|
VIRTUAALIHEVONEN
kutsumanimi :
Tytti i. Puolukan Lehto (EVM) Tytti tunnettiin tallissa varsinaisena ruoan ystävänä - pienen ponin tuuhea otsaharja kätki taakseen suloiset silmät, joita ei kukaan voinut vastustaa. Näin sitä välillä kasvateltiin masua erinäisillä herkuilla ja muulla ruoalla. Tunneilla Tytti oli usein lasten ratsuna kokonsa takia. Hiukan jääräpäinen tamma ei ollut aina vauhdikkaimmasta päästä, mutta jokainen joka on saanut Tytin hyppäämään esterataa, tietää, mihin kaikkeen ponista olikaan. Myös ajoponina Tytti niitti kunniaa, aina kevääseen 2005 asti. Tytti siirtyi eläkkeelle 1.5.2006, mutta jatkoi edelleen ratsuna toimimista. Tunnit jäivät nuoremmille, samoin esteet jätettiin suht vähälle. Marraskuussa 2006 Tytin selässä alkoi ilmetä toistuvaa kipua ja arastelua, ja satula jätettiin täysin pois kuvioista. Joulukuussa (28.12.2006) vanhuus voitti, ja löysimme Tytin aamupäivällä nukkumassa heinäkasan vierestä. Kiitämme suuresti tammaa, joka jätti kyllä upeita muistoja tallin jokaiseen työntekijään. o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o Kisoja yhteensä : 82 (2003-2005) KO: He C
// 38, 0-4-2-1 o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o Tytti uursi tallin uraa kasvattajien keskuudessa toimimalla monen hienon varsan emänä. Suvuton tamma oli pelastus ponikasvatukselle ja näytti kyllä pystyvänsä tuottamaan hienoja varsoja maailmaan. 8 hienoa ponia jäävät kantamaan Tytin muistoa. 9.6.2003 shet-o. Tähden
Liekki (i. Capitta) |