|
VIRTUAALIHEVONEN andalusianhevosori GH'S CUSTODIO
Kutsumanimi
Kusti Kusti on myynnissä, ota yhteys Ainoon, jos olet kiinnostunut orin ostamisesta :) |
|||
|
o o o o
o o o o
o o o o
o o o o Muutaman vuoden tauon jälkeen Malla oli jälleen kantavana, tällä kertaa hienosta kouluorista. Kusti syntyi tallin 7-vuotis päivän iltana, juhlahumun jo laantuessa. Mutta auta armias - juhlahatut takaisin päähän ja hurramaan, sillä varsomiskarsinan oljilla köllötti suloistakin suloisempi pitkäjalkainen orivarsa! Eläinlääkärin arvion mukaan tästä kasvaa 158cm korkea oripoika, joten tuskinpa ihan pienestä hevospersoonasta on kyse. Isän löytäminen oli kovan työn tulos. Lueskelimme vähän kauhulla Primon luonnetta, jossa välähteli hetkiä pomottelusta, muille hevosille ilkeilystä ja aikamoisesta orimaisuudesta. Eikä emääkään ole voinut tasaisuudella kehua; tamman emä Golden Colorist jätti Mallalle perinnöksi aikamoisen irvistelyluonteen. Peukut pystyssä olemme seuranneet pienen Kustin tietä isoksi pojaksi. Näyttää siltä että Colorin perintö on päässyt livahtamaan myös Kustille; jos orilla on oikeasti huono päivä, se kyllä näyttää sen. Pyrimme karsimaan liialliset ilkeilyt jo nuorena pois, sillä kaiken ulkokuoren alta löytyy tottelevainen kaveri. Kun ihmisen asema johtajana on selvinnyt, on Kusti uskollinen ja varsin rento kaveri. Ahtaita tiloja ori ei kuitenkaan siedä, joka tekee kuljetuksesta hieman hankalaa. Toivomme että ikä tuo varmuutta :) Geenit tekevät hienoja yllätyksiä, ja Kustin ratsastettavuus on yksi esimerkki siitä. Vanhempien luonteista yhdistyi aikamoinen paketti; Kustin askeleet ovat upeita seurata ja ratsastajalle ne ovat varsin mukavia sekä aktiivisia. Kustissa näkyykin hyvin isän tuomaa espanjalaista verta. Johtajan paikka selviää helpohkosti ratsastajan istuessa satulaan. Orista kuoriutuu kevyesti nöyrä ja yhteistyöhaluinen hevonen - jonka kanssa on kuitenkin syytä tehdä asiat pienillä avuilla ja hevosen ehdoilla. Johtajan paikkaa on turhaa lähteä hakemaan kovilla ja karuilla otteilla, niiden avulla pääsee vain maakuntamatkalla kentän hiekkaan. Parhaimmillaan ori on ajatustenlukija ja liikkuu kevyen elegantisti. Nämä ominaisuudet olisivat ehkä kokeneempien tuntiratsastajien mieleen, mutta koen paremmaksi sijoittaa Kustin aktiiviseen yhden ihmisen kotiin. Kustin molemmat vanhemmat ovat vahvasti koulupainoitteisia. Emän koulutustaso on tällä hetkellä vaativa B (kisaa aluetasolla) ja isän huima Intermediare II (kisaa kansallisella tasolla). On siis oletettavaa, että hyvällä pohjakoulutuksella ja treenauksella Kustista voisi saada vähintään vaativan A:n tasolle hyvän kouluratsun. Eiköhän jumppana myös matalat esteluokat onnistu; kapasiteettiä uskallan luvata noin 60cm. Orilla on hyvä takaosan liikerata, mutta se näkyy paremmin kouluradalla, kun hypätessä. Sukutaulua tutkiessa huomaa myös, että pieni äkkipikaisuus kulkee polvelta toiselle. Ehkäpä se on juuri ollut osana hienoa voittokulkua kouluratsastuksessa. Kuten edellä on tullut mainittua, Kustille sopii paremmin yksi omistaja ja yksi ratsastaja, kuin lauma erilaisia tuntilaisia. Ori on mahdollista ruunata, mikäli luonne ei teini-iän jälkeen hieman tasaannu.. :) Unelmana olisi sijoittaa Kusti kisaavaan kouluratsastuskotiin, jossa se pääsisi kokeilemaan taitojaan ja rajojaan, sekä kasvattamaan kapasiteettiään.
- - - PÄIVÄKIRJA Kohta 9 kuukautta täyttävä kaveri on oppinut pitämään riimun päässään, kävelee jo suht nätisti riimunnarussa ja on tottunut hienosti hoitotoimenpiteisiin. Totuttaudumme välillä myös uusiin ja ihmeellisiin paikkoihin, traileria ollaan haisteltu ja katseltu, mutta sisään ori ei ole kiinnostunut menemään. Tuo koppi tulee kuitenkin jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, kun on aika suunnata uuteen kotiin. Niin ihanaa kun olisikin saada uusi andalusia tallille, tuntuu siltä, ettei Kustin luonne palvele täysin toiveitamme. Pieni pelko takaraivossa sanoo, ettei ruunaus poista riehakkuutta ja pompottelua. Taitaville ratsastajille tässä olisi todellinen unelmapaketti ja mahdollisuus nousta kisojen huipulle, mutta siihen se jäisikin. En koe, että olisi fiksua ottaa Kustia monen ratsastajan käsiteltäväksi, pyöriä viikottain tunneilla ja nähdä uusia kasvoja. Tiedän monen monta hienoa ratsastajaa tallilta, jotka voisin samantien antaa nousta orin selkään, mutta valitettavasti on myönnettävä, että painotamme paljon alkeistason opetukseen, eikä korkean koulun hevosille ole välttämättä tarvetta. No, katsotaan miten käy :) |
|||
|
GH's Custodio pre - km luultavasti isona: |
i.
CGT Primo pre - hkm - 156cm Int II / 60 / 60 koulupainotus, KRJ III |
ii.
De Varias Capas pre - m - 157cm koulupainotus |
iii. De Calidad Inferior (EVM) pre, koulupainotus |
|
iie. Lunar Postizo (EVM) pre, koulupainotus |
|||
|
ie.
Amar GUN pre - km - 154cm koulupainotus |
iei. Morttiez GUN (EVM) pre, koulupainotus |
||
|
iee. Crossways (EVM) shet - m - 100cm |
|||
|
e.
Golden Colored Mate pre - hkm - 152cm Va B / 50 / 40 koulupainotus, YLA3 |
ei.
Mattfer PRE - km - 147cm koulupainotus, YLA3 |
eii. Cavendish (EVM) PRE - km - 149cm |
|
|
eie. Fenni (EVM) PRE - h - 150cm |
|||
|
ee.
Golden Colorist PRE - h - 152cm yleispainotus, YLA3 |
eei. Wildest Horse (EVM) PRE - mkm - 148cm |
||
|
eee. Dark sky of American (EVM) PRE - km - 150cm |
|||