Virtuaalinen ratsastuskoulu
A SIM-game Riding School

Tomin päiväkirja



Historia
Hoitajat
Tiia 18.11.2005 - 27.12.2005
Gazina 29.12.2005 - 4.6.2006
Katri 12.6.2006 - 13.2.2007
Heidi P 30.6.2007 - 14.11.2008
Strike 20.2.2010 - 2.3.2010
Isabel 10.8.2010 - 22.1.2011
Viivi 10.6.2011 - 6.11.2011

Päiväkirja 2008-2011

Hoitaja

Nimi: Heidi P.
Aloituspäivä: 20.11.2011

"Hei olen Heidi, konkarihoitaja muutaman vuoden takaa. Tomin kanssa on tullut puuhailtua yli vuoden verran entuudestaan, tässä välissä on vain käyty hakemassa elämänviisautta sekä kasvattamassa hevosmiestaitoja lahden tuolla puolen. Nyt kuitenkin ollaan takaisin täällä, mistä lähdettiinkin, valmiina hoivaamaan papparuunaa. Olen aina käytettävissä ja mieluusti menossa mukana! ;)"

Kurssisuoritukset
     

Ansaitut merkit
 

Ratsastustaso
Saat ratsastaa joka hoitomerkinnässä (koska Tomi täyseläkkeellä).

KO: Jatkokurssi
RE: puomit & kavaletit

6.3.2013

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Saavuin tallille iltapäivästä suunnitelmanani puunata tänään Tomi ja Tomin tavarat uuteen uskoon. Etenkin nykyään kun Tomi ei enää tunneilla käynyt, ei voinut kuin katsoa peiliin miettiessään, miten se harjapakki tuntuu aina toisinaan räjähtävän käsiin, vaikka kuinka koittaakin olla järjestelmällinen. ;)

Tallilla olikin vielä melkoisen rauhallista, tunnit eivät olleet alkaneet ja hoitajistakin vain muutama tuli vastaan tallin käytävillä. Tomikn näytti vielä uinuvan karsinassaan fleeceloimen lämmössä. Huhuilin oven takana aikani, jottei ruuna täysin säikähtäisin kun astelisin sisälle. Riisuttuani loimen päältä totesin oitis, että Tomi saisi kyllä harjauksensa ulkona tai tämä hoitaja yskisi irtokarvaa pois kurkusta vielä juhannuksena. Pujotinkin päitset Tomin päähän ja napsautin riimunnarun kiinni suunnataksemme ulos. Onni oli lämmin auringonpaiste ja suhteellisen lauha ilma, tarkeni hoitaa hyvin ruunan pihalla.

Ulkona sidoin Tomin kiinni harjauspuomiin ja aloitin urakan. Ruunakin taisi nauttivan ulkoilmasta, ei se varmaan sillekään kovin mieleistä ollut aina niitä pölyjä hengitellä. Karvaa tuntui irtoavan ja paljon, kumisukaa sai kopistella useampaan otteeseen, jotta voisi taas jatkaa harjaamista. Harjauksen jälkeen jäi vain useita tupsuja irtokarvaa maahan jäljelle toimenpiteestämme. Tomi oli vaipunut melkein uneen harjaamisen aikana, kerrankin sai olla aivan rauhassa ja yksikään nelijalkainen kaveri ei tullut pelottelemaan ruunaa oven toiselle puolelle. Alahuulikin oli lörpännyt rentona useampaan otteeseen.

Huhuilin Sinnaa tuomaan meidän loimemme ulos, jottei turhaan tarvitsisi ruunaa viedä ensiksi karsinaan ja sitten taas ulos. Edellisellä tarhavuorolla kun ei ketään ollut tarhailemassa niin ajattelin viedä Tomin suoraan tarhaan. Loimitettuani ruunan odottelin vielä, että Sinna toisi samalla Akun Tomin seuraksi tarhaan ja suuntasimme tarhoja kohden. Innoissaan hepat lähtivät kiertämään tarhaa ympäri, taisi tämä auringonvalo piristää niitäkin entisestään.

Suuntasin itse takaisin talliin aloittamaan tavaroiden puhdistusoperaatiota kopistelemalla ulkona ensiksi harjoista kaikki irtokarvat ja sitten suunnaten pesukarsinalle pesemään niitä. Aikamoisen pölyn ja lian ne olivatkin ehtineet taas kerätä itseensä. Saatuani harjat pestyä vein ne kuivaushuoneeseen kuivumaan ja päätin tarkastaa vielä ratsastusvarusteiden tilanteen. Satula ja suitset olivat ihan hyvässä mallissa, joten niille en suorittanut suurempaa puhdistusta tällä kertaa. Satulahuovan kävin nakkaamassa pyykkiin ja hain siihen uuden puhtaan tilalle. Vilkaisin kelloa ja se lähestyikin jo kuutta, jolloin oli sunnitellut vielä meneväni katsomaan estetuntia maneesille. Tunnilla olikin tänään vain kolme ratsua, Nette, Riku sekä Pinja. Tunnin aiheena oli kavaletti-innarit.

Ensiksi ratsukot verryttelivät kaikissa askellajeissa tehtävänään saada ratsut avuille. Aino laittoi lisäksi muutamat puomitehtävät, joita ensiksi tultiin ravissa ja sitten siirryttiin laukkatehtäviin. Sama väli tuli tulla muutamalla eri askellajimäärällä, jossa selvisikin nopeasti oliko ratsu oikeasti saatu avuille ja oliko tie ensimmäiselle puomille oikeanlainen, mahdollistaakseen lopun tehtävän onnistumisen. Saatuaan jokainen useamman hyvän suorituksen alleen oli aika siirtyä kolmeen esteen innarilinjalle. Etenkin tässä tehtävässä korostui erityisesti hyvän laukan sekä hyvän tien tärkeys, jos molemmat oli kunnossa innarit sujui kuin vettä vain, mutta jos toinen uupui niin heti tuli ongelmia linjalle. Samalla toki oli ratsastajilla oma haasteensa istunnan kanssa sekä sen, että katse olisi eteenpäin eikä niinkään edessä olevassa innarissa, maan tasolla.

Kehitys oli kuitenkin huomattavissa jokaisessa ja voi kuinka olisi tehnyt itse mieli olla tekemässä tehtävää! Onneksi ei ollut enää montaa päivää, niin saisi itsekin treenata taas esteratsastusta ihan kunnolla palkkiotunnin merkeissä. Hieman Aino oli jo vihjaillutkin, että ratsuna mahdollisesti olisi tälläkin tunnilla nähty kimotamma..

Heh, se on muuten totta, että eläkehevosten harjapakilla käy lähinnä hoitaja. Ja no, kyllähän me työntekijät sitä myös toisinaan käytellään, jotta hepat ei ihan kuraisina seiso tallissa. Joten jos on kamala sotku, niin meitä saa myös syyttää hetkittäin ;)

Ihanaa kun voi taas harjata hevosia ulkona rauhassa, eikä tarvitse värjötellä pakkasessa ja nopeasta huitaista pölyjä hankeen ja rynnätä takaisin tallin lämpöön. Tomikin takuulla tykkäsi ulkoharjauksesta.

Estevalmennusta odotan minäkin! On mahtavaa päästä näkemään hoitajat hyppyvauhdissa pitkästä aikaa :) Ehkä kesällä voisimme järjestää jonkinlaiset estekilpailutkin, jos saamme palkkiotunteja järjestettyä tarpeeksi monta ennen sitä (no, sehän on lähinnä minusta kiinni...). Mukavaa, että tunti herätti ajatuksia hyppäämisestä ja opetti jotain - pian pääsette Neten kanssa testaamaan taitojanne :)
3.3.2013: Peltolaukkamaasto

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Saavuin tallille aamupäivän aikaan puunaamaan ruunaa. Tänään olisi se päivä, kun lähdettäisiin porukalla maastoilemaan, enkä oikein malttanut odottaa, että kello olisi jo 13 ja lähdettäisiin tallin pihalta.

Lopulta olikin se odotettu hetki kun aloimme järjestäytyä jonoon Ainon taakse. Tomi pääsi mukavasti puoliväliin letkaa, ainakin olisi muutama takapuoli edessä, jos ruuna päättäisi innostua enemmänkin. Aloitimme maaston rennosti käynnissä ja kotvan kuluttua pääsimmekin jo siirtymään raviin. Tomi liikkui verkkaisesti korvat hörössä, taisi sekin kaivata kavereiden seuraa näissä merkeissä. Aloimme lähestyä ensimmäistä mäkeä ja Aino huikkasi edestä, että tämän jälkeen pääsisimme ensimmäiselle laukkapätkällä. Aino jatkoi vielä ohjeistusta, jota sitten letkassa huikkasimme toisillemme taaksepäin, jotta jokainen oli varmasti kartalla mitä tulisi tapahtumaan.

Pakko myöntää, että pieni jännitys kipristi vatsassa kun vihdoin saimme luvan laukata. Sen verran railakasta menoa Tomin kanssa on saanut nauttia, että ei oikein voinut luottaa siihenkään, että ikä olisi tuonut rauhallisuutta herran menohaluihin. Selvisimme kuitenkin kunnialla Tomin pysyessä harvinaisen hyvin hanskassa. Jopa käyntiin siirryttiin melko nopeasti apujen annon jälkeen.

Seuraava laukkapätkä tapahtuikin jo pellolla. Oikein osasikin jo alkaa odottamaan milloin homma leviää käsiin ja hepat lähteävät kilpasille kun nostimme laukan ympyrällä suunnaten siitä kohti metsänreunaa. Tomi aloittikin laukkaamisen suhteellisen kuuliaisena, mutta siinä vaiheessa kun huomasi kaverin tulevan kohta takaa se lisäsi pari vaihdetta ja kyllähän tästä ruunasta vielä vauhtia irtosi! Suosiolla tartuin harjasta kiinni ja annoin mennä, kyllä se sitten rauhoittuisi kun olisimme saavuttaneet metsänreunan. Siellä tarkistimme tilanteen, kaikki olivat pysyneet kyydissä, joten saatoimme ottaa uuden laukkapätkän. Tässä vaiheessa ei ollut enää toivoakaan nähdä kunnolla eteen kun hepat kirmasivat kiitoon heti alkuvaiheesta toisten hypätessä umpihankeen, joka sai lumen entistä enemmän pöllyämään. Taas kunnon rutistus harjasta ja hanaa, oli Tominkin mielestä juuri se oikea tapa edetä. Muutamat ilopukitkin sain kokea kun ruuna oikein irrotteli. Samalla se ylpeys paistoi ruunasta meidän ohittaessa muutama ratsukko, taisi Tomi tuntea itsensä vallan vahvaksi johtohevokseksi kun pääsee nuoremmistaan ohitse. ;)

Naurun määrä oli loputon kun saimme lopulta hevoset hallintaamme ja otimme suunnaksi taas metsän ja sitä myöten kotitallin. Jokaisella oli ollut niin hauskaa ja ainakin toistaiseksi kaikki olivat myös pysyneet ratsujensa kyydissä. Aikamoinen harvinaisuus näillä reissuilla?

Ravailimme vielä muutamat mäet ennen kuin siirryimme käyntiin antaen hepoille vähän pidempää ohjaa. Oli se peltolaukkaaminen kuitenkin sen verran raskasta hommaa, että useampikin ratsu puhisi sieraimet suurina. Tunnin reissu oli hirmuisen nopeasti takana, miten sitä aika rientääkään kun on hauskaa. Suunnittelin antavani Tomille ainakin huomenna täysin lepopäivän pitkällä tarhailulla ja sitten voitaisiin miettiä taas kevyttä liikuntaa. Hoidettuani ruunan lellin sitä muutamalla porkkanalla ja sitten olikin aika siirtyä itse lämmittelemään kaakaon ja hyvän seuran pariin muiden hoitajien kera.

Oli kyllä varsinainen reissu! Kuinkakohan mones tämä oli sinulle ja Tomille :) ? Olette jo usealla maastoretkellä olleet mukana, joskus satulasta tipahtaen ja useimmiten - kuten tänään - pääsette nauttimaan vauhdista ja riemusta koko matkan ajan.

Tomi on kyllä siitä ihana, että vanhuus ei näy siinä lähes ollenkaan! Muutama harmaa karva saattaa olla turvan päällä mutta muuten se on kuin vuosia sitten, innokas ja reipas tapaus :) Oli ihana nähdä ruuna laukkaamassa hangessa korvat hörössä ja iloisesti höristen.
20.2.2013

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Pitkästä aikaa taas sai kurvailla kohti tallia ja tulla moikkaamaan rakasta ruunaa. Aikaa oli vierähtänyt luvattoman kauan ja paljon olikin taas ehtinyt tapahtua tällä välillä. Nykyään ruunan elämästä oli tullut vieläkin leppoisampaa sen aloittaessa täyspäiväisenä eläkeläiseenä ja rutiinitkin vaihtuivat kun tarha-aika siirtyi iltaan. Tai onhan se voinut olla jo pidempäänkin, on vaan niin kovin juurtuneet hoitorutiinit nuoruusvuosilta jäänyt hoitajalle mieleen. ;) Onneksi pojat saa edelleen pitää yhtä Akun kanssa, pitää vaan eläkeläiset virkeänä kun innostavat toisiaan hippasille.

Suuntasin ensimmäisenä tutulle kaapilleni jättääkseni ylimääräiset tavarat sinne. Pieni parahdus pääsi suusta kun katsoin sen sisältöä, ehkä joskus olisi aika siivota myös itse hoitajan kaappia? Hoidokin tavarat kun tuppasi kyllä pysymään kovin hyvässä järjestyksessä. Vaihdettuani kengät sopiviin suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Tomin pakkia ja nappasin samalla vielä pari porkkanaa rehuhuoneesta, ennen kuin pääsin Tomin luokse. "Hei poika, arvaa kuka tuli?" hihkaisin ruunalle muutamaa metriä ennen karsinaa. Hölmistyneen näköinen ruuna hörähti karsinasta vastaukseksi, taisi juuri herätä pieniltä torkuiltaan samalla. Menin rapsuttelemaan ruunaa ja tarjosin sille heti herkkuja, jotka katosivatkin totutusti hetkessä. Juttelin niitä näitä ruunalle aloittaessani samalla harjaamaan sitä päästäksemme taas samalle aaltopituudelle.

Taisi harjaaminen olla kovinkin mieleen kun pikkuhiljaa ruunan rentoutuessa alkoi silmät taas lupsahtelemaan kiinni, samanlaisesti patsaana se seisoi kuten aina ennenkin. Ja ehkä se oli tämä rauhallisempi ajankohta kun tallilla ei pyörinyt ketään muita, niin saattoi ruunakin olla täysin rentona sen enempää kyttäilemättä kuka kulkee oven ohitse. Tänään suunnitelmissa ei ollut sen kummempaa puuhaa ruuhan kanssa, kunhan nyt päästäisiin taas jatkamaan siitä, mihin olimme jääneetkin. Varusteita ja karsinaa ehdittäisiin kyllä puunata loputtomasti jatkossakin. Lupailin Tomille, että ensi kerralla voitaisiin mennä myös maastoilemaan pitkästä aikaa. Samalla tosin naurahdin, että pitäisi varmaan pyytää Iidaa antamaan jonkinmoisia rauhoittavia ruuan seassa, jotta maastoretkestä todella tulisi rauhallinen. ;)

Tomi sai uuden tarha-ajan, mutta onnekseen kuitenkin kaveruus Akun kanssa jatkuu yhä. Pojat ovat ottaneet ilon irti illan pimeistä tunneista, jollon ne voivat hölkätä tarhassa ympäriinsä. Yksi päivä nuo pölhöt ravasivat vierekkäin tarhaa ympäri ja vaihtoivat aina välillä suuntaa. Onkohan kavereihin iskostunut vähän turhan syvään ratsastuskentän kiertäminen... :)

Toivotaan, että ensi kerran maastoreissu sopii edelliskertaa hieman maltillisemmin - ehkä täyseläke on tuonut vielä vähän viisautta Tomillekin. No, onhan se kiva välillä juosta oikein vauhdilla ja olla vielä reipas kuin nuoruuden päivinä konsanaan. Maastoreissu on hyvä idea, sitä odotellessa :)
23.2.2012

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Saavuin tallille iltapäivällä, jotta ehtisimme vielä valosalla suunnata maastolenkille. Harjailin rivakkaasti hevosen läpikotaisin ja menin hakemaan varusteita. Saapuessani satulan kanssa ovelle Tomin ilme muuttui erittäin epävarmaksi sen ihmetellessä, onko nyt ihan oikeasti muka pakko mennä töihin. "Hölmö ruuna, mennään vähän käppäilemään maastoon", naurahdin ruunan epäluuloiselle ilmeelle ja yritykselle paeta karsinan takaosaan. "Jaa nyt sitä liikutaan ihan oma-aloitteisesti, kerrankin", naurahdin ruunan reaktiolle. Usein kun harjatessa ruuna vaikuttaa enemmänkin patsaalle, joka ei hievanhda ei sitten millään.

Saatuani ruunan satuloitua huomasin unohtaneeni kypärän kaapilleni, joten nakitinkin juuri sopivasti lähellä olevan Sinnan katsomaan Tomia hetkeksi. Hetken pengottuani kaapista muiden vaaatteiden alta löytyi se kypäräkin ja olimme valmiita lähtöön. Ulkona oli onneksi plussakeli, eikä tarvittu mitään ylimääräisiä loimituksia reissulle. Olihan ne vähän kyseenalaisia muutenkin kun niin helposti lentää ruunan perä ja siinä saa välillä loimetkin aikamoista kyytiä... Hieman ruuna steppaili tallin edessä, mutta onneksi jakkaralta pääsi melko vaivattomasti selkään ja sieltä käsin säätää kaikki sopivaksi.

"Tomi, tämä on sitten rauhallinen ja mukava iltapäivälenkki", aloin höpöttelemään ruunalle lähtiessämme tallinpihasta. Taisi olla niitä taikasanoja uhmaikäiselle lapselle, joka saa kaiken tapahtumaan juuri päin vastoin ja pieni hirvimäinen kaulanasento alkoikin löytymään piakkoin ruunasta - siitä kun oli niin helppo nähdä kaikkea pelottavaa ja ottaa jalat alleen kuin gaselli savannilla... Taisivat ohi menevät lenkkeilijätkin kummastella tätä hullua naista, joka vaan höpöttää hevoselle sitä enemmän, mitä lähemmäksi ohitettavat tulivat. No, ainakin ruuna oli pysynyt hanskassa vielä tähän asti ja saatoin siirtää raville.

"Hoou, rauhassa, poika ihan rauhassa", rauhoittelin ruunan melko tikittävää ravia, aivan kuin olisi pienellä ponilla ravannut ravilähdössä. Sopivasti ruunan rentoutuessa kuuluikin pusikosta aina niin ihastuttava fasaanin rääkäisy ja se olikin Tomin maailmassa lähtölupa ensin sivuloikalle ja siitä armottomaan kiitoon lähteävälle laukalle. "Hooooooooooooooooou!" yritin rauhoittaa ruunaa samalla istumalla niin tiukasti satulaan kuin mahdollista. Yritin ajatella takapuolen ja satulan väliin sitä viidensadan euron seteliä, joka ei saisi nyt missään nimessä päästä lentoon. Onneksemme olimme hyväkuntoisella suoralla tiellä, joka loppui loivaan ylämäkeen, joka puolestaan sai pelokkaan gasellimaisen Tomin viimeistään rauhoittumaan.

"Noniin ruunaseni, oliko toi nyt taas ihan tarpeen?" kysyin päätäni pudistellen ruunalta sen ollessa jo melkein kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hetken aikaak käveltyämme otimme uudelleen ravipätkän, nyt jo homman sujuessa hieman paremmin. Aika vahvasti sai tehdä pidätteitä, päästyään kerran ryntäilemään oli Tomi sitä mieltä, että niinhän voisi tehdä taas uudelleen. Siirryimme hyvissä ajoissa käyntiin ennen tallille tuloa, jotta Tomi ehtisi varmasti viimeisetkin puhinat puhista rauhassa kävellellen. Tai no, kuinka rauhassa tämä ruuna loppujen lopuksi ikinä oli maastossa oli aivan toinen asia...

Kotiin päästyämme menimme karsinaan rauhassa harjailemaan ja laittelemaan Tomia valmiiksi yöpuulle odottelemaan iltaruokia. Putsailtuani varusteet kävin vielä viemässä Tomille porkkanan ja siellähän se ruuna jo torkkuikin karsinassa tyytyväisenä.

On ihana huomata, että vähitellen on taas valoisampaa. Puoli kuudelta palatessani tallille maastolenkiltä, oli vielä aika valoisaa. Yllättävän nopeasti tuo pimeä aika hiipi jälleen ohitsemme - kesää kohti!

Tomi oli selkeästi ajatellut päässeensä eläkkeelle kun niin moni kaveri on saanut heittää tuntiratsun elämään historiaan ja liikkua enemmän vapaasti. Mutta ei ihan vielä :) Liikkumisinto kuitenkin löytyi sieltä, viimeistään siinä vaiheessa kun pääsee ulos. Taitaa tuo meidän ruuna olla välillä vähän hidasälyinen tapaus... Ei musita, että ulkona voi olla kivaakin vaikka selässä keikkuisikin ratsastaja.

Heh. Tallimaastoissa on tänä vuonna ollut taas tavallista enemmän sauvakävelijöitä ja hiihtäjiä, koiranulkoiluttajia ja lastenvaunujen työntäjiä. On riittänyt hevosille kaikenlaista ihmeteltävää. Ekku säikähti toissapäivänä vastaan tullutta eläkeläistä, joka neonvärisessä tuulipuvussaan pölähti tielle metsäpolulta. On se hurjaa, ikinä ei tiedä, kuka haluaa syödä ja kenet. Tomista löytyi varsinainen virtapiikki. Pitäisi varmaan itse lähteä taas joku päivä ruunan kanssa tallaamaan maastoreittejä. Kevään maastotunteja silmällä pitäen Tomi ei ehkä ole se, jonka selkään laitetaan joku ensimmäistä kertaa laukkaava.
21.2.2012

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Saavuin tallille illemalla, suuremman hälinän jo rauhoituttua. Tarkoituksena olisi tänään juoksuttaa Tomi maneesissa saaden pahimmat höyryt pois ruunasta. Iida tulikin ehdottomaan, että tulisivat Ekun kanssa käymään myös hieman tutustumassa meininkiin ja samalla saisi sekin nuorukainen purkaa energiaansa.

Harjailin rivakkaasti Tomin sen kummemin jäämättä haaveilemaan niistä ihanista kevätpäivistä, jotka toivottavasti pian koittaisivat. Tänään saisi Tomi menna täysin vapaassa muodossa, eikä aleta kikkailemaan lainkaan apuohjilla tai muilla välineillä. Irrotin suitsista ohjat sekä hain liinan kaapistamme. Suitsittuani ruunan heitin vielä viltin sen selkään ja etsin omat hanskani lähteäksemme maneesia kohti. "Iida, me mennään jo!" hihkaisin vielä ovelta.

Kävelimme maneesille melko lungisti, tänään ei selkeästi ollut mitään ihmettelemisen arvoista nähtävillä. Maneesilla kävelimme kymmenisen minuuttia kunnes aloitimme työskentelyn. Ihan alkuun piti muistutella pariin otteeseen Tomille miten se ympyrä menikään ja kuinka oli sopivaa liikkua ympyrää pitkin. Melko pian homma alkoi sujumaan ja saatoimme jatkaa ravilla. Ravailtuamme molempiin suuntiin ehdimme vielä aloittaa laukkatyöskentelyyn kun ovelta jo kuuluikin vihellystä, Ekku varmasti tulossa.

Otin heti käyntiin ja Tomin aivan lyhyelle liinaan. "Tuu vaan sisään", hihkaisin Iidalle ja rivakkaan tahtiin nuorempi herra tulikin sisälle. "Tää on ihan pörheänä!" Iida nauroi pidellessään Ekkua. "Haluutteko, että kävellään hetki yhdessä ja jos sitten otan Tomin takaisin ympyrälle? Onko se ikinä työskennellyt tälläin muiden kanssa?" utelin Iidalta. "Joo, voitais kävellä hetki. Onhan se joskus, mutta hei miehet... Tää voi olla ihan super tai vähän kahjo", Iida naurahti. Kävelimme yhteistuumin pari kierrosta jutellen samalla niitä näitä ja molemmat hevoset vaikuttivat tosi rennoilta. Päätimme jatkaa niin, että Iida jatkaa ihan normaalisti kävelyä toisessa päässä ja me aloitamme taas ravailemaan ympyrällä toisessa päässä. Koska mitään kaaottista ei ollut päässyt tapahtumaan uskalsin nostattaa Tomille laukan. Onneksemme olin ehtinyt Tomin kanssa jo työskentelemään etukäteen enkä myöskään vaatinut kuin eteenpäin liikkumista, niin ei ruunakaan alkanut säätää mitään omaansa vaan liikkui nätisti eteenpäin.

Laukkasimme vielä toiseen suuntaan ja ravuutin Tomia lopuksi. Yhtäaikaa emme viitsineet molempia juoksuttaa, vaikka tilaa olisi löytynytkin, joten lopuksi itse kävelytin vuorostaan Tomia kun Ekun kanssa alettiin työskennellä. Hieman oli nuoremmalla turhaa intoa purettava eikä ihan ympyrätyöskentelyyn jaksettu keskittyä. Loppua kohden homma kuitenkin parani, vaikkakin aina Tomin lähestyessä alkoi ympyrä hieman lipsumaankin. "Heidi, haluutko sä tulla kokeileeman tätä?" Iida kysyi siirtäessään Ekkua ravista käyntiin. "No toki, sehän näyttää huipulta!" innostuin ehdotuksesta. Vaihdoimme varovasti hevosia, pitkien liinojen ansiosta se onneksi onnistui melko helposti. Tomillehan tälainen säätäminen oli varsin tuttua, mutta siitä, miten Ekku hommaan suhtautuisi ei ollut ihan takeita.

Pientä tuttavuutta tein ensiksi Ekun kanssa ja sitten siirsin sen ympyrälle kävelemään. Selkeästi homma vaati itseltänikin suurempaa tarkkuutta kuin Tomin kanssa, joka antoi nähtävästi paljon enemmän anteeksi etenkin oman sijoittumiseni suhteen. Ekku kun pysähteli aina, jos jäin itse liian edelle hevosta enkä pitänyt hommaa kasassa. "Iida tää on niin huippu! Ihan sika makea. Mäkin haluun tämmösen", nauroin kun lopettelimme ravityöskentelyä. Nuoruuden intoa löytyi, mutta niinhän sitä pitäisikin, ei ainakaan itseäni miellyttänyt lainkaan pystyyn kuolleet ratsut. "Sehän on vähän tällänen säheltävä estetykki niin kuin Tomikin", Iida virnisti.

Teimme vielä viimeisen vaihdon ja heitimme molemmille hevosille viltit niskaan. "Voitas jatkossakin harjotella vähän yhdessä? Saisit taas kokeilla tätä junnua", Iida lausui taikasanat. "No tottakai, hauskempaa se näin on kuin aina kahestaan koheltaa tän kanssa", virnistin.

Lähdettiin tallia kohti, jossa hoidettiin molemmat hevoset iltapuulle ja ruuat naamojen eteen. Maailman helpoin tapaa saada pojat onnellisiksi kunnon harjauksen kera.

Ekun mukaanottaminen oli hyvä idea. Poika pääsi vähän juoksentelemaan ja katsomaan mallia vanhemmalta konkarilta. Sivuohjien ja muiden härpäkkeiden jättämistä talliin suosittelen myös; hevosille tekee hyvää liikkua vapaasti ja löytää itse muoto ja tasapaino.

Ekku on kyllä ihana tapaus, kaikest pörheydestään ja pöyhkeilystään huolimatta. Se saa hymyn jokaisen kasvoille. Odotan innolla, että ori kasvaa isoksi ja pääsee mukaan tallin toimintaan. :) Ja toki jos Ekun kanssa työskentely kiinnostaa, niin kisauran alkaessa lisäkisaajia kaivataan aina! (sekä liikuttajia toki).

Reipas talvipäivä tallilla. Kirjoitat mukavia tarinoita, olet aktiivinen hoitaja, joka keksii kaikenlaista tekemistä tallilla. Ja mikä parasta, tuot erinomaisesti Tomin luonteenpiirteitä mukaan tarinoihin.
20.2.2012

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Mistä tätä lunta oikein riittää? Kirosin kahlatessani tallille. Ei mitään toivoa, että olisin saanut autoa liikkeelle kotipihasta ilman kolmen tunnin lumitöitä, joten oli turvauduttava bussiin, jota sitäkin sai odottaa taas pysäkillä muutaman tovin. Ehdin kuin ehdinkin silti tallille vähän ennen kymmentä, joten tässä olisi vielä hyvin aikaa aloittaa Tomin karsinan putsaamisella. Tuumasta toimeen ja lantaa lappaamaan kärryyn, onneksi ruunasta oli tullut melko siisti asukki iän myötä, eikä tarvinnut kuin muutama kohta käydä lävitse ja homma oli hoidettu.

Päätin vielä jatkaa putsaamalla ruoka- ja juomakupin sekä pahimmat liat ovesta. Samalla huomasin, että Tomin suolakivi oli hyvinkin lopussa. Pitäisikin muistaa hihkaista aiheesta, jotta Tomi saisi uuden. Touhutessa oli huomaamatta kellokin lähestynyt jo liki ykistoista ja oli aika kiiruhtaa Tomi sisälle.

Lähdimme Iidan ja Emilian kanssa tarhoja kohti mukana uudet tarhattavat. Melko helposti hoitui hevosten vaihto, eikä Tomi nyt onneksemme innostanut Akua juoksemaan ympäri tarhaa meidän seistessä epätoivoisesti tarhan keskellä riimut kädessä. Onneksi myös näin päin, edes joskus. Tallille kävellessä tosin piti taas vähän remuta ja näyttää, että ei Tomi mikään vanha pappa ole. Hui, ohitettiinhan me jopa traileri sekä maassa paikallaan oleva varis - aina yhtä hyviä syitä, ottaa pieniä sivuaskelia ja olla ihan pörheänä. Niitäkään kun ei ruuna eläissään ole ennen nähnyt, eipä...

Tallissa alkoikin sitten loimista kuoriutuminen sekä jalkojen tarkastus. Ruunan taipumuksella riehua tarhassa ei suojista ollut koskaan haittaa, etenkään näin talvisin kun hokeilla saattoi helposti polkea itselleen reiät jalkoihin. Onneksemme olimme taas onnistuneet välttämään nämä tapaturmat ja saatoimme jatkaa ruutinejamme harjauksen merkeissä. Saatua ruunan taas putipuhtaaksi heitin vielä fleeceloimen päälle lämmittämään lihaksia, jottei aivan jumiin menisi täällä koleassa ilmassa.

Sorsalammen tiekunnossapitoyhtiöstä soitettiin aamulla ja he pahoittelivat, etteivät millään ehdi tallille auramaan tietä. Totesin, ettei meillä ole hätää - parkkipaikan saimme työntekijöiden voimin kolattua puhtaaksi. Mutta sitä minäkin mietin, että mistä tätä lunta taas riittääkään! Shettiksillä viistää jo maha lumihankea.

Karsina sai kunnon talvisiivouksen. Uusimme Tomin suolakiven, samalla tuli tarkastettua parin muunkin hepan suolatarjonta. Ahkerasti ovat suolakiviä kaverit nuolleet, kun oli niin monelta loppumaisillaan :)

Heh, Tomilta ei näytä tuo nuoruuden into loppuvan. Se on hyvä, on mukava katsella tallissa virkeitä ja innokkaita hevosia. Suojat ovat tosiaan osoittautuneet hyväksi keinoksi välttää pahimmat haavat. Kuinkakohan monet tikit olisi saanut Tominkin jalkoihin ommella ilman suojien käyttöä...
19.2.2012

Kirjoittajana hoitaja Heidi P.
Tuskailin mielessäni kamalaa lumipyryä huristelessani tallia kohti. Liian kiireinen alkukevät ja taas pieni reissu lahden toiselle puolelle oli rajoittanut hoitamistani ja Tomi olikin jäänyt vaille huomiota tyystin, valitettavasti. Enpä hirveästi voinut ylpeillä näillä hoitosuorituksillani, mutta onneksi tästäkin oli vain tie ylöspäin.

Kiiruhdin heti ensi alkuun Tomin luokse ja ojensin parit porkkanat anteeksipyyntönä tästä tauosta. "Heippa hönö, mamma on taas ollut vähän reissussa...", selittelin silitellessäni ruunan kaulaa. Tomi vaikutti olevan varsin tyytyväinen saadessaan porkkaanaa nassuun, eikä sen suuremmin ainakaan näyttänyt olevansa loukkaantunut. Päätin ihan vain harjailla ruunan läpikotaisin, sen verran itsesuojeluvaistoa itseltäni löytyy, joten myräkkään emme lähtisi maastoilemaan. Maastakäsin lopputuloksena voisi olla minulla irronut käsi ja poni kaukana pitkällä ja no selästäkäsin taas todennäköisesti lopputulos olisi muutoin sama, erona ehkä se, että löytäisin itseni jostain ojasta...

Hakiessani harjoja tulikin Aino onnittelemaan, että hoitkokurssi kolmonen oli mennyt kirkkaasti läpi ja taas saisin puuhailla entistä enemmän Tomin kanssa, ihanaa! En millään malttaisi odottaa kevättä ja sitä, että oikeasti pääsisi tekemään enemmänkin kuin katsella noita järkyttäviä kelejä ja tuumailla, että eihän näissä ole mitään järkeä... No, onneksi ei sentään ollut hirveästi pakkasta ja saattoi liikkua hieman vapaammin kuin niin moneen kerrokseen pukeutuneena, ettei enää taivu mihinkään suuntaan.

Harjailin kaikessa rauhassa Tomia ja pienistä kyttäilyistä, kuka kumma nyt julkeni kävelemään arvon Tomin käytävällä, huolimatta pikkuhiljaa alkoi ruunakin vaipumaan uneen. Alahuuli tuntui hetki hetkeltä rennomalta ja muutenkin ruuna vain päästi rentoutuita huokauksia.

Harjailtuani tunnin verran oli ruuna niin rentona, että varovasti hiippailin pois karsinasta viemään harjat omille paikoilleen. Kävin katsastamassa myös Tomin loimitilanteen, ja varsin karvaisessa kunnossahan ne olivat. Kumisuka käteen ja ulos yrittämään saamaan pahimmat karvat irti loimista, pieni pakkanenhan olisi auttanut asiaa kummasti, mutta kyllä ne nyt näinkin edes jotenkin irtoilivat. Puolisen tuntia ja valkoinen maa oli saanut uuden värityksen itselleen, muutaman pudistelun jälkeen vielä loput loimesta irtoavat karvat saivat kyytiä. Ei siitä loimesta nyt täysin puhdasta millään saanut, mutta ainakin rutkasti parempi. Eipä enää ehkä niin paljoa kutittele loimi päällä, toivottavasti.

Aivan lopuksi lakaisin tallin käytäviltä suurimpia roskia pois ja kävin huikkaamassa Tomille heipat, ennen kuin kurvasin tallin pihasta kotia kohti.

Tie on onneksi ylöspäin, ehkäpä nyt lähestyvän kevään myötä saamme sinut tallille useammin :) ? Tomi vaikutti ainakin innostuneelta saadessaan hoitajaltaan jälleen huomiota. Kiireille ei tosin voi mitään, sen olen itsekin saanut tuta viime kuukausina. Oman jaksamisen mukaan mennään!

Onnea tosiaan kurssisuorituksesta! Pyrin kesän kynnyksellä järjestämään vuokrausviikonlopun, jotta pääsette nauttimaan kurssin hedelmistä. Ehkäpä jotain mukavaa toimintaa, jottei viikonloppu mene ihan ohitse.

Loimien siivous oli hyvä idea! Tätä täytyykin suositella myös muille hoitajille. Kunhan talvi tästä kiitää ohitsemme, voimme pitää taas perinteiset loimitalkoot: harjata ja pestä talviloimet, korjata talven aikana syntyneet kulumat ja pakata loimet tallivintille odottamaan uusia pakkasia.

© Aino 2002-2014. Sivuilla esiintyvän materiaalin kopiointi kielletty.
Golden Horse on virtuaalitalli, joten mitään ei tapahtu oikeasti.

virtuaali@tassutusta.net
Vieraskirja