinni etukaareen ja nojasin vähän taaksepäin yrittäen pitää jalkani pitkinä ja rentoina. Se auttoi ja askeleen myötääminen tuntui helpommalta. Lopulta uskalsin irrottaa etukaaresta ja kerätä valahtaneet ohjat paremmin käsiini.

Eilowy hymyili lopputunnista ja totesi ohi kulkiessaan:
- Eihän se niin kamalaa ollutkaan.
Hymyilin hänelle ja sanoin, että ensi tunnilla ehtisimme opetella ravaamista enemmän.
- Vähitellen et enää muistakaan, että joskus harjoitusravi on pompottanut satulassa.

8.6.2010 - Lettejä ja shakkiruutuja
"Moikkelis taas kerran Ciku, mitäs sinulle kuuluu?" tervehdin Cikua. Ciku on tapansa mukaan pöllyttänyt turvetta sinne ja tänne, viimeinenkin turvepaakku on löytänyt paikkansa. Ciku katsoo minua söpösti otsatukan alta ja rouskuttaa heiniä. "Mitäs tuumaat, jos treenattaisiin tänään liinassa?" kysäisen Cikulta. ciku vilkaisee minua kummastuneena ja tuntuisi kuin se sanoisi minulle: "Oletko hullu?? Mikä se semmoinen liina on! Älä yritä!" Päätän pehmittää Cikun samalla kun suin sen karvaa.

"Noin, nyt olet puhdas!" naurahdan Cikulle, "sinä voisit olla vaikka presidentti!". Ciku seisoo happaman näköisenä kun ihailen aikaansaannostani, letitettyä harjaa ja häntää ja shakkiruutuja Cikun lautasilla. Napsautan liinan kiinni Cikun suitsiin, josta on tietenkin otettu ohjat irti. Maiskautan, ja kävelemme ripeästi kentälle. Ikävä kyllä huomaan jo kaukaa, että kenttä on varattu, siellä on joku hoitaja ratsastamassa hoitohevosellaan. Myös maneesi on varattu, ja ajattelen jo hylätä juoksuttamisen kunnes keksin; menen läheiselle niitylle juoksuttamaan Cikua! talutan Cikun niitylle ja kosketan juoksutusraipalla Cikun peppua, kun Ciku jo lähtee rivakkaan raviin. Täällä se on jotenkin reippaampi, mutta hyvä niin! Hetken juoksutuksen jälkeen (kun Ciku on jo ravannut, laukannut, kävellyt, pysähtynyt, peruuttanut...) Talutan Cikun juoksutusliinassa Sorsalammelle ja juoksutan sitä sitten ympyrällä, josta osa on vedessä. Ensin käynnissä, sitten ravissa, ja lopuksi laukassakin. Trenin jälkeen kävelemme hitaasti ja vaivalloisesti Cikun kanssa talliin, jossa odottaa likaiset varusteet. En enää millään jaksaisi, mutta on pakko, kaikkihan tehdään hevosten hyväksi. "Minkä hevoselle antaa, sen takaisin saa!" huokaisen, ja Cikun suittuani suuntaan satulahuoneeseen.

Suitset on jo puhdistettu, kuolaimia myöten, vielä on satula kuuraamatta. Suitsien ja satulan välissä ehdin levähtää, ja haukkaamaan välipalaa, nimittäin lempipaikassani, heinävintillä! En ole laskenut, kuinka monta kertaa olen siellä jo ollut, mutta monta kertaa kuitenkin. Siellä on niin ihanaa ja tunnelmallista! Lösähdän makuulleni heinille, ja nautin hetken tuoksusta ja hiljaisuudesta, joka ympäröi minut. talli saa elämän maistumaan paremmalta! Sitten haukkaan palan ruisvoileivästäni, ja kulautan omenamehun melkein kerralla alas. Elämä on niin ihanaa!

Pienen lepotauon jälkeen istahdan taas pukin viereen, jolle olen satulani nostanut. Kuuraan, ja kauan kuuraankin, melkein tunnin. Väsyneenä nostan satulan takaisin paikalleen, enkä rättiväsyneenä mutta iloisena jaksa ajatella mitään, onhan nyt kesäloma! Sitten muistan yhden asian. Sain koulusta stipendin, oikein juhlavan 35€ jolla ostin Cikulle riimun, narun ja turpapehmusteen. Ne olivat kaikki tosi söpön värisiä, nimittäin vaaleanpunaisia! Hain ne laukustani ja sovitin heti riimua Cikulle, se sopikin, ja söpöltä hän näyttikin! Kello näytti taas jo kahdeksaa, miksi aika kului niin nopeasti?

Ciku oli selvästi jo tottunut erilaisiin jännittäviin seikkailuihin, että liinassa kulkeminen ei aluksi houkuttanutkaan. Oli kuitenkin hyvä idea lähteä juoksuttamaan tammaa ulos, hyvää treeniä kesälomalaiselle. Liikkumaan voi lähteä myös todella siistinä. Cikulle olisi voinut myöntää "kauniin ja puhtaan liikkujan" -stipendin hienosta ulkoasustaan!

Kuumina kesäpäivinä maneesi on kiva kaveri (joskin menossa kohta remonttiin), mutta niitty ei ole yhtään sen hassumpi paikka juoksuttaa. Pohja ei ehkä ole aivan yhtä tasainen, mutta kelpaa silti. Eläkeikäinen sai reippaasti liikuntaa, joten nyt kelpaa sitten loikoilla taas kesälaitumella :)

 

3.6.2010 - Arvoitus ratkeaa
"Onko ratsastajia vielä löytynyt?" huhuilen vieraan tallin käytävillä. Tallin omistajaa pudistaa vain päätään ja jatkaa puheluaan. Kuulen vain sanat "poliisi" ja "katoamisilmoitus", mutta arvaan soiton syyn. Ratsastajat ovat olleet kateissa pari päivää, mutta jotenkin vaan aika on tuntunut niin pitkästyttävältä. Aika on mennyt vain etsimisessä, etsimisessä, etsimisessä... No, mutta päätän hilppaista Golden Horseen hoitamaan Cikua!

"Missäköhän ne ratsastajat ovat, minua ihmetyttää kovasti katoaminen, outoa..." ihmettelen Cikulle, joka mutustelee taas kerran heiniä karsinassaan, kun harjaan sitä. Talviturkki on irronnut jo hetki sitten melkein kokonaan, mutta silti Cikusta pöllyää reilusti karvoja. Yhtäkkiä kadonneet ratsastajat ilmestyvät ovensuulle. Ratsastajat ovat pukeutuneet kalliisiin hepeniin (tietenkin ne ovat vähän likaisia) ja he tulevat haukkumaan minua suurin piirtein näin: "Miks sä menit kertomaan!!" tai "Häivy täältä, talliorja!" Kumminkin, aika kivasti minut haukkuivat, ja Aino sattuikin juuri tulemaan parahiksi ovesta.

- Mikäs teihin iski kun päätitte pilailla meidän kustannuksellamme? Aino huokaa, - Poliisitkin ovat etsineet teitä kaikkialta, mutta eivät ole löytäneet teitä. Hevosillakin oli muutamia jälkeen päin näkyviä vammoja...
- No ku... Se oli ton syytä! blondi tyttö (jolla on muuten kalliit ratsastushousut, ja jonka nimi on kuulemma Jessica) väittää.
- Po-poliisit?? Ei ollut tarkoitus, en mä halunnut ton mukaan mennä, mut oli pakko kun se uhkasi... ruskeahiuksinen tyttö (Melissaksi esittäytynyt) änkytti.
- Vai niin... Ja miten ajattelitte korvata tämän? Aino jatkaa.
- Mä voin tehdä vaikka tallitöitä koko vuoden, ja voin maksaakkin pari sataa, kyllä mä varmaan isiltä saan... Ehkä... Melissa änkyttää.
- Hmm... Rangaistukseksi molemmat teette tallitöitä koko kesän (ei kyllä tunnu rangaistukselta :) ja sitten, Jessica, sinun on maksettava minulle kaksisataa euroa, samoin myös hevosten korvaukset, kun kerran olet niin rikas ja edes kehtasit uhata Melissaa, Aino kuuluttaa rangaistuksen.

Melissa tulee toimistosta varsin iloisin mielin, juuri kun olen putsaamassa Cikun harjoja harjauksen jäljiltä. "Moi... Miten meni?" kysäsen Melissalta. "Hyvin, ihanaa! Saan tehdä tallitöitä koko kesän!" Melissa huokaisee. Minä heitän pienen hymyn ja jatkan hommiani, kunnes minunkin täytyy lähteä kotiin, arvoitus on ratkennut!

Pari päivää hurahti nopeasti ja huoli toisella tallilla ehti kasvaa jo aikamoiseksi. Onneksi ratsastajat löytyivät! Olemme Sinnan kanssa käyneet iltaisin pitkillä maastoretkillä etsimässä tyttöjä. Eivät tainneet Melissa ja Jessica täysin ymmärtää, ettei tällaisilla asioilla kannata leikkiä. No, meidän onnemme että Melissa tulee auttamaan lähiviikkoina tallihommissa.

Aikamoinen seikkailu! :) Ehkä ensi kerralla pääsette Cikun kanssa viettämään tavallista tallipäivää - vai pääsetteköhän ;) ?

 

31.5.2010 - Ihan tavallinen päivä?
"Tiedätkö mitä, Ciku? Minulla on ollut ikävä sua!" halaan Cikua, mutta Ciku ei katsahdakkaan minuun. "Pöhkö!" naurahdan Cikulle sen vain syödessä. "Tiedätkös, minä olin viikonloppuna tallilla, siellä oli semmoinen kivan näköinen tamma" houkuttelen Cikua, "ihan sinun näköisesi!" Ciku katsoo minua epäilevästi ja hörähtää. "Usko pois! Minulla oli kivaa hänen kanssaan!" lisään vielä. Purskahdan nauruun, kuinka kivaa on nauraa synkkien ajatusten jälkeen. Pari kaveria muuttaa kesällä toiselle paikkakunnalle, on edelleenkin ikävä sitä kissaa joka nukkui pois maaliskuussa ja lisäksi on koulussa vähän epäselvyyksiä näytelmässä... No, mutta ei nyt vaivuta epätoivoon! ;)

Ciku seisoo peppu oveen käännettynä ja tömistelee jalkojaan pälyillen riimua kädessäni. Houkuttelen Cikua kännykkä kädessä puhellen: "Minulla onkin enemmän puheaikaa kuin sulla!" väitän Cikulle. Ciku hörisee ja tuntuu kuin se nauraisi. Se jopa antaa minun ottaa itsensä kiinni! Sidon hänet käytävälle ja harjaan puolessa tunnissa kiiltäväksi. Sen jälkeen putsaan vielä kaviot ja setvitän Cikun hännän ja harjan. Jotenkin tuntuu juhlalliselta kun letitän Cikun harjan ja hännän, on kuin menisimme näyttelyihin, vaikka olemmekin menossa kentälle harjoittelemaan narussa kulkemista.

"Ptrruu!" lausahdan Cikulle haluten sen pysähtyvän. Ciku pysähtyykin, mutta minulla on vaikeuksia saada se takaisin käyntiin. "Maisk!" huudahdan Cikulle ties kuinka monennen kerran, kun se ei meinaa vieläkään lähteä liikkeelle. Sitten päähäni pälkähtää ajatus, joskin vähän hullu. "Ollaan tässä sitten!" sanon Cikulle ja tömähdän paikalleni. Ciku seisoo hetken paikallaan, mutta muutaman minuutin päästä se kyllästyy ja yrittää lähteä liikkeelle. "Seis!" kiellän Cikua. Ciku pysähtyy, mutta hetken päästä se on jo taas menossa. Tällä kertaa Ciku ei välitä estelyistä vaan kiitää hurjaan laukkaan ja minä raahaudun mukana. Joskus sitä toivoisi olevansa jossain muualla kuin tallilla! Niskani rytkähtää ikävästi, mutta ei pahasti, sitä vain hieman kivistää mutta selviän kyllä muuten ehjin nahoin, (lukuun ottamatta tuhansia mustelmia) ainakin tällä kertaa.

Tallissa kun Ciku on jo karsinassa, minä istahdan heinävintille nauttimaan pienen välipalan. "Nami! Äidin tekemää voileipää ja mansikkamehua!" huokaan kun näen äidin pakkaamat eväät. Mietiskelen mitä minä seuraavaksi tekisin, mutta en ehdi paljoa ajatellakkaan kun kavioitten kopse kantautuu tallipihalta. Onkohan joku karannut?

Tallipihalla on kaksi hevosta, satuloituina ja suitsittuina, mutta ilman ratsastajia. En tunne hevosia, mutta karanneita kuitenkin, mistä hyvänsä. Kiiruhdan toimistoon hakemaan Ainoa ja Aino antaa minulle tarkemmat ohjeet hevosille. Nousen toisen hepan selkään, toista talutan, ja lähden suoraa reittiä naapuritallille, jonka tammoja hevoset taitavat olla. Saavun vartin päästä isolle tallille, josta muistaakseni se orikin oli kotoisin. Hepat pääsevät hyvään hoitoon ja järjestämme etsintä partion ratsastajille, kunpa he nyt löytyisivät!

Asia, josta erityisesti pidän hoitotarinoissasi, on kekseliäisyys. Mielikuvituksesi on rajaton joka mahdollistaa tallilla monenmoista mielenkiintoista tapahtumaa. Näistä on hauskaa ja jännittävää lukea - vaikka kolhuilta ei aina säästytäkään.

Tallilla touhutessa muut ajatukset saattavat luikahtaa hetkeksi taka-alalle, ja se jos mikä on ihanaa tallityössä. Ehtii ajatella vain hevosia ja keskittyä siihen, mitä hoitohevonen tarvitsee. Ulos lähtiessä on syytä näyttää siistiltä - letitys antaa vielä paremman kuvan :)

Hui, toivottavasti selvisit mustelmilla! Kannattaa varmaan käydä vielä näyttämässä niskaa terveysasemalla, ettei tule mitään sen ihmeempää. Ensi kerralla varmaan hyvä pysähtyä seisomaan ja mikäli poni lähtee juoksemaan, niin voit irroittaa huoletta narusta. Kentän aitojen läpi tamma ei kuitenkaan pääse. Toivotaan että karanneiden hevosten ratsastajat löytyvät, naapuritallilta soitettiin illalla vielä ja he kiittelivät paljon avusta.

2.5.2010 - Vuokrausviikonloppu: sunnuntai
18-19 Rento sunnuntairetki lähipoluilla
Sunnuntai retki maastossa, mikä voisi olla ihanampaa? Kavionkopse, ystävien jutustelu ja lintujen liverrys täyttävät luonnon. Ciku pitää laittaa valmiiksi Maastoon!

"Moikkelis Ciku, nyt lähdetään maastoon!" huudahdan. Mutta missä suojat ja satulat, suitset, ihmettelen? "Etsin sen voron joka ne vei!!" vannohdan. Lopulta löydän ja Cikun harjaan, sitten varusteita laittamaan. Varusteet laitettuani, minä selkään kipahdan ja lenkki alkaa metsästä, jonne minä ratsastan.

Lenkki alkaa polulta, joka on täynnä elämää, muurahaisia, koppakuoriaisia... Tyttöjoukko ravaa polkua pitkin ja on mukavaa. Ketään ei jätetä paitsi. Cikua alkaa jo tympimään, ja hän päättää piristää kaikkia vähän.

"Mua ärsyttää kävely, miksei laukata?" tuumaa Ciku. No, tuumasta toimehen ja laukkaamaan vaan, muut hepat taakse jääkööt! Ciku hurjaan laukkaan kopsahtaa ja ratsastaja selästä tipahtaa. "No jo on markkinat!" huutaa Aino. Cikua yhdessä pyydystämään, ryntää iloinen joukko. Jahti on edessäpäin! Lopulta kinni on väsynyt tamma, se lieoissa on. Selkään uudestaan, kotiin päin ratsastamaan.

Lenkki loppuu tallin pihalle ja kaikki ovat jo vähän väsyneitä. Cikukin. Hoidan hevosen ja syötän sille vähän herkkuja, kunnes lähden kotiin päin. "Heippa taas, Ciku!"

1.5.2010 - Vuokrausviikonloppu: lauantai
10-11 Kentällä itsenäistä työskentelyä
19-20.30 Hypätään 70cm esterataa
Saavuin tallille aikaisin aamulla, ties mihin aikaan. Harjailin häntä ja hänen pörröistä karvaa. Aurinko jo säteillään meitä hyväili, oli niin viileä vielä että aurinko lämmitti. "Tästä tulee hyvä päivä!" totesin itselleni, Ciku siihen kuitenkin hirnahti: "Hirn!"

Harjauksen jälkeen minä kaviot puhdistin, sädettä varoin ja hellästi uurastin. Puhtaitten kavioiden jäljessä tuli jouhet, puhtaat ja kiiltavat selvitetyt. Varusteet nyt laitoin, satulan nostin, satulavyön kiristin ja suitsien soljet kiinnitin. "Nyt mennään, Ciku!" totesin mielessäin.

Jännitys tiivistyi kun kentälle saavuin, Ciku ihmetteli ja ravasi taannoin. Selkään nousin, tai ainakin yritin, Ciku kun pyöri, kun selkään pyristelin. Oli ihanaa selkään päästyäni, ulkonahan paistoi aurinko! Nyt ravaamaan ja sitten laukkaan! Hurjaa vauhtia ei kyllä menty, muitahan oli myös kentällä. Ciku laiskana ja minä hauraana Wink

Tunnin jälkeen Cikun hoidin, harjailin ja puhdistin. Oli mulle varattu koko heppa, joten minä sitä hellästi paijailin. harmikseni piti mennä syömään, mutta iltapäivällähän me vielä nähdään!

-----

Laukkasin reipasta tahtia esteelle, joka häämötti kuin maailman loppu edessäni valmiina aukaisemaan kitansa kun hyppäämme. Minä myönnän, en ole hyppinyt esteitä paljoa, joten minua jännitti hiukan. ;) Annoin reilusti pohkeita Cikulle, ja annoin sen mennä sutkoht vapaasti ensimmäiselle esteelle, ristikolle, josta kaartaisimme sitten pystylle. Hyppy, ja ohja näyttää suuntaa... Toinen hyppy ja kohta sarjaeste... Mitä nyt, Ciku ei suostu kääntymään sarjalle, ja kaahailee ympäri kenttää... No, nyt, hyppy!! Ja sitten vielä viimeinen pysty, noin! Ja aplodeja!

30.4.2010 - Vuokrausviikonloppu: perjantai
19-20 Kevään ensimmäinen kahluuretki - onko vesi jo lämmintä?
Etsiskelin turvaliiviäni, mihin olin sen oikein kadottanut? Aloin jo epäillä, että se oli varastettu, mutta lopulta tulin huomanneeksi sen Cikun karsinan edessä näkösällä. "Että osaan olla tyhmä!" lyön käteni otsaan ja puen nopeasti turvaliivin päälleni. Ja sitten mentiin! Ciku katseli minua laiskasti otsatukkansa alta ja huokaisi. Että elämä osasi olla sen mielestä raskasta. Talutan Cikun vauhdikkaasti kentälle kaartoon, ja nousen selkään. Nyt en saa mokata! Ratsastamme parikierrosta kenttää pitkin, ja sitten lähdemme hiekkatielle. Nautimme kaikki lintujen sirkuttelusta ja lehtien kahistelusta, kevät oli suloista aikaa. Käännytyämme metsään havaitsimme peuran, muutamia siilejä ja jopa jäniksen! Oravat tappelivat puussa, sitäkään ei voinut olla huomaamatta. "Ja sitten raviin!" Aino kehottaa ryhmälle. Puristan pohkeet Cikun kylkiin, mutta kun mitään ei tapahdu niin muistutan Cikua vähän raipalla olemassa olostani. "Ciku, raviin!"

Ravaamme hitaasti mutta pirteästi polulla ja kohta eteemme avautuu suuri lampi, kimmeltävine vesineen, suloisin sorsineen ja vihreäisine kaislikkoineen. Olo on kuin kesällä, kun aurinko paistaa illan viileydessä. "Ja siten kahlaamaan, tänään ei mennä heppojen mahaa pidemmälle!" Aino huomauttaa. Aluksi Ciku katselee vettä epäluuloisena mutta lopulta se on jo ensimmäinen vedessä. Loiskis! Joku toinen hevosista hyppää veteen. Vesi roiskuu ja kaikkien iho menee kananlihalle kylmästä vedestä. Lopulta on kumminkin palattava, ja lähdemmekin toista kautta takaisin tallille. muutamia pätkiä ravaamme, toiset kävelemme ja laukkaamme. Saavumme niitylle, ja siellä on lupa laukata niin kovaa kuin haluaa. En eläissäni ole tuntenut viimaa kasvoissani, voimaa hevosessa tai iloisen virnistyksen huulillani. Se oli ihanaa! Lopulta kumminkin talli saapui eteemme, ja oli lopetettava. Pienen harjaustuokion jälkeen syleilen vielä Cikua ja kiitän sitä mukavasta kyydistä.

 

24.4.2010 - Kiiltää niin että silmätkin säihkyy
Tip tip tip! Eilen oli satanut vettä, ja nyt paistoi aurinko! Mikä ihana sää tämä olisi lenkille. Niin, pitäisiköhän minun mennä taluttelemaan Cikua? Ei, en tänään. Ehkä ensikerralla... Olin suunnitellut vähän siivoilevani tallia ja Cikun varusteita, ohjelmassani on siis siivousta. Siivousta... Tuo sana tuo mieleeni epämiellyttävän näyn, minä kuuraamassa hotellin ikkunoita... Mikä näky se olisi! No, mutta nyt minun on välillä antauduttava.

Ciku oli jo tarhassa, joten hain suoraa päätä kottikärryt ja talikon Cikun karsinan eteen. Tästä sitten aloitettaisiin! Otin talikon tukevasti käteeni ja aloin latoa lantaa kottikärryihin. Hiki siinä tuli, mutta oli mukava kuunnella keväisten lintujen laulua aukinaisesta ovesta. Jäin omiin maailmoihini ja hyvin pian homma eteni ripeään tahtiin. mietiskelin, mitäköhän minä tämän jälkeen tekisin. niin, olihan Cikun varusteet putsattava. Olin ensimmäisillä hoitokerroilla vannonut itselleni että puhdistaisin Cikun varusteita tiuhaan tahtiin, mutta nyt se oli jäänyt taka-alalle. Heittelin viimeiset lantakokkareet kärryihin ja sitten lähdin puhisten työntämään kottikärryjä lantalaan päin. homma eteni hitaasti ja minulta meni miltein kaksikymmentä minuuttia ennen kuin sain kottikärryt takaisin paikalleen. Hidasta tämä ainakin oli!

Istuskelin hyvillä mielin hoitajien huoneessa nautiskelemassa mehua, jota Aino oli meille tarjonnut tänään. Olin ihan puhki, ja päätin levätä vähän, ennen kuin ryhtyisin kiillottamaan varusteita. Kiipesin heinävintille ja olin parin minuutin päästä sammunut heinille. Heräsin tuntilaisten tohinaan, ja päätin nousta ylös. Olihan varustetkin puhdistamatta! Etsin varustehuoneesta satulasaippuaa ja sieniä, jonka jälkeen nostin Cikun satulan kivasti ulos harjapuomille. Istahdin vielä itsekkin harjapuomille ja katselin samalla tuntia kun kiillottein cikun satulaa. Onneksi Cikulla ei ollut ratsastajaa tenavatunnilla! Satulan kiillotettuani minä hain suitset ulos ja puhdistin vielä nekin kuolaimia myöten, ja varmistin ettei mikään jäisi likaiseksi. Viimeistelin suitset kostealla sienellä ja ripustin suitset takaisin naulaan. Harjasin vielä satulahuovan, ja siinä olikin harjaamista kerrakseen! Kun lopulta sain kaiken valmiiksi päätin vielä puhdistaa cikun kaikki harjat ja lakaista tallikäytävän. Aloitin lakaisusta mutta vähitellen siirryin pihalle puhdistamaan Cikun harjoja. nyt Cikun kaikki tavarat olisivat järjestyksessä ensikerralla. Sain hommat pian valmiiksi.

Maiskuttelin cikulle ja se ravasikin minunluokseni heti kun tunnisti minut. Olin päättänyt hakea Cikun tarhasta, ja Ciku kulkikin kuuliaisesti vieressäni. Suljettua karsinan oven minä hain vielä Cikulle ruokaa ja ruokin sen. mikä ihana päivä!

Kevätsateen jälkeen on kieltämättä nätti ilma ja ulkona tuoksuu ihanan raikkaalle. Ainakin kaikkialla pöllyävä hiekkapöly laskeutuu sateen aikana, niin hevostenkin on helpompi hengittää ulkona. Siivous ei sanana houkuttele montaakaan hoitajaa, mutta ikävästi se täytyykin kuitenkin välillä ottaa hoitopäivän aiheeksi.

Pienten päiväunien jälkeen jaksaa taas! Tallivintillä on mukava lepäillä näin lämpimillä säillä, jos ei ole herkkä heinälle (no, harva tallilla käyvä on) :). Ensi hoitokerralla on sitten mukavampi tehdä jotain muuta kun kaikki siivoushommat on hoidettu kerralla alta pois.

 

23.4.2010 - Nyt laitetaan paikat sekaisin, mennään ratsastamaan kentälle!
"Moikkelis Ciku!" kuiskaan lempeästi hevosen korvaan ja pörrötän sen harjaa. Ciku hörähtää ja jatkaa heinien nyhtämistä. "Nyt laitetaan paikat sekaisin! Mennään ratsastamaan kentälle!" hymyilen ja lopulta alan kikatella itsekseni. "Niin, todellakin paikat sekaisin..." sanon sitten yrittäen pysyä vakavana, mutta nauru pyrkii edelleenkin kasvoillenikin. "En yhtään ihmettelisi, vaikka käteni olisi ratsastuksen jälkeen jalan paikalla, ja jalka käden" lisään. Ciku vain nyhtää heiniä, ja alan pistää töpinäksi, nyt ei olisi aikaa hemmotteluun. :)

Suin Cikua tarkasti, ja jo vajaan puolentunnin päästä näyttää Ciku siistiltä. Mutta kun käännän selkäni, Ciku käyttää hetkeä hyväkseen ja piehtaroi oikein kunnolla. Ei auta muu kuin harjata Ciku uudestaan, mutta vähän ripeämmin. Sidon vielä varmuuden vuoksi Cikun kiinni, jottei se pääse piehtaroimaan. Hetken puuhailtuani olen tyytyväinen tulokseen, ja lopetan sukimisen. Kaviothan ovat vielä puhdistamatta! Puhdistan kaviot, ja vielä varmistan kaikkialta että Ciku on varmasti kunnossa. niin, satulan ja suitsien laitto onkin sitten eri asia... Hetken taiteilen varusteitten kanssa mutta lopulta minun täytyy tunnustaa että olen unohtanut kaiken hevosen varustamisesta. Yhtäkkiä minulle tulevat mieleen muistikuvat satulanlaitosta, ja hetken päästä Cikulla ovat jo suitsetkin päässä. "odota hetki, minä haen kypärän..." huudahdan vielä käytävältä Cikulle. Ciku hörähtää ja jatkaa kuopimista.

"Niin... Miten sinne selkään noustiin?" mietiskelen. Lopulta muistan ja nousenkin ketterästi selkään, minä olen nopeasti oppinut satulaan nousemisen jalon taidon ;) Maiskautan Cikun käyntiin ja annan sille pitkät ohjat. Kymmenen minuuttia käveltyämme kokoan ohjat ja varmistan että Ciku tottelee minua, kokeilen pysähtymistä ja kääntämistä. Avut menevät hyvin perille, joten päätän mietiskelyn jälkeen nostaa ravin. Ravaan hetken ympäri kenttää, mutta hetken päästä minun on pakko sanoa että aika koville otti. :) Hidastan käyntiin, ja teen käynnissä muutamia ratsastusradan teitä kuten kokorataleikkaa, ratapituussuuntaanleikkaa ja ratapoikkisuuntaanleikkaa. Nostan uudelleen ravin, ja sitten melkein heti laukan. Laukkaan, mutta vain hetken. Kuuluu nimittäin ilkeä kolahdus, ja pääni kopahtaa aitaan. Ciku hidastaa raviin ja ravaa pienen ympyrän vieressäni, kunnes saapuu viereeni. Vähän päätä kolottaa ja selkä sai aika kovan iskun, mutta muuten on hyvä olo. En kumminkaan jaksa enää muuta kuin vähän jäähdytellä Cikua. Nousen Cikun selkään ja maiskautan sen vielä kerran rauhalliseen raviin, josta sitten muutaman minuutin päästä hidastan käyntiin. Käveltyäni hetken ja Cikun laiskoteltua minä käännän Cikun kaartoon, ja lisään vielä taputukset kaulalle päälle. "hyvä tyttö!"

Tallissa otan rivakasti varusteet pois, ja suin Cikun extranopeasti valmiiksi. Lähdin etsimään vesiämpäriä, ja sieni löytyikin jo Cikun harjalaatikosta. "Ai niin, harjalaatikkokin pitäisi koristella!" Haen todella nopeasti tussit ja kirjailen Cikun harjapakkiin mukavan lorun: Every day, every week, you cut out my heart! "Noin, valmista!" huudahdan ja lähden kiireissäni etsimään vesiämpäriä. Lopulta löydänkin sen, ja ja täytän puolilleen vedellä. Siitä alkaakin sitten raahaaminen! Vedestä on enää yksi neljäsosa jäljellä kun pääsen Cikun karsinalle hikisenä ja märkänä. Pyyhin Cikua sienellä ja lopultakin koko Ciku on märkä, enkä tiedä edes itsessäni mitään kohtaa mikä ei olisi märkä. Raahaan veden pois ja heitän vielä loimen Cikun päälle, jonka jälkeen vielä talutan Cikun tarhaan. - Mikä päivä! tuumin mielessäni.

Ciku ei tainnut olla tänään vitsituulella. Se hevosista vielä puuttuisikin, että ne osaisivat nauraa vitseillemme... Joskin se olisi hauskaa :) Ratsastuspaikan vaihto piristää mukavasti, varsinkin kun keväällä päästään sisätiloista vihdoin ulos! Viikonloppuna testataan kenttä porukalla ja ensi viikosta eteenpäin yritetään pitää kaikki tunnit ulkona.

Auts! Aita on toisaalta kivempi törmäyskohta kuin maneesin seinä, mutta eipä aitakaan mikään pehmeä vastus ole... Toivottavasti ei käynyt pahasti! Tamma taisi tehdä jonkinlaisen sivuhypyn, kun horjahdit selässä :) Harjapakille sen sijaan kävi hyvin ja nyt sen tunnistaa helposti hyllystä.

 

5.4.2010 - Nyt tarvittais tusseja...
- Mä menen nyt, äiti! huudahdan kovaa. Äitini ei ehdi sanoa vastaan kun minä jo poljen pyörälläni tiellä.
- Voi sitä tyttöä! Hullu kuin mikä! äiti päivittelee päätä ravistaen.
- Älähän nyt, olin minäkin tuollainen pikkupoikana! kuuluu puolustava ääni lehden takaa, vaikka minä jo pyöräilen kohti tallia.

Koputan toimiston oveen ja avaan sen reippaasti.
- Hei Aino! Olisiko sulla sitä musteenpoistajaa, tai sitä niin... änkytän.
- Ai hei Jasmiina! Joo, tässä näin! Aino vastaa iloisesti.
- Muista tuoda se sitten takaisin! Juoksen satulahuoneeseen ja etsin käsiini harjakopan.
- Kas tuossa! huudahdan löytäessäni Cikun harjakopan. poistan vanhat piirrokset ja lähden etsimään tusseja toimistosta. Nostan tussinpyyhkimisnesteen hyllylle ja etsin tusseja. En kumma kyllä löydä tusseja, mutta kun Aino saapuu toimistoon, hän toteaa, ettei tusseja ole.
- No minä käyn hakemassa niitä kaupasta! vastaan päättäväisesti. Aino ojentaa minulle hieman pikkukolikoita ja ajan suoraan päätä kauppaan ja ostan ison läjän tusseja.

Palaan sitten nopeasti talliin ja melkein kiidän suoraa päätä toimistoon. Aino katsoo minua hämmästyneenä:
- Joko palasit?
- Totta kai! Tässä nämä nyt ovat! lyön kasan tusseja pöydälle ja vilkaisen kelloon.
- Mun pitää mennä, koristelen harjakopan sitten huomenna! Heippa!

Hieman erilaisia tarvikehankintoja tällä kertaa tallille! Tusseja tarvitaan aina, pitääkin ilmoitella muillekin hoitajille että nyt on hyvä mahdollisuus koristella harjapakki uusiksi :) Jännää nähdä millainen Cikun pakista tulee ensi kerralla. Sinne on sitten mukava kerätä taas harjat, ehkäpä nekin kaipaavat jälleen pesua talven jäljiltä.

 

29.3.2010 - Sitä nyt sattuu ja tapahtuu!
- Ha ha haa! koko luokka nauroi minulle. Kurkussa tuntui iso palanen, mutta olin itkemättä. Koulun loputtua olin juossut suoraan talliin, ja siellä Cikun karsinaan itkemään. - Miksi minun oli vastattava väärin, miksi? kysyin itseltäni. Lopulta ryhdistäydyin, ja soitin äidille, että viettäisin iltapäivän tallissa, tekisi täällä läksytkin.

Harjailen Cikua pitkin vedoin, ja alan jo palautua kolutapahtumista. - Mitä sillä olisi väliä vaikka oli sanonut vastauksen päin mäntyä, onhan minulla sinut Ciku kultaseni! hymyilen ajatukselle. puhdistan kaviot ja tunnustelen vielä Cikun jalat ja selän turhilta painaumilta ja haavoilta. Cikusta ei onneksi löydy mitään. Päätän tuhertaa Cikun harjakoppaan, mutta harmikseni huomaan että siihen on tuherrettu jo yhtä sun toista, mutta ainahan siihen jotain lisätä voi! piirrän harjapakkiin nätin hevosenpään ja sen ympärille hevosenkengän. =) Nyt se oli hieno! Vien harjapakin takaisin, ja napsautan riimunnarun lukon Cikun ihanaan riimuun. - Nyt mentiin! naurahdan yhdessä hengenvedossa.

Hetken käveltyämme kentällä, suuntaan matkaa Sorsalammelle päin. Jännittää! Olen ostanut itselleni eväitä ja päätän vielä kokeilla, kuinka kylmää vesi lammessa näin alkukeväällä on. Astelemme hetken aikaa, kunnes Ciku pysähtyy höristellen korviaan. Se päästää kivakan hirnahduksen, ja nykäisee itsensä irti. Kiljahdan ja lennän päistikkaa puuta päin. Ciku lähtee ravaamaan kohti tulijaa. Tulija taluttaa oriaan ja ihailee kevätaurinkoa, eikä huomaa lähestyvää tammaa. Hän juttelee orille niitä näitä, ja huomaa vasta kun Ciku on rynnännyt orin eteen tutustumaan, että vieras tamma yrittää saada oria astumaan itsensä. Ori on rauhallinen, ja tutustumisen jälkeen ori päättääkin astua tamman. Orin omistaja yrittää erottaa hevoset, ja onnistuukin siinä, mutta ei ole varma onko ori astunut tamman. Minä kävelen hitaasti, pidellen päätäni Cikun luo, ja Orin omistaja auttaa minut Cikun selkään, ja taluttaa oria ja Cikua samaa matkaa kohti tallia.

Makaan sohvalla ja tunnen kylmän kääreen puristavan päätäni, olen kai varmaankin lyönyt pääni pahasti. Avaan hitaasti ja nautiskellen silmäni, mutta en huomaa ketään missään. Tai ehkä sittenkin. Äiti ja Aino puhelevat oven edessä, ja kuulen osan heidän puheistaan. - En voi antaa Jasmiinan enää ratsastaa täällä, täällähän melkein joka päivä sattuu tai tapahtuu jotakin. Tämä on hengenvaarallinen talli! äiti tuhahtaa. Aino vastaa varmasti ja uskottavasti äidille, että talli on varmasti turvallinen, ja sattuu niitä muissakin urheilulajeissa. Äiti toteaa: - No niin, jos nyt tämän kerran annan Jasmiinan jäädä tänne, kun te nyt vaikuttavasti kerrotte että tämä on turvallinen talli... Yhtäkkiä ovi aukeaa ja hyppään äkkiä sänkyyn peiton alle. tunnen oloni aika heikoksi, ja äiti määrää heti oven kunnolla auettua että saan olla kotona koko seuraavankin viikon, myös koulusta. Lopulta lähdemme autolla kohti kotia hitaasti körötellen, ja mietin, mahtaakohan Ciku saada varsaa vai ei. Toivottavasti ei, tai mistäs sitä tietää ;-)

Voi ei! Vaikka luokkakavereista väärin vastaaminen on hauskaa, ei se tunnu kivalta, kun toiset nauraa. Toivottavasti tuo ei jatku. Tallilla saa onneksi puuhata ilman kiusaamista :) Jos haluat putsata harjapakista edellisen hoitajan piirokset pois, niin toimistolta löytyy siihen soveltuvaa ainetta. Kysy ihmeessä jos pakin koristelu kiinnostaa.

Vauhdikas tarina! Otin orin omistajaan yhteyttä ja toivomme todella, ettei tästä tullut vahinkovarsaa. Vaikka pieni yllätys on aika mukava, varsinkin kun tästä yhdistelmästä voisi tulla hauska risteytysvarsa. Katsotaan ja tutkaillaan, eläinlääkäri tulee huomenna käymään. Toivottavasti paranet pian! :)

 

6.3.2010 - Kohta tulee kevät!
"Kevät tulee mahtavaa, ratirallati rei! Ostan kinkkua ja makkaraa, rati rinttati rallati rei! No hei, no hei, nyt tanssiimaan ei. Kun kevät tulee, ranttallei rati rimppati rallati rei..." Laulelen omakeksimääni laulua ja harjaan reippain vedoin Cikua. Ciku katsahtaa minua kuin haluaisi sanoa: "Ole nyt hiljaa siinä, ennen kuin joudun häpeämään silmät päästäni..." Lopulta Ciku hyväksyy rallatteluni ja ryhtyy pureksimaan heiniä. Rallattelin vielä hetken kunnes kuulin askelia, ensimmäinen, toinen ja kolmas harppaus. Aino se sieltä harppaili talliin. "Oletpas iloisella päällä!" Aino naurahtaa ja epäilen syvästi että Aino kuuli rallatteluni. "Kevät saa minut ihanalle mielelle, kun aurinkokin varovasti pilkistää pilven takaa!" naurahdan hyväntuulisesti enkä edes ujosti. Aino lampsii toimistoon ja minä jatkan Cikun harjaamista toiselta puolelta, mutta nyt en enää rallattele.

"Nosta Ciku se jalka!" käsken Cikua sillä se ei meinaa millään nostaa jalkaansa. Lopulta se kuitenkin antaa periksi ja puhdistan kavion. Takistan, että kengät ovat hyvin paikallaan ja että jalka ei ole turvoksissa tai muuten liian kuuma. Painelen vielä selkää ja tunnustelen joka puolelta, ettei Cikulla ole hiertymiä tai muita vaivoja. Kaikki näyttää olevan kunnossa.

Istuskelen varustehuoneessa pesemässä Cikun varusteita, ne kun ovat hieman likaiset. Pikkutytöt ympäröivät minut ja laukovat kysymyksiä kuten: "Mitä sinä teet?" tai "Onko tuo helppoa?" Vastailen kysymyksiin parhaan mukaan. "tunti alkaa kohta!" Aino huutaa ovelta lapsille. Mieiskelen niitä näitä, kunnes huomaan istuvani jo toista tuntia varustehuoneessa. Laitan varusteet äkkiä paikoilleen ja riennän Cikun karsinaan riimunvarsi kädessäni. "Ciku, lähdetään tarhaan!" kuiskaan Cikulle ja napsautan lukon kiinni. Lompsimme Cikun kanssa tarhalle ja avaan portin. "Pinja onkin jo odottamassa sinua täällä!" tuumaan Cikulle. Käännän Cikun itseäni kohti ja päästän sen irti. Ciku juoksee tarhassa Pinjan kanssa ja minä hölkkään takaisin talliin.

"Heitto, nosto, heitto, nosto, heitto..." toistelen puoliääneen. Heittelen lantaa kottikärryihin ja lopulta saan karsinankin putsattua. "Oli se aika iso urakka!" tuumaan itsekseni. En huomaa Cirkaa joka seisoskelee katselemassa. "Moi, olen Cirka, entä sinä?" Cirka kysähtää hitaasti. "Olen Jasmiina, ja hoidan Kullan Cikua. Oletko sinäkin uusi hoitaja?" kysähdän vastaukseksi. "Joo, aika uusi, mutta minun täytyy nyt mennä! Moikka!" Cirka lausahtaa äkkiä. En ehdi vastata mutta nyökkään Cirkalle. Karsinan puhdistuksen jälkeen minun on lähdettävä kotiin kertaamaan englanninkokeeseen. "Pläh, tyhmä englanti!"

Hih, oma talliradiomme Jasmiina :) Toivottavasti kevät myös kohta tulee, ettei tarvitse kahlata lumessa vielä vappunakin. Keväisestä mielestä ja tunnelmasta ei ainakaan ollut puutetta tämän kertaisessa hoitopäivässäsi - ehkäpä se innoittaa auringon paistamaan vielä kirkkaammin.

Ciku sai tänäänkin terveen paperit, hyvä juttu. Varustehuollon ohessa ponikerholaiset saivat uutta tietoa ja vastauksia kysymyksiinsä. Siltä porukalta ei kyllä jutut lopu; eräänä päivänä yksi ponilaisista tuli kysymään minulta, miksi hevoset syövät heinää. Oli siinä kyllä miettimistä :) !

 

26.2.2010 - Karsina puhtaaksi, kai se käytäväkin pitää kiillottaa!
Aamu valkeni ja oli ihanan kylmä talvipäivä. Pilvet peittivät taivasta, ja pakkanen nipisti ihanasti poskiani lähtiessäni tallille. Tänään minun oli pakko kävellä tallille, sillä äiti ei suostunut tuomaan minua... Ciku tavallisesti tuprutteli turvetta pitkin karsinaa. "Moikkelis tyttö! Kaipaatko uusia alusia?" tervehdin Cikua ja naurahdin samalla. Aloin tottua jo tallin tavoille, ja tiesin, milloin Ciku pitäisi tarhata. Oli jo oikeastaan aamupäivä, ja tarha-aika lähestyi. Pyysin, että Aino auttaisi minua nyt tarhaamisessa, ja vielä nopeasti kertoisi, millä tavalla karsina siivotaan. Olin hieman epävarma, mikä tällä tallilla oli käytäntö.

"Kello lyöpi yksitoista, Kullan Ciku seisoo tarhassa..." kuulin kun Aino hyräili ja tuli avustamaan tarhaamisessa. Yhdessä laitoimme riimun päähän, Ciku kun oli niin innoissaan tarhaan lähdöstä. Talutin Cikua tarhalle päin, ja varmistin Ainolta että tämä oli varmasti oikea tarha. "Käännä se vielä porttia kohti, ettet jää Cikun juostessa sen taakse". Käänsin Cikun ja päästin sen irti. Ciku juoksi heti tarhakaverinsa Pinjan kanssa ympäri tarhaa.

Lennätin lantapaakkuja kottikärryihin nopealla vauhdilla, sillä Aino oli opettanut miten karsina puhdistetaan nopeiten. Kun kärräsin lopulta lannat lantalaan, huomasin että tallin käytävällä oli melkoinen sotku. Kaadoin nopeasti lannat pois ja aloitin käytävän kuurauksen. Siinä menikin sitten melkein tunti, kunnes käytävä oli puti puhdas muistakin heinistä. "Huh! Selvisimpäs!" huohahdan helpottuneena.

Kiipeän vintille ja syön siellä herkulliset evääni, nimittäin kinkkuvoileipää ja mummon tekemää omenamehua. Syötyäni päätän käydä katselemassa vähän muitakin hevosia. "Tervehdys söpöläinen! Kukas sinä olet? Aahh... Nette! Kaunis nimi!" Nätti hannoverinhevonen säpsähtää uutta ihmistä ja annan sen hetken haistella itseäni, sitten saan rapsuttaa sitä hiukan kaulasta. Jatkoin kierrosta ja pysähdyin kimon ponin karsinan eteen. Tamma oli kaunis, sillä oli syötävän suloiset silmät. "Tervehdys pieni prinsessa! Sinä olet kai sitten Eevi!" Eevi sittää hienon tempun, se tekee oudon piruetin kaula kaarella. Naurahdan sille. Käyn kaikki karsinat läpi ja aikaa on vierähtänyt tovin, kun huomaan että myöhästyn kohta sukukahveilta. Hyvästelen Cikun kävellessäni tarhan ohi ja sitten juoksenkin kotiin. Äiti taitaa odottaa vihaisena ovella...

Tänään tarhaaminen sujui ongelmitta, ensi kerralla voit tarhata tamman itseksesi jos haluat :) Tärkeintä on vain se, ettei tamma jää tarhaan yksin pitkäksi aikaa. Siitä syttyy aina melkoinen mekkala, kun Ciku huomaa olevansa yksin aitojen sisällä (vaikka olisihan siinä viereisessä tarhassa muita kavereita haisteluetäisyydellä).

Siivouspartio iski jälleen! Karsinasta tuli vauhdikkaasti, mutta silti huolellisesti, puhdas. Nopean siivouksen haittapuoli on se, että käytävä näyttää helposti olevan turvemyrskyn jäljiltä. Näppärästi puhdistit myös Cikun pätkän käytävästä. Muutkin hevoset saivat nauttia energiastasi rapsutusten muodossa - toivottavasti kotona ei huolestuttu, vaikka tallikäynti venähtikin hieman :)

 

17.2.2010 - Vaaratilanteita
Näen Cikun karsinan jo kaukaa, sen edessä on turvekasa ja Ciku pöllyttelee parhaillaan lisää turvetta karsinastaan. "Hei Ciku..." sanon lempeästi. Ciku katsahtaa minuun ja lopettaa miltein heti leikkinsä haistellakseen minua. Annan Cikun haistella mielin määrin, ja lopulta se antaa minun jo rapsuttaa sitä korvan takaa. Avaan hitaasti mutta tomerasti karsinan oven, ja Ciku kavahtaa pelästyneenä karsinan nurkkaan. Minä itsekkin hieman säikähdän, ja päätän mielessäni hankkiutua ensimmäiselle hoitokurssille heti kun mahdollista. Olen aina vähän jännittänyt hevosia, mutta nyt en halunnut näyttää sitä Cikulle, en ainakaan tänään.

"rauha tyttö, minä se tässä vain..." ojennan varovasti käteni Cikua kohti. Ciku haistelee ja lopulta hyväksyy minut suurinpiirtein. Haen Cikun harjat ja Ciku epäilee niitäkin. "Eivät ne sinua syö!" sanon kiusoitellakseni Cikua. Ciku hörähtää kuuluvasti ja hyväksyy lopulta omat harjansakkin.

Harjaan Cikun nopeasti mutta tarkasti, ensin vasemmalta sitten oikealta puolelta. Minulla ei oikein harjausjärjestys palaudu mieleeni, ja töppäilen jatkuvasti; Meinasin puhdistaa Cikun kaviot pääharjalla, ja hännän meinasin setvittää pesusienellä. Taisin hermostua hiukan! Hyvin se lopulta sujui ja nyt onkin aika viedä Ciku tarhaan, kellohan on 11. :)

"Siellä on Ciku paljon pakkasta, sinulle on pakko laittaa loimi!" naurahdan Cikulle joka ei suostu ottamaan loimea selkäänsä. Ciku hörähtelee ja irvistelee kunnes lopulta luovuttaa ja antaa minun laittaa loimen. "Hyvä tyttö!" kehun Cikua. Sujautan vielä riimun Cikun päähän ja riimunnarun riimuun, sitten pääsemmekin viemään Cikun tarhaan!

"Niin, tarhaan! mihinköhän tarhaan?" ajattelen. Ciku hirnahtaa ja minä muistelen että Ciku meni tarhaan Pinjan kanssa. Luulen löytäväni Pinjan, ja talutankin Cikun samaan tarhaan. Mutta Cikun ja luulemani Pinjan välillä syntyy raivokas tappelu. "Apua!!" huudan ja tuntuu kuin koko aika pysähtyy hetkeksi. Aino ja pari muuta hoitajaa ryntäävät hevosten väliin raippojen kanssa, mutta turhaan. Hevosia ei saa erotettua mitenkään. Muut jäävät erottamaan hevosia ja minä juoksen piiloon heinävintille.

"Ihahahaa!" Ciku kiljahtaa kun hevoset on saatu erotettua. Molemmat luimistelevat ja potkivat, kunnes heidät saadaan omiin karsinohin. Aino tulee luokseni ja toruu minua, ei vihaisesti mutta opettavaisesti että täytyy varmistaa satulahuoneesta mihin tarhaan ja kenen kanssa Ciku menee tarhaan. "Virheistä oppii!" Aino lohduttaa.

Tule ihmeessä mukaan hoitokurssille :) Samalla kun käymme läpi hoitamisen perusjuttuja, saat myös lisätehtäviä Cikun kanssa, joten luottamuksen rakentaminen helpottuu huimasti. Cikulla taisi olla tänään säikky päivä, kun niin kaikki tuntui pelottavan ja ihmetyttävän. Kummallisia ovat hevosten ajatukset.. :)

Hermostua saa ja virheitä sattuu kaikille, ei siis hätää! Satulahuoneen listasta löytyy tieto, kenen kanssa Ciku tarhailee ja mihin aikaan. Ja jos sitä ei aina muista, niin listasta voi aina tarkistaa pahan paikan tullen. Kolhuilta ja naarmuilta selvittiin pienen tarhatappelun aikana, joten kaikki hyvin edelleen.

 

12.2.2010 - Vieraita tuoksuja
Tänään minä aloitan hoitamisen Golden Horsessa!! Aivan mahtavaa :) Kai minun tulee pukea päälle ja syödä jotain, ennen kuin kipaisen tallille! Oohh, ulkona paistaa heleä aurinko ja pakkanen puree poskiani! Mikä elämys :) No mutta nyt on lähdettävä tallille, heippa!

Kävelin talille päin, ja nenääni tunkeutui mahtava hevosen, heinien ja lannan tuoksu. Se oli se lumoava yhdistelmä hevosia ja heinien tuoksua. Aurinkokin jo soi heleät säteensä tallin pihalle ja pakkanen oli keskivertoa, juuri sitä mitä olinkin toivonut! Astelin talliin ja etsiskelin Cikun karsinaa kunnes sen löysinkin. Ciku rouskutteli heiniä ja hämmästyi kun näki minut, tummanruskea hiuksisen, vihreä silmäisen nuoren tytön. Minä taasen hämmästyin kun näin tuon suloisen hevosen, joka näytti paljon suloisemmalta kuin kuvassa. No, mutta mitä siinä enää hämmästelemään, olihan minulla rutkasti töitä tänään!

Aloitin Cikuun tutustumisen harjailemalla sitä, mutta aluksi en meinannut löytää harjoja mistään :) Löysin ne kylläkin sitten lopuksi ja aloin harjaamaan Cikua vasemmalta puolelta. Pian syvennyin ajatuksiini ja pian jo joku kysyikin minulta: "Oletko sinä Cikun uusi hoitaja?" Minä tipahdin nopeasti takaisin maanpinnalle, ja vastasin ujosti: "Kyllä olen". Sitten sainkin taas harjailla yksikseni kunnes jo kauan harjattuani se sama tyttö joka oli kysynyt minulta aiemminkin olenko minä Cikun hoitaja, tuli nyt vihjaisemaan minulle: "Kannattaisi vaihtaa jo oikealle puolelle, ennen kuin kaikki karvat lähtevät irti". Se tyttö hymyili minulle nätisti, ja minä väläytin hänelle hennon ujon hymyn. Vaihdoin siis puolta ja harjasin sen ripeästi.

"Hei Ciku, ei nyt ole ruuan aika!" naurahdin Cikulle kun se jatkuvasti hamuili maata ylähuulellaan. Ciku pani vastaan kun yritin taluttaa sitä tarhaan, mutta lopulta kovan työn jälkeen se asteli rauhallisesti tarhaan. Voi ei, kohta pitää lähteä! Minun piti siivota karsina tänään, mutta en millään ehdi. Pussaan Cikua ja Ciku on ihmeissään, mutta minä riennän kotiin :)

Sinulla on mukava tyyli kirjoittaa hoitopäivästä. Tarinassa on sekä tapahtumia että ajatuksiasi ja elämyksiä arkisesta aherruksesta :) Ciku on varsin suloinen tapaus varsinkin näin talvella, kun tammaa peittää paksu ja pörröinen talvikarva. Pääsitte hyvin tutustumaan toisiinne harjauksen yhteydessä. Ensi kerralla on taas kiva jatkaa siitä mihin tänään jäi - vaikka sitten karsinan siivouksesta tai jostain kivasta yhteisestä :) Tervetuloa vielä kertaalleen hoitajaksi!

 

15.1.2010 - Aikapula
Toimiston oveen koputettiin iltapäivällä.  Nostin katseeni tietokoneen ruudusta ja huomasin tuolille istahtavan Petra-Sofian.

- Moi, mitenkäs Cikun kanssa menee?
- Hyvinhän se, vein sen just tarhaan ja aattelin vielä pestä sen varusteet kevyesti. Mutta.. en varmaan tule enää tämän jälkeen, tyttö sanoi ja katseli pöydälle kasattuja paperipinoja. Hetken tauon jälkeen hän jatkoi:
- Täällä on tosi kiva hoitaa ja Ciku on ihana, mutta mulla ei riitä aika. Toivottavasti ponille löytyy joku hyvä hoitaja eläkepäivien seuraksi, ettei se jää ihan yksin.
Huokaisin, mutta hymyillen vastasin:
- Ei se mitään, ihanaa että olet auttanut parin vuoden ajan tallilla ahkerasti. Vietä kiva päivä Cikun kanssa ja tule ihmeessä joku päivä rapsuttelemaan hevosia, sitä puuhaa riittää aina. Suuri kiitos avustasi, totesin lopuksi. Halasimme vielä ja Petra-Sofia kertoi kevään suunnitelmistaan. Pian hän lähti kohti varustehuonetta talvikengät kopisten: "on sitten seuraavan hoitajan mukavampi tulla puhtaiden varusteiden ääreen".

 

14.10.2009 - Hoitotarina
Tulin tallille pyörällä toppavaatteissa, mittari oli miinuksen puolella. Ciku oli vielä karsinassaan ja huomasin, että Aino oli juuri ruokkimassa hevosia. Autoin ilomielin häntä jäätyneine sormineni, joten ensin kannoin sangolla Cikulle ruokaa ja heinää, samalla pesin myös Cikun vesiautomaatin. Ciku söi nauttien ruokaansa. Jaoin myös muutamalle ponille ruoat. Odottelimme hetken, että hevoset saivat syötyään, sillä aikaa olin hoitajien huoneessa lukemassa Cikun hoitopäiväkirjaa sekä lämmittelemässä itseäni.

Hevoset saivat syötyä, joten loimitin Cikun ja sitten Ainon kanssa taluttelimme hevosia ulos omiin tarhoihin ja vaihdoimme tarhoihin vedet. En ole pitkään aikaan käynyt tallilla, joten olikin jo ikävä karsinan putsausta. Siivosin karsinan huolella ja siitähän tulikin siisti. ;) Lopuksi vielä menin varustehuoneeseen putsaamaan Cikun harjat. Ne olikin vään pölyiset ja karvoissa, mutta lopputuloksena ne olivat kuin uudet. Olin tallilla vielä hetken juttelemassa Ainon kanssa, mutta sitten ulos pikkupakkaseen ja pyöräilemään.

Hui, uskaliasta pyöräillä vielä pakkaskeleillä :) Itse olen niin lämpöisen perään, että kiitän onneani että sain asunnon ihan tallin vierestä... Muuten olisin varmaan pakotettu ajamaan autolla joka aamu. Karsinankin siivousta voi näköjään tulla ikävä - siinä tulee ainakin lämmin, jos ei muuta!

 

30.7.2009 - Tuntilaisten apuvoimana
Pyöräilin tallille ja kävelin suoraa hoitajien huoneeseen. Heitin reppuni maahan ja otin Cikun hoitopäiväkirjan eteeni. Istahdin tuolille ja aloin lukemaan. Satu oli kirjoittanut Cikun hoitokirjaan, että oli ratsastanut estetunnin tammalla ja hypyt olivat olleet valtavia.
- Onkohan Satu tänään tallilla ratsastamassa ?
Laitoin Cikun hoitopäiväkirjan takaisin hyllyyn ja tarkistin asian.

Tänään tallilla oli paljon eritasoisia ratsastajia, joten mentyäni Cikun karsinaan siellä yksi tyttö harjaili Cikua, hän esittäytyi Liisaksi. Istahdin tallilattialle Cikun karsinan oven eteen ja katsoin, kun tyttö hoiti Cikua. Hain tammalle nopeasti porkkanan, jota syötin samalla. Istuessani lattialla Aino käveli ohitseni tervehtien. Liisa asetteli satulaa Cikun selkään ja autoin häntä siinä sekä suitsien laitossa.

Tyttö talutti Cikun ja itse tietenkin menin ensimmäisenä kentän laidalle siinä toivossa, että saisin parhaan paikan. Kävin auttamassa ratsastajia hevosen selkään ja sitten menin keskittyneesti istumaan hyvälle paikalle. Otin kameran esille ja otin muutaman kuvan, eniten tietenkin Cikusta.

Liisa ratsasti mielestäni erittäin taitavasti Cikulla.
- Ei ollut yhtään kiva katsoa, kun muut ratsastivat. Haluan itsekin hevosen selkään.
Ajattelin katsoessani tunnin kulkua. Lopussa autoin Liisaa riisumaan Cikulta varusteet ja sanoin Liisalle, että voin hoitaa Cikun loppuun. Hänen äitinsä jo odotti tallipihalla ja soitteli kiireellisesti.

Harjasin tamman ja putsasin vedellä hikisiä kohtia. Annoin porkkanan ja talutin Cikun ulos. Tallipihalta otin pyöräni ja lähdin kotiin.

Yllätyin ihan kun pari päivää sitten tajusin Cikunkin lähentelevän 20 vuoden ikää. Nopeasti se aika näköjään menee :) Alkaa kohta olla aika miettiä tamman jälkeläisistä seuraajaa tuntiuralle, mutta onneksi sitä ei tarvitse vielä vuoteen miettiä. Mukavaa että autoit ratsastajaa, hoitajan läsnäolo ja yksityiskohtainen tuntemus hevosesta auttavat yleensä tuntilaisia luottamaan hevosiin enemmän. Ja hyvä ratsastustunti alkaa hyvin jo karsinalla :) !

 

20.7.2009 - Hoitotarina
Tulin tallille aamulla. Jätin pyöräni pihaan ja menin talliin. Huomasin Cikun olevan ulkona, joten putsasin karsinan. Hain ensin kaikki tarvikkeet ja sitten alkoi puunaaminen. Putsasin myös ruokakupin ja siivotessa mietin, että en tänään hae Cikua sisälle ollenkaan.

Siivouksen jälkeen otin pölyharjan ja porkkanan. Menin ulos hevosten laitumelle ja ensin vähän aikaa istuskelin ja huusin Cikua luokseni. Tamma tuli hetken kuluttua suu täynnä heinää ja ilme oli hauska -tamma niin onnellisen näköinen. Annoin neidille porkkanan paloja ja samalla halasin ja harjasin. Sää olo aurinkoinen ja todella kuuma, joten Ciku tykkäsi tästä vaihtelusta ettei talliin tarvinnut kävellä ollenkaan. "hihi" kuului, kun Ciku pukki ja töni hyvällä tavalla minua kumoon laitumella. En meinannut edes muistaa miten ihanaa oli taas lomalla tulla tallille kuuntelemaan hevosten hörähdyksiä.

Otin taskusta vielä toisen porkkanan ja katsoin Cikun kaviot, että ovat kunnossa. Halasin tammaa ja lähdin pois päin. Istuin vielä hetken aikaa aidan reunalla katsoen hevosten iloista laiduntamista. Otin pyörän ja lähdin kotiin.

Ulkoilupäivä; ei kuulostanut yhtään hassummalta, ja oli varmasti uudenlaista vaihtelua. Laitumelta haettaessa voi aina testata myös yhteistä luottamusta - kumpi kiinnostaa enemmän, hoitaja vai hevoskaverit? Ciku kai täyden laidunpäivän, joten hyvä että kaviot tuli myös tarkistettua. Ei tule mitään odottamattomia ontumisia, kun saadaan pikkukivet ja muut roskat pois :)

 

11.6.2009 - Hoitotarina
Tallille tultaessani huomasin Ainon ratsastamassa kentällä hyvin keskittyneesti, joten en keskeyttänyt häntä. Mielelläni olisin pari sanaa vaihtanut, enhän ole käynyt tallilla neljään kuukauteen. Päätin olla tallilla tänään hyvin kauan, joten ehdin nähdä Ainon vielä. Huomasin myös sellaisen asian, että olen hoitanut Cikua 2v 3kk, tämä on mielestäny hyvin paljon.

Asioista tallihommiin, en hakenut Cikua vielä hoidettavaksi. Marssin suoraan varustehuoneeseen, otin Cikun varusteet ja päätin tänään pestä sekä vahata ne erittäin hyvään kuntoon. Ulkona paistoi aurinko, joten etsin tallin pihalta hyvän paikan ja istahdin siihen. Ajatuksia tulvi päässäni tulevasta tallipäivästä; taluttaisinko Cikua metsässä eväsleipien kera vaiko kävisinkö uittamassa. Takaani kuului kovaäänisesti: "Aurinko taisi tehdä tepposensa sillä vihdoin sinuakin näkee tallilla". Kuulin puheen, mutta se upposi jonnekkin kauas takaraivooni mietiskellessä tulevaa päivää. Huhutteluja kuului ja sitten heräsin todellisuuteen, itse omistaja pääsi alas hevosensa selässä, takanani seisoi ratsastuspukeinen nainen kannukseineen. Siinä Ainon kanssa juttelimme nauraen asioista toiseen samalla kun putsailin varusteita.

Juttutuokio päättyi ja varusteetkin oli loppusilausta vailla valmiit. Aino ei pannut pahakseen ideaa, että kävisin uimassa Cikun kanssa. Oli muistettava, että ensin työ sitten huvi. Karsinan siivous oli siis vielä edessä. Raahasin varusteet omille paikoilleen ja aloin siivota karsinan. Karsina oli siivottu vartissa ja oli aika hakea tamma sisään.

Huutelin Cikua ja näin tamman ihmeellisen ilmeen, hänelläkin oli joko ikävä tai voisiko olla unohtanut minut ? Asiaan en koskaan saanut puheellista vastausta, mutta neiti ainakin hirnahti ja aikoi tunkeutua kainalooni, mahtumatta. Talutin Cikun käytävälle ja harjasin sen. Annoin myös heppanamia, jota ostin tammalle tultuani. Laitoin suitset päähän ja talutin Cikun ulos, Aino tuli punttaamaan minut selkään. Voi mahtavuuden huippu, Cikun selkä oli mitä pehmoisin. Mikä voisi olla kesällä sen ihanempaa, kuin uittoreissu ilman satulaa. Ratsastin lammikolle ja uitin hetken aikaa Cikua. Tamma myös piehtaroi hiekassa, joten oli erittäin ihana kotimatka kastuneiden housujen kannalta, nehän olivat hiekkaa täynnä.

Talli pihassa laskeuduin alas ja talutin Cikun karsinaansa, jossa otin suitset pois. Harjasin tamman ja vein takaisin ulos. Pesin kuolaimet ja vein varustehuoneeseen. Hetken aikaa katsoin Cikua laitumella ja sitten lähdin.

2 vuotta on todella paljon :) Kiitos ajasta jota olet ehtinyt täällä viettää, ja tosi kiva oli nähdä sinua jälleen Cikun kanssa puuhailemassa! Työtä todella teit huvin eteen, varusteet olivat niin kiiltävät, että ei tosikaan (taidankin lahjoa sinut joskus putsaamaan parit muutkin varusteet ;). Uimareissu kaverin kanssa, voiko sitä hauskempaa kesäpäivää ollakaan, ihana tarina :) !

 

4.1.2009 - Hoitotarina
Pyöräilin tallille kahden aikaan. Aino käveli tallin pääovella vastaan riimunnaru kädessään
- Hei! Oletko hakemassa Cikun sisälle? kysyin.
- Kyllä olen. Voin toki hakea Cicelyn niin voit itse taluttaa Cikun.
- Sopiihan se, mutta ajattelin ensin siivota karsinan, ehdinkö ?
- hihihi, ehdin juuri sen siivota.
- no eipä se haittaa, mennään hakemaan hevoset!
Ciku oli todella energinen tammuska tänään. Kiinnitin narun Cikun riimuun ja lähdin taluttamaan sitä kohti omaa karsinaa.

Aloitin Cikun harjaamisen, ensin otin kumisuan ja sillä irtori pölyä, joten seuraavaksi oli hyvä ottaa pöläri. Ciku alkoi pikkuhiljaa olla aivan puhdas, putsasin vielä kaviot. Kysyin Ainolta, voisinko mennä talvimaastoon ja se sopi hyvin. Varustettuani Cikun talutin sen ulos. Kun olin kiristänyt vyön ja laskenut jalustimet sanoin yk,kaks,kolme ja menin ratsaille. Oli kaunis talvisää, aurinko paistoi, mutta oli myös pakkasta vähän yli 10 astetta. Kävelimme metsäpolulle ja ravasimme hetken aikaa. Posket tulivat punaiseksi ja oli todella mukavaa ratsastaa pitkästä aikaa omalla hoitohevosellani. Vastaan tuli eräs risteys ja siinä käännyimme, ravasimme saman metsäpolun ja sen loputtua kävelimme.

Kävelimme reilun puolituntia, kunnes olimme tallin pihalla. Tulin pois ratsailta, nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Otin ohjat ja talutin tamman talliin. Riisuin varusteet pois ja vein ne varustehuoneeseen, harjasin Cikun. Hain tammalle vielä omenan, jonka pudotin ruokakuppiin. Sitten oli mukava lähteä kotiin.

Talvimaastoilu näyttää olevan hyvin suosittua hoitajien keskuudessa, pitäisiköhän järjestää yhteinen maastoretki kaikille eväiden kera :) Cikun kanssa on varmasti kiva liikkua metsässä, tamma osaa kyllä reitit hyvin ja teillä tuntuu synkkaavan muutenkin hyvin.

 

16.12.2008 - Hoitotarina
Raahustin sisälle talliin. Koulupäivä oli ollut hyvin pitkä ja uuvuttava, eikä millään olisi jaksanut tallille tänään tulla. Ajatus Cikun hoitamisesta sai minut jaksamaan.

Ciku hörähti tuttuun tapaansa pujahtaessani sen karsinaan. Lämmin turpa painautui heti käsiini, ja puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni. Ciku tuuppasi lempeästi kättäni, ja ryhtyi tutkimaan taskujani. Halasin tammaa. Miten sä saat mut aina hyvälle tuulelle? Kysyin ponilta hymyillen. Painoin kasvoni Cikun lämpimään karvaan.

Kohta suljin karsinan oven perässäni ja kipaisin toimistoon. Aino istui pöytänsä takana papereita rustaillen. Aino nosti päätään, ja hymyili astuessani huoneeseen. Hei Laura pitkästä aikaa, mukava nähdä sinuakin tallilla. :) Hetken juttelutuokion jälkeen palasin Cikun karsinalle, ja otin tamman käytävälle seisomaan. Kävin hakemassa Cikun harjat varustehuoneesta, ja ryhdyin harjailemaan. Ciku nautti kaikin siemauksin kumisuan hieronnasta. Tamma sulki autuaana silmänsä, ja seisoi aivan rentona paikoillaan.

Kumisuan jälkeen harjasin koko hevosen läpi pölyharjalla ja otin kaviot kaviokoukulla. Cikun pää oli hyvin pölyinen, joten harjasin sen ensin pehmeällä pääharjalla, mutta kun pää jäi vielä senkin jälkeen likaiseksi, harjasin varovasti pölärillä. Selvitin sen jälkeen Cikun harjan ja hännän, ja viskasin sitten sinisen puuvillaloimen Cikun selkään. Tamma pääsi omaan karsinaansa, ja heitin sille vielä hiukan heiniä makupaloiksi. Nyt mä menen tyttöseni. Nähdään. Sanoin ja halasin ponia vielä lämpimästi. Ciku pärskähti, ja jatkoi heinien mutustelua. :>

Huomasin että joukkoon oli jäänyt outoja nimiä (jotka korjailin pois) ja huomasin että tarina oli jo kertaalleen käytetty Seppeleessä. Periaatteessa olisi kiva että kirjoitettaisiin ihan tätä hevosta varten, mutta tietysti olen tyytyväinen että saimme nähdä sinua tallilla :) Ehkä ensi kerralla saamme lueskella jotain uniikkia.