
Arvasimme, että Binan myrskypelko putkahtaa vielä jälkeläistenkin mieleen. Sitä mitä mamma edellä, sitä tietysti itse perässä... Muutama kevään tuulinen päivä on saanut muuten rauhallisen ponin vilkuilemaan ihmeissään ympärilleen ja hirnumaan korvia vihlovasti. Ikä on tuonut vähän viisautta ja vakautta, mutta suosittelemme yhä taluttamaan Rassea syksyisin suitsien kera. Eräs hoitaja naurahtikin, että jos haaveilee satumaisesta pegasoksesta hoitohevosenaan, ei Rasse kovin kauas tuosta kuvitelmasta katoa - toki se ei ole vaalea eikä sillä ole siipiä, mutta tuulisella säällä hypähtelee niin lennokkaasti, että jää moni muu jalkoihin (varoituksen sana hoitajalle: älä jää jalkoihin).
Kun tuulinen sää ei sotke herran mieltä, on Rasse ihmisystävällinen ja helppohoitoinen tapaus, joka ei turhia hätäile. Jo 3 kuukauden ikäisenä ori vietti tyytyväisenä aikaa karsinassa yksin emän tehdessä hevosvajeen vuoksi muutamia tunteja. Hetkeäkään ei Rassea tuntunut haittaavan, ettei emä ole vierellä! Rasse nauttii harjaushetkistä eikä turhia kolistele ruoka-aikana.
Orimaisuus on kasvanut iän kertyessä ja löytyypä meidän risteytysherrasta varsinaisi ison pojan elkeitä. Rasse kyllä haluaisi tehdä tuttavuutta joka toiseen tammaan, mutta sen harmiksi se joutuu tyytymään vielä ennen ruunausta pelkästään oriseuraan - joka sekin kyllä saa Rassen toisinaan pörhistelemään. Tällöin korostuu Rassen huono tapa innostua kavereiden tempuista. Jos maastokävelyllä joku toinen ottaa pari laukka-askelta, on Rasse jo monen metrin päässä menossa. Orilaitumella Rasse haastaa mielellään muita laukkakisaan tai käy leikkisästi näykkimässä kavereita kupeilta.
Kouluratsuna ori pääsee näyttämään kykynsä. Se hurmaa sulavilla siirtymisillä ja upeilla liikkeillään. Kenttää pitkin lipuva tumma poni saa kamerat räpsymään ja tuomarit hymyilemään. Kunnes ohjelmassa seuraa pohkeenväistö, joka tuntuu olevan koko touhun kompastuskivi. Harjoittelulla siitäkin päästään yli - toivottavasti. Vauhtia ja eteenpäin pyrkimystä ei kaverista onneksi puutu. Joinain päivinä pidätteitä saa tehdä oikein urakalla. Huomattava ansio on myös se, että Rasse tuntuu sopivan monenlaisen ratsastajan käsiin ja eri tasoisten ratsastettavaksi.
Varsinkin Rassen ravi on todella kaunista katsottavaa. Siinä on juuri sopivaa pehmeyttä ja sulavuutta, jota kouluratsulta kaipaakin. Ori liikkuu vaivattomasti myös lisätyssä sekä kootussa ravissa. Ratsastajalta vaaditaan ekstrasisua laukan kokoamisessa, sillä Rassen laukassa on aikamoinen tempo. Askeleiden pituus hipoo parhaimmillaan (vaiko pahimmillaan) isojen puoliveristen askelia, joten mistään sipsuttavasta ja jäykästä ratsusta ei laukassa voida puhua. Käyntiä luonnehtisin aika normaaliksi, siihen saa hyvällä verryttelyllä tuotua lisää rentoutta.
Esteradat ovat Rasselle hyvä lisävirike elämään. Kouluradan tasaisuus vaihtuu lennokkaisiin hyppyihin. Jos jokin saa ponin hörisemään innostuneesti, niin hyppääminen ja mieltä virkistävät puomitehtävät. Korvat kun saisi vielä innostuksesta heilumaan... :) Mikään jättihyppääjähän ori ei ole, mutta se ei näytä sen egoa painavan, jos edessä onkin pieni 40cm ristikko, josta shetlanninponitkin hyppäävät yli. Rassen tyyli hypätä on aika erikoinen, se juoksee mielellään lähelle estettä ja ponnistaa sitten korkealle. Kyydissä pysymiseen ratsastaja tarvitsee hyvää reaktiokykyä sekä taitoa tuoda Rasse sopivan etäisyyden päähän esteestä.
Maastossa Rassen kyvyt pääsevät oikeuksiin tasaisella alustalla, jolla se liikkuu vaikka miten päin ja mihin suuntaan. Mikäli jotain kovin pelottavaa jostain ilmaantuu, poni pysähtyy paikoilleen ja jää tuijottamaan tuota karmivaa asiaa, oli se sitten edellä kulkevan hevosen sadeloimi tai ohitse kulkeva puimuri. Laukkaa ei orilta tarvitse kahdesti pyytää, mutta se pysyy kuitenkin ratsastajansa hallinnassa. Olemme yleensä antaneet orin laukata isoilla askelilla ja jättäneet kokoamisen koulutunneille. Maasto on Rasselle hyvä rentoutumispaikka, jossa se nauttii olostaan täysillä.
Syystuulien puhaltaessa suosittelemme lähtemään maastoon kaverin tai useamman kanssa. Rasse on ratsastaja selässään hieman varmempi, mutta säntäilee silti kovan puuskan pyyhältäessä sen selän yli.
| GH's Bryson rist - m - 156cm |
i. Bradley J&K fwb - rn - 169cm |
ii. Passive Relations! WIM fwb - rn - 169cm YLA2, KRJ-I, SPL-I, KRL-II |
iii. Wildfield Thompson fwb |
| iie. Elegance'37 fwb - m - 158cm YLA3 |
|||
| ie. Enchantress PB holst - rn - 165cm |
iei. VIR MVA Ch Dunpeal GER holst - trn - 171cm KRJ II, KTK-II, YLA2 |
||
| iee. Melanchoholic holst - km - 169cmKRJ II |
|||
| e. Areten Sabiina rist - prt - 148cm YLA3 |
ei. Spirit of Pineyard torinh - rn - 166cm |
eii. NT's Ascorma Galfe torinh - rt - 177cm |
|
| eie. Lumimarjan Faryl torinh - rt - 158cm |
|||
| ee. Sabie de Yehl kasp - rt - 119cm |
eei. Akiras Cosmos kasp - rn - 120cm |
||
| eee. Kukutux de Yehl kasp - rn - 115cm |
Rassen isää Bradley J&K omistaja luonnehtii
sanoilla "kullanmuru, luonnonlahjakkuus ja orimainen". Hoitaessa ori on suht
kiltti eikä pistä vastaan pitkääkään harjaustuokiota. Suitsia laitettaessa
pää nousee herkästi kattoa kohti, mutta ei auta - tätä oria ei talutella
pelkän narun voimin. Tammat kiinnostavat toisin kuin paikallaan pysyminen.
Energian saa hyvin suunnattua ratsastukseen. Ori tulee hienosta
kouluratsastussuvusta, ja esittää mielellään näyttäviä liikkeitään.
Napakkuus ja johdonmukaisuus auttavat vauhdikkaan orin rauhoittumaan
kisakentillä. Askellajeista parhaaksi nousee ravi, joka on lennokasta ja
hyvätahtista. Hieman rauhaton kaveri on koulupainotteinen (GP), hypäten
ratana 90cm korkuisia esteitä. Isänisä Passive
Relations! WIM on saman tallin (Team J&K) hevosia. Se on
jälkeläisensä tavoin rauhaton, mutta sen lisäksi myös varsin kuuma ja
haastava hevonen. Taitavaksi kouluratsuksi luonnehdittu Repe tarvitsee
ratsastajalta pehmeän kuolaintuntuman ja pienet avut. Sekä ravi että laukka
ovat tasaisia ja pyöreitä, joskaan orin askeleissa ole kovin helppoa istua.
Bradley seuraa isänsä linjaa kouluratsuna; herkkä Repe loistaa
pohkeenväistöissä ja purkaa energiaansa välillä esteradalla. GP-tason
kouluratsu on hyvää tahtia kerännyt sijoituksia osakseen, meriittejä siis
odotellessa. Isänemä Enchantress PB löytyy niin
ikään Team J&K:n tiloista. Enni jatkaa samaa GP-tason kouluratsastuslinjaa
ja tasoittaa kiitettävästi Bradleyn luonnetta. Helppohoitoinen ja lempeä
tamma on herkkä ja suivaantuu vain ratsastajan sekavista tai vahvoista
avuista. Oikein pyydettäessä tamma tekee asiat rennosti. Herkkyys tiivistyy
nimenomaan istuntaan, jota tamma kuuntelee paremmin kuin mitään muuta apua.
Tamman suvusta löytyvät menestynyt ori Dunpeal GER sekä KRJ II -palkittu
tamma Melanchoholic.
Rassen emä Areten Sabiina tunnistaa aina sopivan
hetken ponimaiselle kepposelle. Bina on lempeä tapaus ja nauttii seurasta
niin tallissa kuin laitumellakin. Kansallisen tason kisoihin ennättänyt poni
kipuaa kouluratsastuksessa tasolle Helppo A ja rataesteillä 80cm asti.
Erityisen ansiokkaita ovat tamman ravi ja laukka, joita kuvaillaan usein
ponteviksi ja hyvin eteenpäin pyrkiviksi. Rauhallinen hyppytyyli esteillä ja
seurankipeä maastopoluilla. Bina on syksyisin säikky tapaus, onnistuen
pelkäämään tuulen mukana pyöriviä lehtiä sekä maneesin katon kolinaa.
Kokeilee vähitellen uraansa myös kenttäratsastuksen parissa. Emänisä
Spirit of Pineyard, jota myös Hurmuriksi kutsuttiin, on edesmennyt
torinhevosori. Se tunnettiin varsin vaihtelevasta luonteestaan; joinain
päivinä karsinasta vastattiin hellin turvantökkäisyin, joskus taas
ilkikurisesti irvistellen. Ori oli koulutettu myös ajoon, mutta keskittyi
pitkälti ratsun töihin. Ratsastajalta se vaati varmoja otteita, selkeitä
apuja - vauhti tuli kyllä itsestään. Hyvä yhteistyö vei parhaimmillaan Va A
ja 90cm tason luokkiin. Ori kuoli 4.11.2006 iän tuomiin vaivoihin. Emänemä Sabie de Yehl
toi tullessaan Binan sirouden. Kaspianponitamma kuuluisalta Yehlin tallilta
oli varsin leppoisa hoitokaveri. Tasaisia askellajeja pääsivät kokeilemaan
monet ratsastajat. Herkkä ja kuuliainen poni kantoi itsensä rehellisesti ja
näyttävästi, loistaen varsinkin lisätyillä askellajeillaan. Sabi hermostui
herkästi kisatilanteissa ja esteratsastuksessa eteen osuville sarjaesteillä.
Tästä huolimatta se ehti elämänsä aikana kiertää useamman kilpailun tasoilla
He B ja 80cm. Tamma kuoli 26.1.2007 vanhuuteen. Suvusta löytyvät myös eeei.
Aragorn (kp - trn - 118cm), eeee.
Coconut (kp - rn - 119cm), eeii. Casper (kp - rt - 118cm) ja eeie.
Marielle (kp - km - 120cm, KTK-III).
Jokaisen tamman kohdalla jännittää ensimmäistä varsomista todella paljon. Binan suhteen olimme varovaisia - isänä oli paljon isompi puoliveriori kuin tamma itse, joten komplikaatioita voisi hyvin olla odotettavissa. Pienellä eläinlääkärin avustuksella isojalkainen varsa saatiin maailmaan hyvillä mielin ja suht nopeasti. Parin päivän kummastelun jälkeen Rasse osoitti olevansa tallin historian itsenäisin tapaus. Rasse on asunut tallilla koko elämänsä. Ori on tallin 100. kasvatti ja sai myös tämän vuoksi kunnian jäädä meille kasvamaan.
| LAJI | LUOKKA | PÄIVÄ | PITOPAIKKA | SIJOITUS | MUUTA |
| VUOSI 2011 | |||||
| Kouluratsastus | Helppo C | 24.7 | Stall Katina | 10/20 | 55.519% |
| Esteratsastus | Puomiluokka | 31.7 | Spring Valley | 4/8 | - |
| Esteratsastus | 30cm | 31.7 | Spring Valley | 10/11 | - |
| Esteratsastus | 50cm | 11.12 | Villahaka | 14/20 | tarinakisa |
| VUOSI 2012 | |||||
| Kouluratsastus | Helppo B | 24.2 | Elyse | 9/9 | tarinakisa |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo C | 6.3 | Championtalli | 25/50 | - |
| VUOSI 2013 | |||||
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 23.1 | KT Odysseia | 8/22 | 76.719% |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | 25.1 | Niityn VT | 8/14 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.1 | Niityn VT | 8/14 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.1 | CRS | 4/25 | 73.835% |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 28.1 | Järviluoto | 9/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 29.1 | Järviluoto | 7/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 30.1 | Järviluoto | 11/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 31.1 | Järviluoto | 30/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 1.2 | Järviluoto | 40/40 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 1.2 | Ruolampi | 24/37 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 6.2 | Kaylee Stables | 23/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 7.2 | Kaylee Stables | 19/30 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 7.2 | Juksula | 15/60 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 8.2 | Kaylee Stables | 23/30 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 8.2 | Juksula | 57/60 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 9.2 | Kaylee Stables | 6/30 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 9.2 | Juksula | 37/60 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 10.2 | Kaylee Stables | 24/30 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 10.2 | Juksula | 56/60 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 10.2 | Metsälammen Ratsutalli | 65/66 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 11.2 | Juksula | 15/60 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 11.2 | Metsälammen Ratsutalli | 21/66 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 12.2 | Juksula | 14/60 | - |
| Esteratsastus (ERJ) | 70cm | 12.2 | Bogart&Britanov | 1/24 | 6p ERJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 12.2 | Metsälammen Ratsutalli | 28/66 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.2 | Harley Stud | 44/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.2 | Harley Stud | 44/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | 16.2 | Harley Stud | 2/50 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 16.2 | Harley Stud | 2/50 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | 17.2 | Harley Stud | 2/50 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 17.2 | Harley Stud | 9/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo B | 18.2 | Harley Stud | 1/50 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 18.2 | Harley Stud | 47/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 18.2 | Ikirouta | 29/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 18.2 | Ikirouta | 26/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 19.2 | Harley Stud | 41/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 19.2 | Harley Stud | 20/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 19.2 | Ikirouta | 18/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 19.2 | Ikirouta | 8/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 20.2 | Ikirouta | 1/30 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 20.2 | Ikirouta | 1/30 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 21.2 | Ikirouta | 20/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 21.2 | Ikirouta | 10/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 21.2 | Konkkaronkka | 37/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 21.2 | Konkkaronkka | 19/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.2 | Ikirouta | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.2 | Ikirouta | 15/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.2 | Konkkaronkka | 2/40 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.2 | Konkkaronkka | 21/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 23.2 | Ikirouta | 23/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 23.2 | Ikirouta | 19/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 23.2 | Konkkaronkka | 28/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 23.2 | Konkkaronkka | 38/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 24.2 | Ikirouta | 22/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 24.2 | Ikirouta | 11/30 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 24.2 | Konkkaronkka | 9/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 24.2 | Konkkaronkka | 27/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.2 | Konkkaronkka | 12/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.2 | Konkkaronkka | 39/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.2 | Riihen ponitalli | 23/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 26.2 | Konkkaronkka | 13/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 26.2 | Konkkaronkka | 5/40 | 10. koulusijoitus! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 26.2 | Riihen ponitalli | 11/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 27.2 | Konkkaronkka | 36/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 27.2 | Konkkaronkka | 19/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 27.2 | Riihen ponitalli | 16/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 28.2 | Konkkaronkka | 21/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 28.2 | Konkkaronkka | 22/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 28.2 | Riihen ponitalli | 1/40 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 1.3 | Konkkaronkka | 34/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 1.3 | Konkkaronkka | 34/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 1.3 | Riihen ponitalli | 19/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.3 | Konkkaronkka | 8/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.3 | Konkkaronkka | 19/40 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.3 | Ilomantsi | 26/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 3.3 | Ilomantsi | 42/50 | - |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 10.3 | Elgwir Arabians | 2/62 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 17.3 | Hillamäki | 4/40 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 31.3 | Heartland | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.4 | Oak Hill Event Park | 2/40 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.4 | RaPu | 1/4 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 4.4 | Kadotetut Suomenhevoset | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 8.4 | Fiktio | 4/60 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 9.4 | Koston Suomenhevoset | 4/50 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 12.4 | Koston Suomenhevoset | 3/30 | 20. koulusijoitus! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.4 | Fiktio | 2/60 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.4 | Koston Suomenhevoset | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.4 | Koston Suomenhevoset | 1/30 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 16.4 | Koston Suomenhevoset | 1/30 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Helppo A | 30.4 | KRJ Cup | 16/452 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 3.5 | Riiviöt | 3/30 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 3.5 | Riiviöt | 2/30 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 3.5 | Riihen Ponitalli | 3/50 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 3.5 | Suprant | 7/50 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 4.5 | Riihen Ponitalli | 5/50 | 30. koulusijoitus! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 4.5 | Riiviöt | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 5.5 | Suprant | 5/50 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 5.5 | Duren | 3/66 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 6.5 | Suprant | 6/50 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 7.5 | Suprant | 1/50 | 6p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 8.5 | Duren | 7/66 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 12.5 | Suprant | 4/50 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 20.7 | Pilkahdus | 4/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 20.8 | Takamaiden Suomenhevoset | 5/32 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 21.8 | Takamaiden Suomenhevoset | 1/33 | 40. koulusijoitus! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.8 | Takamaiden Suomenhevoset | 3/33 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 25.8 | Neuenbürg | 3/40 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 30.8 | Selle de Royal | 5/30 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 22.10 | Diethelm Stables | 3/50 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 2.11 | Fiktio | 2/40 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 6.11 | Fiktio | 2/40 | 4p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 7.11 | Fiktio | 5/40 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 9.11 | Fiktio | 3/40 | 2p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 10.11 | Fiktio | 4/40 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 11.11 | Fiktio | 3/40 | 50. koulusijoitus! |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 11.11 | Fiktio | 4/40 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 15.11 | Susiraja | 5/39 | 1p KRJ-rank |
| Kouluratsastus (KRJ) | Vaativa B | 14.12 | KK Ginger | 8/67 | 1p KRJ-rank |