Hoitaja-info
Nimi: Lirami
Aloittanut: 27.11.2011
Hoitaja kertoo itsestään:
"Lirami, lempinimeltään Lira on reipas englantilais-syntyinen 15-v tyttö. Pitkät blondit hiukset ja kirkkaansiniset silmät saavat jotkut luulemaan pienikokoista Liraa pikkuvanhaksi kolmosluokkalaiseksi. Lira on reilu ja luotettava ihminen. Hiljainen Lira rakastaa viettää aikaa esteisen kanssa ja maastossa ilman satulaa. Toisin sanoen tämän reippaan tytön tapaat melkein joka päivä tallilta tappelemassa itsepäisen shetlanninponin kanssa kentällä ja karsinassa."

Suoritetut merkit ja kurssit:

Hoitolomake

xxx = tallimerkintä     xxx = hoitomerkintä     xxx = tapahtumamerkintä

1.12.2011 - Hei Tonttu-ukko
Harjasin pientä mustaa ponia tallikäytävällä tonttulakki päässä. Olin päässyt jo heinäkuun puolessa välissä joulumielelle. Rallattelin kaikenmoisia joululauluja ja harjasin samalla pölyistä ponia käytävällä. Vinsa nautti harjauksesta ja saamastaan huomiosta. "Tiedätkös mitä Vinsaseni, tänään mennään maastoon TONTTUMAASTOON." Ajattelin pyytää muita mukaan, mutta päätin lähteä yksin maastoon rallattelemaan joululauluja ja nauttimaan lumisesta maasta ennenkuin se sulaa pois. Lopettelin juuri Vinsan harjausta kun katsahdin pihalle. "Siellä sataa lunta!" Lunta tippui hiljalleen maahan ja kaikki alkoi näyttää kirkkaan valkoiselta. Vinsa liikkui hermostuneena, sitä rupesi ärsyttämään paikallaan seisominen. "Hetkinen sanoi Putkinen" Riensin satulahuoneeseen ja kaivoin loimikaappia. Siellä oli erikokoisia ja värisiä loimia. Lopulta löysin sen mitä olin hakenut. Melkein pinon pohjimmaisena oli kirkkaanpunainen loimi jossa oli valkoinen karvareunus. Nappasin kaapistani ostamani loimeen sopivat pintelit ja Vinsan punaiset nahkasuitset (jotka olivat lojuneet kotonani kaapissa iät ja ajat.)

Kiirehdin Vinsan luo. Vinsa oli saanu toisen riimun-narun auki ja yritti avata toista että pääsisi livistämään. Naurahdin ja kiinnitin toisen takaisin. Aloitin varustamisurakkani ja heitin ensimmäisenä loimen Vinsan päälle. Vinsa katsahti minuun hieman oudoksuvasti kun laitoin sille karvahärvelini jalkaan. Se ei tiennyt miksi sen hoitaja törkkii sen jalkaan karvaotuksia. Se nosteli jalkojansa ja heilutteli niitä. Lopulta sain kaikki jouluiset tavarat tallista Vinsan päälle ja se näytti jouluponilta. "Jotain puuttuu..." Menin uudestaan kaapilleni kaivamaan ja luulin että olisin hukannut sen. Kunnes näin sen kaappini ylähyllyllä. Tonttulakki jossa oli pienet hevosen korvien mentävät aukot ja tarrakiinnitys suitsiin. Sain sen taiteltua Vinsan päälle ja naurahdin. Vinsa näytti tyypertyneeltä jouluisesta olemuksestaan ja nauroin itsekkin. Puin kypärän päälleni ja vedin kypärän päälle tonttulakin. Nyt olimme valmiita lähtöön.

Talutin innokkaan Vinsan tallipihalle ja nousin selkään. Aurinko paistoi ja lunta satoi, tuntui jouluiselta. Vinsan pienet, tyksyttävät askeleet tykyttivät allani ja aurinko paistoi puiden lomasta. Kaikkialla oli valkoista. "Kulkuset, Kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan helkkäilee..." Annoin Vinsalle pohkeita ja se siirtyii pieneen raviin pukin saattelemana. Pieni jouluponini oli täydellinen. Hymyilin itsekseni, voiko elämä olla täydellisempää. Kun pääsimme pienen pellon reunaan nostin laukan. Vinsa kiihdytti pukkilaukkaan ja liuin selästä alas. Tipahdin kovalle pellolle kun Vinsa kiisi eteenpäin. "VIINSAAA!" Poni katsoi taakseen ja jäi paikoilleen seisomaa. En liikkunut ja Vinsa jäi paikoilleen. Sitten se alkoi kävellä minua päin. Kun se saapui luokseni halasin sitä ja kuiskasin sille "Pieni Vinsani, et jättänyt minua" Olin vasta äskettäin alkanut hoitaa Vinsaa mutta olimme kuin kaksi marjaa. Molemmat ilkikurisia ja pikkuisia kujeilijoita. Päätin kääntyä kotiin ja lähdimme takaisin kohti tallia ja laulelin taas vaihteeksi joululauluja.

Kun pääsimme takaisin tallipihaan se oli täynnä väkeä. kiireiset hoitajat tuntilaiset pysähtyivät ja katsoivat parivaljakkoa. Aloin räkärrää kauheata nauruani ja kaikki muutkin alkoivat hihittää. Olimme Vinsan kanssa kyllä varmasti aika jouluinen näky. Talutin Vinsan talliin ja sain pienen ihailijajoukon ympärilleni. Olin stailannut ponini jouluporoksi ja muita huvitti myös oma ulkonäköni. Illalla tallin tyhjetessä istuin Vinsan karsinassa ja söin eväitäni Vinsa makoili vieressäni ja söi omaa osuuttaan eväistäni. en minä sitä ylensyöttänyt mutta sille oli aina varattu oma osa eväistäni. Kello oli melkein kymmenen illalla ja muut hevoset nukkuivat jo. Halasin Vinsaa vielä kerran ja kävelin pois tallista pyörälleni ja nousin sen satulaan. Huomenna olisi uusi päivä ja uudet kujeet.

Muistathan lukea vielä kertaalleen tallin säännöt ja ohjeet :) Ratsastus tulee mukaan tallitehtäviin vasta hoitokurssi 2:sen suoritettuasi (kurssitoiminta palaa tallille taas tammikuussa). Sitä ennen on hyvin aikaa tutustua Vinsaan ja talliarkeen: huolehtia ponin hyvinvoinnista ja puhtaudesta, tutustua sen metkuihin ja tarkistaa, mistä mikäkin varuste löytyy.

Mutta tarinana tämä oli varsin ihastuttava! Pääsitte Vinsan kanssa yhteiselon makuun heti ja totta tosiaan, vaikuttaa siltä, että olette luonteiltanne varsin sopivia toisillenne. Hyvä, että Vinsalla on hoitajana sellainen henkilö, joka jaksaa nauraa ponin kujeille, eikä heitä pyyhettä kehään heti ensimmäisen takaiskun kohdalla.

Ei huolta, pääsette kyllä vielä pukeutumaan jouluisesti ja maastoon muiden hoitajien kanssa, sillä hoitajien pikkujoulut lähestyvät kovaa vauhtia :) Lähetän näistä vielä sähköpostilla tarkempaa tietoa.

22.6.2011 - Rauhallinen hoitohetki
Vilkutin kiireesti isäni erä erältä katoavalle mersulle. Riensin sitten talliin, toki Vinsan karsinalle. Siitä oli tullut jo rutiini.
- Heipä hei, pikku poniseni, hymyilin ja rapsutin Vinsaa kaulasta. Tamma hörähti vaimeasti ja hamusi kättäni.
- Kuuleppas, Vinsanen, en kerkeä olla tänään kauan tallilla. Harjaan sinut, mutta sitten joudun lähtemään. Lähdemme tänään tätini luo juhannukseksi, selitin. Pakotin itseni matkaan kohti Vinsan harjapäkkiä - palaisinhan ponin luo kohta.
- Moii, tervehdin Ainoa, joka puuhaili jotain satulahuoneessa. Hän hymyili minulle kiireesti.
- Et sitten lähde kahlaamaan tänään? Kahlauskeskiviikko, hän muistutti.
- No voi hitsi. En mä pääse, me lähdetään tänään mun tädin luokse juhannuksen viettoon, kerroin. Kirosin mielessäni tyhmyyttäni - olisihan minun pitänyt muistaa tallin teemapäivät! Harmitukseeni helpotti se, että vastahan me olimme käyneet Vinsan kanssa uimassa.
Nappasin ponin harjakorin ja palasin takaisin tamman karsinalle.

- Noniin, rouva, puhdistetaanpas sinua taas hieman, höpisin samalla kun ongin päkin uumenista pehmeän harjan. Rupesin sukimaan hoitoponiani pitkin, hitusen hierovin liikkein. Vinsa töpötti paikallaan, pienet korvat hieman liikkuen, kuunellen tallin ääniä. Iloinen, naurunsekainen pölinä oli nimittän vallannut tallin. Useat valmistelivat jo hevosiaan uittoretkeä varten.
Jatkoin harjailua rennosti. Kun olin sukinut ponin mahanalusen, siirryin toiselle puolelle. Aloitin operaation uudelleen.
- Kaikki huomio! kuulin Ainon kuulottavan. Terästin itsekkin kuuloani, vaikka tiesin kutsun olevan kahlailijoille.
- Onko kaikki jo valmiita? hän jatkoi. Yleisöstä kuului myönteistä muminaa.
- No hyvä. Minä menen ensiksi, ja sitten järjästyksessä lähdette minun perääni! Aino ohjeisti. Vinsan korvat nousivat salamana töröttämään kohti kattoa, kun se erotti kavioiden kopsahdukset.
- Me ei mennä, pikku poni, mehän käytiin jo, supatin Vinsan korvaan. Poni hörähti - en saanut selvää että minulle vaiko tallista lähteville lajitovereilleen. Harjailin ponin toisenkin puolen vielä loppuun. Siirryin takaisin ovelle, missä harjapäkki odotteli. Pudotin pehmeän harjan sinne ja noukin vielä kaviokoukun. Kuulin Vinsan kaviot takanani - se oli seurannut minua suljetulle ovelle. Hymyilin hieman ja nousin kaviokoukku kädessäni taas Vinsan puoleen. Puhdistin hoitoponini kaviot nopsaan - pian isäni tulisi hakemaan minua.
- Noin, hyvä poni! kehuin ja halasin Vinsaa kevyesti kaulasta. Vein harjapäkin kiireesti takaisin paikoilleen. Palatessani Vinsan karsinalle isäni rapsutteli ponia kaulasta.
- Moi, henkäisin.
- Moi, tämäkö sen Vinsa on, josta sinä niin useasti puhut? isäni kysähti. Nyökkäsin hymyillen ja silitin hieman ponin tuuheaa harjaa.
- Tulehan, Alexa, pitää mennä, isä lopulta huokaisi. Murahdin myöntävästi ja suikkasin suukon Vinsan turvalle.

Juhannuksen vietto hiljentää tallia jälleen tänäkin vuonna :) Saa nähdä tuleeko joku hoitoporukasta viettämään koivujen katveeseen hevosjuhannusta, vai olemmeko karvaturpien kera keskenämme. Viime vuonna meitä oli pari innokasta tallilla kävijää ja maastoilimme yöttömässä yössä pitkän retken metsässä rapistelevia eläimiä kuunnellen.

Teemapäiviä onneksi tulee vielä pitkin kesää, yksi per viikko, joten ehdit takuulla mukaan johonkin toiseen tempaukseen. Ja tosiaan, uimaan pääsee onneksi itsekseenkin :) Lammen vesi pysyy kuitenkin pitkään lämpimänä, joten siellä kelpaa käydä vielä ennen koulujen alkuakin.

Sait tarinassa tuotua erinomaisesti esille Vinsan uteliasta poniluonnetta. Lukiessa tuli mielikuvia siitä, kuinka pieni tumma poni harjauksen aikana havannoi ympäristöä ja kysyvästi katselee hoitajaansa "mennäänkö mekin? kaverit ainakin menee!".

16.6.2011 - Tutkimusretki
Avasin tallin oven ja kiirehdin sisään. Suoraan Vinsan karsinalle tottakai. Tumma poni höristi korviaan, kun kutsuin sitä nimeltä.
- Heiipä, Vinsanen, mutisin ja rapsutin tammaa kaulasta. Vinsa nuuhkaisi kättäni ilmeisesti herkkujen toivossa. Virnistin hoitoponilleni.
- Ei ole mitään, ei ole, hymisin Vinsalle.
- Mutta arvaappa, poni, lähdetään tänään käymään lenkillä ja kahlaamassa, hymyilin ja nappasin riimun sekä riimunnarun niitä kannattelevasta naulasta. Avasin Vinsan pilttuun oven ja astuin sisälle. Telkesin karsinan tiukasti - en haluaisi että poni karkaisi enää, vaikkakin minä olin sen lapsenvahtina paikan päällä.
Pujotin riimun tamman päähän ja naksautin riimunnarun kiinni päitsiin - Vinsa ei ollut likainen, päätin harjata sen vasta kävelyretken jälkeen. Avasin oven ja talutin ponin perässäni ulos.
- Aino, käyn Vinsan kanssa kävelemässä ja kahlaamassa, huikkasin kiireisen näköiselle tallinomistajalle. Hän nyökkäsi hymyillen.
- Menkää vaan, hän vastasi jatkaen hommiaan. Niimpä siis marssin ulos pieni poni perässäni.
- Mennään Vinsanen, kuules kahlailemaan, hymyilin ja ohjasin ponia kohti hieman kauempana tallista olevaa rantaa päin.

Poni eteni perässäni melko reipasta vauhtia vilkuillen samalla yksinäisiä ruohonkorsia. Hennosti tuulessa keinuvat korret kiinnostivat Vinsaa ilmiselvästi.
- Hassu poni, ei me mennä syömään, naurahdin hymyillen. Vinsa höristi korviaan; se varmaan kuuli jo etäältä kantautuvan laineitten liplatuksen. Olin minäkin varustautunut ratsastuskamppeitteni alla bikineillä; eihän sitä koskaan tietäisi vaikka vesi olisikin mukavan lämmintä. Ainakin käsipohjaa voisin mennä Vinsan kanssa :) Tiukensin otettani riimunnarusta, kun huomasin mehevän ruohomättään. Poni silmäili tukkoa aivan kuin aiempia korsia, nyt vain monta kertaa kiinnostuneemmin. Saavuimmekin pian mättään kohdalle; Vinsa vetäisi päätään kohti pensasta. Olin tuurilla kuitenkin varautunut iskuun, joten matkamme ei siis keskeytynyt pieneen välipalaan, vaikkakin Vinsa olisi niin toivonutkin.

- Hei katsos, Vinsanen, tuolla näkyy jo ranta, höpöttelin innoissani hoitoponilleni. Vedessä tai rannalla ei näkynyt ketään; mikäs siinä. Viettäisimme uintiretken siis kahdestaan. Kun olin käärinyt lökistäni lahkeet hieman ylemmäs ja heittänyt vaaleansinisen hupparini pois, talutin Vinsan vesirajaan. Jatkoimme vielä edemmäs - tietääkseni rannalla ei ollut äkkisyvää. Katselin hieman lainehtivaa vettä hymyillen, kunnes päälleni ryöpsähti vettä.
- Vinsa! huudahdin syyttävästi samalla kun katseeni kierähti tummaan poniin. Tamma luttasi vedessä innoissaan - se oikein kuopi sitä oikealla etukaviollaan.
- Hyi että, poni, minulla ei ole vaihtovaatteita! mutisin Vinsaa syyttävästi silmäillen. Hymynpoijje alkoi kuitenkin hiipiä naamalleni. Vinsa luttasi vieläkin, joten siirryin kauemmas.
- Poni, lopeta nyt! Vinsaa, houkuttelin samalla kun siirryin kohti rantaa. Joskus kai leikkimielisyys vei Vinsankin mielessä voitin järkevyydestä. No, mikäs siinä. Istahdin rannalle pitäen toki riittävän välietäisyyden kosteasta shetlanninponista.
- Olet sinä hassu poni, mutta silti rakas! hymyilin.

Talutusreissuissa hyvää on myös se, että voi karistaa osan tallipölyistä ulkona, ja harjata ponin vasta sitten kun saapuu takaisin tallille. Kun ei ole varusteita hiertämässä, niin harjaaminenkin voidaan jättää vasta reissun jälkeisiin hommiin. Kaviot voi toki aina kurkata ensin, jotta ei sitten tule matkan päällä yllätyksiä. :)

Voi, Vinsa näki selvästi ympärillään kaikki ne mehukkaat ruohonkorret, jotka olisi hyvin voinut napostella matkaeväänä. Yksi askel, yksi korsi ja taas muutama askel ja seuraavalle apajalle... Onni sinänsä - jos poni pääsee karkaamaan, niin luultavasti se jolkottaa vaan läheiselle nurmelle syömään masunsa täyteen.

Vinsa vaikutti nauttivan vesileikeistä täysillä! Kesäpäivästänne tuli varsinainen vesileikkien täyteinen tallipäivä :) Tässä tarinassa oli varsinaista kesä- ja ponitunnelmaa.
 

10.6.2011 - Kiire, kiire
Pysäköin skootterini parkkipaikan laitaan. Hymynpoikeeni levisi virnistykseksi, kun näin tutun tallin edessäni - laitumelta kuului vaimeahkoja hörähdyksiä, samoin tallista. Astelin kiireesti sisään, halusin nähdä Vinsan jälleen. Tunsin jo reitin melko hyvin, joten marssin ulkomuistista hoitoponini karsinalle.
- Heipä hei, Vinsanen, hymyilin ja rapsutin tammaa kaulasta. Poni nuuski kättäni kiinnostuneesti - mikähän ruisleivän haju käteeni olikaan aamupalalta jäänyt?
- Mitäs olet puuhaillut tänä aamuna? höpöttelin Vinsalle samalla kun silittelin tuon tuuheaa harjaa ja jo kesäkarvaksi muuttunutta kaulaa. Tallissa oli pienimuotoinen hyörinä - aamutunnit olivat kaiketi alkamassa. Samassa Aino pölähti taakseni.
- Moi, Alexa, hän tervehti. Hymyilin moikat hänellekkin. Ainon viereen oli ilmestynyt ehkä noin kymmenenvuotias tyttö.
- Voisitko auttaa Maisaa laittamaan Vinsa kuntoon, Maisa menee Vinsalla tänään, hän kysyi ja vilkaisi ujon oloista tyttöä vieressään. Nyökkäsin innoissani - tottakai auttaisin!
- Voitte yhdessä harjata sen ja varustaa, Aino huikkasi samalla kun häipyi parin karsinan päähän auttamaan toista ratsastajaa. Ryhmä oli kaiketi jo hieman kokeneempien ryhmä.

- Moi, mun nimi on Alexa, hymyilin Maisalle. Hän vastasi ujolla 'hei' - lausahduksella.
- Oletkos ennen laittanut Vinsaa? kysyin. Maisa pudisti päätään.
- Okei, nyökkäsin.
- Ensiksi tarvitsee hakea Vinsan harjakori, tule mun kanssa katsomaan missä se on, ohjeistin ja lähdin kävelemään kohti harjakoreja. Maisa seurasi perässäni. Nappasin hoitohevoseni päkin ja kävelin Vinsan karsinalle innokas apuri perässäni.
- Noniin, ota tämä, annoin Maisalle pehmeän harjan, - ja nyt harjataan Vinsa, selitin.
Avasin karsinan oven ja astuin sisälle karsinaan. Päästin tytönkin sisään ja suljin oven riimunnarulla.
- Harjaa pitkin, rauhallisin vedoin, selitin. Maisa mulkoili minua siihen malliin, että tiesi, mitä piti tehdä. Tyttö alkoi harjaamaan Vinsaa. Hän osasi käsitellä ponia; ei siis aloittelija :)
- Ja sitten vielä kaviot, ojensin Maisalle kaviokoukun. Hän tarttui siihen reippaasti ja nosti Vinsan vasemman etukavion. Tyttö toimi rauhallisesti mutta itsevarmasti - ne olivat tarvittavia luonteenpiirteitä Vinsan kanssa. Nyökkäsin Maisalle tyytyväisesti, kun hän katsahti minuun kysyvästi - oliko poni nyt kunnossa?
- Sitten satula ja suitset, mä voin hakea, kerroin ja astelin hakemaan Vinsan varusteet. Nostin satulan käsivarsilleni ja suitset toiseen käteen riippumaan - näin varustettuna marssin takaisin Maisan luo.

- Saatko satulan itse, vai autanko? kysyin ystävällisesti. Maisa hymyili minulle takaisin:
- Laitan itse, ja liu'utin satulan käsivarsiltani hänelle. Hän laittoi sen oikeaoppisesti täsmälleen oikealle paikalle, ja suliki satulavyönkin ilman apua. Olin tainnut aliarvioida Maisan.
- Alkaako olla valmista? Aino huikkasi talliin.
- Me laitetaan vielä suitset, sanoin takaisin. Aino nyökkäsi ja palasi auttamaan toisia vielä loppuviimeistelyssä. Maisa pujotti ohjat Vinsan kaulalle ja tarjosi sille kuolaimia. Tamma seisoi paikallaan, joten Maisa joutui kutittelemaan kuolaimilla Vinsan huulia. Poni avasi suunsa vaivalloisesti ja tyttö pujotti kuolaimet sen suuhun. Hän naksasi vielä loputkin hihnat paikoilleen.
- Hyvä, hymyilin. Aino tuli seisomaan Vinsan karsinan eteen.
- Valmista? Hyvä, hän nyökkäsi.
- Ja siitä Maisa ja Vinsa ensimmäisinä maneesiin! Aino kuulutti ja marssi ensimmäisenä ovelle. Hän jäi oven ulkopuolelle odottamaan loputkin ratsastajat. Siteen hänkin hävisi hevosten perässä maneesiin.
Hymyillen suuntasin skootteriani päin - Maisa oli mukava ja uusi tuttavuus.

Tallipihaan on ihana tulla, kun ulkona on laitumellinen hevosia. Tuo tarkkakatseinen joukko huomaa jokaisen tutun ja tuntemattoman tiellä kulkijan ja tervehtii tätä hörisemällä tai kiiruhtamalla aidan luokse katsomaan tarkemmin. Tietää olevansa tervetullut :) !

Mukavaa, että ehdit auttaa Maisaa ja teillä synkkasi hyvin. Ryhmä oli suht kokenut, mutta apua on aina hyvä olla saatavilla, mikäli uusi ponituttavuus päättää ottaa harha-askelia käytävän puolelle. Hoitaja kuitenkin tietää aina tarkkaan oman hoitohevosensa metkut ja höynäytysyritykset, jolloin varusteet saadaan sujuvammin paikoilleen. Maisa on tomera tyttö ja näytti pärjäävän hyvin Vinsan kanssa.

Onnea hoitokurssi 1:sen suorittamisesta! :) Nyt voitte viettää Vinsan kanssa aikaa myös tallialueen ulkopuolella talutuksen merkeissä. Käykää ihmeessä vaikka jonain helteisenä päivänä Sorsalammella kahlaamassa. Tallilta saa takuulla seuraa, hoitajista löytyy aina joku, joka kaipaa pientä uintireissua.

26.5.2011 - Varas rehuvarastossa
Hiljensin skootterini vauhtia Golden Horseen johtavan tien varrella. Virnistin kypärän sisällä - näkisin taas Vinsan ja muut hevoset. Hetken jälkeen näkökenttääni ilmestyikin jo Golden Horsen ratsastuskoulu. Jes. Parkkeerasin siniharmaan skootterini melko laitaan parkkipaikkaa, jottei se olisi tiellä ja vetäisin sitten kypärän pois päästä. Lukitsin ajoneuvoni ja lähdin kävelemään kohti tallin sisäänkäyntiä. Astuin sisään ovesta hymyillen. Ihana hevosentuoksu lehahti sieraimiini heti tallissa - hyvänä huomiona: miksei hevostentuoksuista hajuvettä ole keksitty? Astelin Vinsan karsinan ovelle hyräillen hiljaa. Kurkkasin sisälle - siellä odotti tuo tummahko shetutamma.
- Terve Vinsa! mutisin lempeästi.
- Mitä tyttö? Häh? Mitä kuuluu? hymisin hoitsulleni hiljaa. Samassa Aino käveli yhden hevosen kanssa sisään - hevosella oli loimi, se oli tulossa laitumelta.
- Moi, huikkasin suhteellisen hiljaa ja rauhallisesti Ainolle. En halunnut säikyttää kauramoottoreita. Aino tervehti minua hymyillen.
- Voisitko harjata Vinsan, se on vähän kurassa. Sen harjapakki on tuolla satulahuoneessa, Aino kysyi viedessään hevosta karsinaansa.
- Joo, tottakai! hymyilin ja kiirehdin hakemaan Vinsan harjapakin. Se käsivarsillani palasin Vinsan karsinalle.
- Nyt ois hoitoaika, pieni poniseni, virnistin tammalle. Laskin kopan melko lähelle karsinan ovea, ettei turhaa ramppaamista tulisi.
- Sä voit laittaa sen kiinni karsinaan tai sitten kiinnitä toi riimunnaru oven tukoksi, Aino ohjeisti ystävällisesti. Nyökkäsin. Pujahdin karsinaan rauhallisesti ja kiinnitin toisen riimunnarun karkaamisen ehkäisemiseksi.

Kalastin päkistä pehmeän harjan. Aloin sukia tuota ensiksi vasemmalta puolelta kaulasta. Vedin pitkiä, ehkä hieman hierovia vetoja. Vinsa suostui käsittelyyn oikeinkin hyvin. Se odotti rauhassa paikallaan nauttien harjauksesta, välillä se tosin vaihtoi sijaintiansa kyllästyneenä seisomaan yhdessä ja tietyssä kohdassa.
- Hieno tyttö, mutisin Vinsalle harjauksen välissä. Vasen puoli alkoi näyttää hyvältä, joten siirryin oikealle. Tein samat hoitotoimenpiteet oikeallekkin puolelle - harjatessani ponin mahaa, se värähti ärsyyntyneenä hieman, mutta muuten kaikki meni hyvin.
- Otetaanpa nytten ne kaviot, eikö vaan? mutisin iloisesti shetutammalle. Kävin nappaamassa korista kaviokoukun ja nostin Vinsan vasemman etujalan. Kavio oli melko puhdas, mutta hieman laitumelta keräytynyttä mutaa löysin. Kaiversin sen pois sädettä varoen. Puhdistin loput kaviot samalla lailla höpisten ponille samalla jotain.

- Vinsa kuule, odota tässä, käyn katsomassa missä Aino on, mutisin Vinsalle. Kiirehdin satulahuoneeseen. Aino ei ollut siellä. Tuhahdin kevyesti - kaipa ehtisin muulloinkin asiani kysyä. Palasin takaisin Vinsan karsinalle, mutta järkytyksekseni poni ei ollut siellä.
- Vinsa? kuiskasin säikähtäneenä. Kuulin vaimeaa rouskutusta - muistin varoitukset. 'Vinsa karkaa usein rehuvarastoon' olin kuullut jo paristikin. Kiirehdin rehuvaraston ovelle.
Tummahkon ponin musta häntä pilkisti ovesta ja huokaisin helpotuksesta. Vihellellen astuin rehuvarastoon ja näin kun näinkin tamman nuuskimassa ja maistelemassa rehuja.
- Vinsa, tyttönen, tulehan mun mukaani, ettet saa ähkyä, mutisin ja tartuin Vinsaa rauhallisesti riimusta. Talutin ponin omaan karsinaansa. Ylimääräinen riimunnaru roikkui yhä oventukkona - oliko Vinsa mennyt sen alta? Terävästi järkeillen poni mahtuisi juuri ja juuri sujahtamaan narun alta.
- Et olisi saanut karata. Mä jo melkein sain sydänkohtauksen järkytyksestä, toruin ponia kuitenkin melko ystävällisellä äänellä. Ei se ponin vika ollut, että olin laittanut riimunnarun huonosti paikoilleen. Samassa kuulinkin Ainon ja parin ponitytön äänet. Aino kurkisti karsinaan.
- Moi, Alexa, mites teillä on Vinsan kanssa mennyt? hän hymyili. Pakko kai minun oli tunnustaa.
- Ihan hyvin, paitsi se kyllä äsken karkasi rehuvarastoon. Mutta ei se kerinnyt paljoa syödä, ei sillä ähkyä ole, selitin hätäisesti.
Aino rapsutti ponia kaulasta. Vinsa hörähti ystävällisesti.
- Joo, ei hätää. Olet vain vähän tarkempi. Aika usealla hoitajalla on Vinsan kanssa joskus käynyt noin, Aino neuvoi. Nyökkäsin kiitollisena siitä, etten ollut saanut kovempaa ripitystä. Minua nolotti älyttömästi, mutta enpä voinut aikaakaan peruuttaa.
Rapsuttelin Vinsaa vielä hetken kunnes sain varsin kiukkuisen viestin äidiltäni. ' Huoneesi on vielä siivoamatta, Alexa, ala tulla kotiin! ' Virnistin viestille ja kiirehdin skootterini luo.

Tallituoksuinen hajuvesi voisi toimia monelle hevosharrastajalle. Mitäköhän tuumaisivat vaikkapa Linnan Juhlissa siitä - voisi olla mielenkiintoinen yllätys :) Onneksi tallilla saa nauttia hevosten tuoksusta ja kesästä ilman sitä inhoavien turhaa marinaa.

Otsikosta osasin jo arvella, että Vinsa on päästänyt karkulaisluonteensa valloilleen. Poni ei ollut ehtinyt kovin kauan meillä asua kun se jo nerokkaana nuorena ponina opetteli reitin rehuvaraston ovelle. Onneksi suurin osa nykyisin lukkojen takana, mutta lattialta löytyy aina jotain kaurojen tai kivennäisten murusia. Ähkyvaaraa ei siis ole ja hyvä niin :) Ja yleensä ensimmäisen rehuvarastoon karkaamisen jälkeen sitä oppii ennakoimaan tamman liikkeitä. Vinsakin tajuaa äkkiä, ettei kannata turhaan yrittää, jos matka päättyy ennen kuin viimeiset häntäjouhet vilahtavat karsinan ovenraosta.

24.5.2011 - Ensimmäinen tapaaminen
Avasin tallin oven varovasti. Astelin sisään ja suljin oven perässäni. Tervehdyksekseni sain useita kiinnostuneita katseita sekä pari hörähdystä.
Kun olin saanut tiedon siitä, että saisin Vinsan hoitohevosekseni, olin suurinpiirtein seonnut ja hyppinyt seinille innoissani - vihdoin minulla oli oma hoitohevonen, pitkän ratsastusurani jälkeen! Olinhan tosin ollut epäsäännöllisenä hoitajana sekä kesäratsuttajana, mutta oma hoitsu oli eri asia. Kävelin syvemmälle talliin, hevosten karsinoille. Silittelin paria ponia, jotka katselivat minua uteliaina karsinoistaan. Lyhyt etsintäretkeni päättyi vekkulin näköisen shetlanninponin karsinalle. Ovea koristi kyltti, jossa luki 'Vaahteramäen Vinsa', joten tiesin ponin olevan se oikea.
- Heipä hei, Vinsa, mutisin rauhallisesti.
- Mites on päivä mennyt? hymyilin lempeästi ponille. Vinsa katseli minua veikeästi karsinastaan ja ojensin sille käteni haisteltavaksi. Olin silti valmis vetäisemään käteni pois, olihan minua varoitettu ponin tempuista.

Hetken päästä, kun olin jo hieman rapsutellut suloista ponitammaa, iloinen nainen pölähti talliin. Hän puhui puhelimessa jotain jostain kohta varsovasta tammasta samalla kun huomasi minut. Nainen hymyili ja pian hän jo lopetti puhelun.
- Moi, minä olen Aino, nainen esitteli itsensä. - Oletkos sinä se Vinsan uusi hoitaja? Etkös sinä jo kerran ole käynyt täällä?
- Joo, vastasin hymyillen. - Olen Alexa, ja juu, kyllä mä olen käynyt täällä hevosia ihailemassa.
- No kiva, tutustu vaan Vinsaan. Muista silti vähän varoa, Vinsa kun on vähän jekkuileva. Haluatko, että näytän sinulle paikkoja nopeasti?
Ainosta tuli heti ihana vaikutelma - pirteä, iloinen ja mukava hevosnainen.
- Olisihan se mukavaa, voin tulla sitten kohta taas uudelleen Vinsan luokse.
Aino esitteli minulle nopeasti tärkeimmät paikat. Sen jälkeen hän kertoi, että hänellä oli kiire. Aino näytti minulle pari paikkaa, mistä löytäisin luultavasti tallityttöjä, jotka voisivat auttaa minua.
Kiitin Ainoa esittelystä ja palasin Vinsan karsinalle.
- Heipä hei, tyttö, lepertelin ja rapsutin tammaa kevyesti korvan takaa.

Jotenkin hieman rasavillit ponit olivat aina vedonneet minuun, näimpä heti Vinsakin. Semmoinen rakkautta ensisilmäyksellä poniin - kokemus. Rapsuttelin Vinsaa vielä hetken, ennenkuin lähdin astelemaan satulahuonetta päin. Sieltä löysinkin pari hoitajatyttöä juttelemasta.
- Hei anteeksi, mutta missä on Vinsan harjapäkki? kysähdin varovasti ehkä minua vähän nuoremmilta tytöiltä. He neuvoivat avuliaasti, mistä löytäisin korin. Kiitin heitä avusta ja lähdin etsimään päkiä. Pian löysinkin Vinsan harjakorin, minkä kiikutin sylissäni tamman karsinalle.
Noukin korista pehmeän harjan ja se käsissäni avasin karsinan oven raolleen. Pujottauduin sisään ja suljin oven. Suka kädessäni astelin reippaasti Vinsan luokse.
- Jospa harjattaisiin vähäsen? höpötin samalla kun silitin tammaa kaulalta ja aloitin harjaamaan pitkin vedoin Vinsan oikeaa puolta.

Vinsa hörähti silmäillessään minua kiinnostuneesti. Laskin käteni varovasti karsinaan höpötellen tammalle koko ajan jotain. Poni nuuhki ja jopa varovasti hamusi kättäni ilmeisesti herkkupalojen toivossa. Rapsutin Vinsaa varovasti kaulasta. Tamma nautti hetken rapsutteluista kunnes siirtyi kauemmaksi ovesta haistelemaan maata.
Tarkkailin Vinsaa vielä hetken - suloinen poni vilkuili minua, kunnes siirryin ihmettelmään muita hevosia. Pari tallityttöä asteli sisään ovesta ja tervehtivät minua hymyillen. Ensivaikutelmani - tai siis toisvaikutelmani, vai miten se nyt sanotaan - tallista oli varsin positiivinen. Aino ja hoitajat sekä tietysti ponit ja hevoset olivat kaikki mukavia, viimeksi mainitut toki myös ihania :)

Huomasin käytävän toisessa päässä harjan. Askelsin sen luokse vilkuillen samalla muita hevosia. Erityisesti silmiini osui suokkitamma Jatta. Kaunis hevonen tutki pettyneenä ja turhaan ruokakippoaan.
- Jatta, kuules, ei siellä ruokakipossa ole mitään, naurahdin tammalle. Suokin korvat singahtivat pystyyn kuullessaan nimensä ja pian se silmäparikin löysi äänen päästäjän.
- Olet kyllä nätti, mutisin rapsuttaessani hevosta otsasta. Tamma katseli minua hetken, kuin odottavan minulta ruoka-annosta, kunnes lopulta alkoi taas tökkiä ruokakippoaan. Jatkoin täten matkaani kohti harjaa. Nappasin sen nurkasta ja aloin lakaista käytävää - kai sitä jotain hyödyllistä tekemistä pitäisi kehitellä. Kasasin pilttuista ulos eksyneet aluset ja muun pölyn sekä heinän yhteen kasaan oven eteen, jonka sitten kuljetin ulos kasan kertyessä liian isoksi. Tosin keko ei kovin valtavaksi kasvanutkaan - Golden Horsen tallit olivat hyvin siistejä, joten siivottavaa ei kovin paljoa ollutkaan. Viimein tallikäytävä oli riittävän puhdas minulle omituiselle siivousneurootikolle. Palasin takaisin Vinsan karsinalle katselemaan tamman puuhia. Olin juuri päässyt karsinalle, kun joku tallitytöistä astahti viereeni.
- Moi, tyttö tervehti hymyillen. Vastasin tuolle kaiketi yhtä iloisesti.
- Vinsa lähtee nyt laitumelle, haluatko tulla mukaan?
Arvioin tuon joksikin viisitoistavuotiaaksi.
- Joo, tottakai, hymyilin innostuneesti. Tyttö avasi varovasti ponin karsinan oven - olin kuullut legendoja Vinsan karkailuista. Katselin silmät mielenkiinnosta hehkuen ponin metsästystä. Vinsa antoi melko helposti kiinni, se kai tiesi että pääsi laitumelle.
- Okei, mee vaikka edeltä ulos, mä tulen tämän otuksen kanssa perästä, tyttö ohjeisti. Tottelin hänen käskyjään ja astelin ulos jääden tallipihalle tähyilemään laidunten suuntaan. Kuuntelin pienten kavioiden kopinaa tallista - ah mikä ihana ääni! Pian Vinsa ja tamman taluttaja ilmestyikin tallista. Lähdin kävelemään heidän vierellään.
- Oletko sä Vinsan uusi hoitaja? tyttö kysyi. Vastatessani myöntävästi hän hymyili minulle.
- Niin mä vähän arvelinkin. Tutustutte vaan hyvin, niin teistä tulee loistava parivaljakko! hän kertoi. Nyökkäsin innoissaan.
- Noniin, Vinsanen, pääset laitsalle, joo, tyttö mutisi ponille iloisesti pyytäen samalla minua avaamaan laitumen portin. Toimin käskystä ja pian Vinsa kiirehti toisen hevosen, tytön mukaan Siirin luokse. Tallityttö pujahti ulos laitumelta virnistellen pikaiset moit ja häipyen takaisin talliin. Jäin katselemaan tammojen käyskentelyä hetkeksi. Isoäitini - varsinainen hevosnainen - oli opettanut, että hevosia tarkkailemalla oppi parhaiten. Kokeilin asiaa käytännössä kunnes katsahdin kelloa. Olin luvannut olla kotiin illalliseksi, ja kello näytti illallisaikaa. Auts. Kiirehdin äkkiä tallipihalle, jossa skootterini odotti. Vetäisin kypärän nopeasti päähäni ja kaasuttelin nopeusrajoitteiden mukaisesti kohti kotia.

Jos kirjoitusinto lopahtaa lyhyeen, voit kirjoittaa myös pienempiä tarinoita :) Näin saat useamman hoitotarinan kirjaan ja tarinoistasi tulee yhtenäisempiä. Päiväsin tämän nyt päivälle, jolloin lähetit tarinaan viimeisen osan.

Kiirettä pitää tallilla, mutta aina ehtii perehdyttää uusia hoitajia tallin tiloihin. Talliarkeen perehdyttämisen hoitavat yleensä hevoset - ne osaavat kyllä vaatia ruokansa oikeaan aikaan ja kolistella ovea jos tarha-aika uhkaa juosta ohitse. Vinsan kanssa ei pääse lähiseudutkaan jäämään unholaan, mikäli poni pääsee livistämään omille teilleen.

Pääsit harjaamaan Vinsaa ja tutustumaan poniin, hienoa :) Mukava kuulla, että vaikutelmasi tallista on hyvä. Meistä on mukavaa saada sinut auttamaan hevosten hoidossa, sillä apua tarvitaan aina. Ja aikaa jää takuulla myös hevosten katseluun. Kesäiset illat laitumen äärellä ovat erittäin mukavia. Tykkään itse istahtaa laitumen reunalle nauttimaan viimeisiä eväsleipiäni ennen kuin aurinko alkaa painua puiden taakse.

10.3.2011 - Riiviömäistä pukkilaukkaa
"Millainen tää on ratsastaa?", Jasmiina kysyi noustessaan Vinsan selkään. Helppo C-tason ensimmäinen tunti oli alkamassa ja monella oli allaan aivan uusi ratsututtavuus. Kerroin, että Vinsasta löytyy ponimaisia piirteitä, jotka saattavat yllättää. Mutta kun pysyy tarkkana ja tilanteen tasalla, niin tamma on ihanan energinen ja reipas tapaus. "Pidä pohkeet varsinkin käännöksissä lähellä, koska Vinsa oikoo herkästi tilanteen tullen." Jasmiina nyökkäsi ja lähti kävelemään uraa kohti pitkin ohjin.

Alkuverryttelyssä Vinsa vaikutti aavistuksen siltä, että se voisi lähteä taas lentoon ja maneesin ura oli sen mielestä siihen hyvä kiitotie. "Pidätteitä, Jasmiina, muista ulko-ohjan tuki", ohjeistin ratsastajaa ja katselin kuinka poni hiljensi vauhtiaan ja jatkoi rennomman oloisena eteenpäin. "Vaihdetaan sitten suunta koko rata leikkaalla Ali kärkenä."

Käännän Vinsan pohje- ja ohjasavuilla, maiskutan vähän, jotta reitti pysyy suorana ja Vinsa vauhdissa. Unohdan vaihtaa kevennyksen, mutta huomaan sen juuri ennen uraa. Vaihdan sen, mutta sitten saavutaan uralle, eikä Vinsa ole oikein kuulolla. Pidätän sitä, mutta Vinsa vetäisee ohjat pitkiksi, ja menee pukkilaukkaa koko seuraavan sivun. Pysyn selässä, jotenkuten :D Sitten saan Vinsan raviin, ja käännän heti seuraavassa kulmassa Vinsan voltille taas pohje- ja ohjasapuja käyttäen. Voltilla teen runsaasti puolipidätteitä, ja Vinsa rauhoittuukin nopeasti. Hymyilen kauniisti Ainolle, vähän nolona.

Välikäyntien aikana kysyn Jasmiinalta, miten Vinsa on hänen mielestään mennyt alkutunnin. Ratsastaja naurahtaa ja punastuu hieman, vastaten: "Hidastaminen ei suju ongelmitta, mutta sekin sitten kun aita tulee vastaan. ;)" Hymyilen hänelle. Vinsa, tuo duracell-poni, oli taas näyttänyt erikoiskykynsä.

29.6.2010 - Hoitotarina
Kurkistin perimmäiseen karsinaan. Siellä se oli. Pieni, musta shetlanninponitamma.
- Olet niin söpö! Huokaisin ihastuneena. Avasin karsinan oven ja pujottauduin sisälle. Ojensin varovasti käteni.
- Hei pikku Vinsa.. Lepertelin hiljaa. Astuin samalla varovasti lähemmäs. - Mitä kuuluu?
Vinsa ei vastannut, nuuski vain minua ihmeissään. "Kuka sinä olet minun vapaapäivääni häiritsemään?" Se tuntui sanovan.
- Heh, kuules tyttö. Saat nyt vain luvan tottua minuun! Olen nimittäin uusi hoitajasi! Kuiskasin lempeästi. En halunnut puhua ääneen, se olisi vain jotenkin pilannut tunnelman. Vilkaisin kelloa. 10.30 Vielä reilut neljä tuntia, niin päivä ensimmäinen tunti alkaisi. En kumminkaan antanut sen häiritä. Siinä ajassa kerkeäisi kyllä rapsuttaa Vinsaa, ja tutustua talliin paremmin..
- Ja kukas sinä luulet olevasti?
Katsahdin ovelle. Edessäni seisoi melko pitkä, mutta suht koht hoikka tyttö. Hänen tummat hiukset olivat kireällä ponnarilla, aivan kuten minullakin. Siniset silmät tarkastelivat minua tuimasti, jopa hiukan arvostelevasti.
- Kuka olet? Hän toisti ja asetti kätensä haasteellisesti puuskaan. Nielaisin kuuluuvasti. Avasin suuni, mutta ennenkuin kerkesin sanoa mitään, tyttö jatkoi.
- Nyt on parasta että häivyt. Vain tallin henkilökuntaan kuuluvilla henkilöillä on oikeus mennä hevosen karsinaan. Tyttö saarnasi heristäen etusormeaan. Pitkän puheen jälkeen hän nyökkäsi kohti ovea. - Hei, hei! Hän huikkasi ärsyttävän teennäisesti.
- Olen Vinsan uusi hoitaja, ja minulla on tallin sääntöjen mukaan täysi oikeus rapsutella hoitohevostani. Napautin takaisin heti, kun sain vihdoin puheenvuoron.
- Aha. Tyttö sanoi epäilevä ilme kasvoillaan. - Ihanko niin?
- No kuule ihan niin!
- Höh.. No ole sitten. Mutta menen varmistamaan asian Ainolta!
Siitä vaan! Ajattelin vihaisena. Toivottavasti muut tallilaiset eivät olleet tuollaisia nirpppanokkia!

Otin ärtyneenä karsinan ovessa roikkuvista riimuista toisen. Pujotin sen nopeasti Vinsan päähän ja lähdin taluttamaan tammaa pihalle, kohti harjauspuomia. Kiinnitin ponin sujuvasti vetosolmulla ja lähdin hakemaan sisältä harjoja. Vilkaisin ponia vielä tallin ovelta, ennenkuin livahdin sisään.
Avasin satulahuoneen oven. Se oli autio, lukuunottamatta Tallikissa Nanua joka loikoili rennosti toimiston tuolin päällä.
- Kuules tyttö! Sinun kuuluisi olla pihalla ja pyydystää hiiriä! Toruin leikkimielisesti kissaa. Tämä nosti päätänsä ja naukaisi hämmästyneenä. Kuka sinä olet minun uniani keskeyttämään? Se näytti tuumivan.
- Niinpä tietysti! Hienot neidit tarvitsevat kauneus unensa! Ymmärränhän minä sen..

Jätin kissan rauhaan ja otin Vinsan harjalaatikon varovasti pois naulasta.
Vilkaisin nopeasti sen sisältöä. Pölyharja makasi päällimmäisenä, mutta alla oli selvästi myös kumisuka ja kaviokoukku.

Olin juuri lähdössä satulahuoneesta, kun sen ovi avautui. Sisään astui Sinna, yksi tallin työntekijöistä.
- Hyvä että löysin sinut Sani! Vinsa pitää viedä nyt tarhaan. Kello on 11.00.
- Öh.. Juu.. Voisinko ensin harjata sen? Kysyin ja osoitin harjapakkia.
- En tiedä kerkeätkö.. Jos sitten ensi kerralla.. Mutta saat auttaa minua hyönteismyrkyn levittämisessä.. Jos käy?
- Joo kyllä mä voin. Kauan tarhassa olo kestää?
- Kahteen.
- Voinks mä sit harjata?
-Joo jos Vinsan tuntiratsastajat tarttee apua.
Nyökkäsin ponnekkaasti ja lähdin seuraamaan Sinnaa. Laitoimme Vinsalle myrkkyä, jonka jälkeen se pääsi tarhailemaan. Otin ponista muutaman kuvan, jonka jälkeen siirryin hoitajien huoneeseen...

Hmm, kuka mahtoi olla tuo hieman tyly tyttö. No, ehkä häntä vain jännitti tavata uusi ihminen, tai sitten hän halusi pitää tiukasti kiinni säännöistä :) Mutta ei hätää, Vinsan hoitajana sinulla on tietysti oikeus puuhata tallilla. Toivotaan ettei tällainen toistu, yleensä tallilla ollaan kyllä sulassa sovussa ja hyvillä mielin uusista hoitajista.

Näin kesällä ei järjestetä tunteja, joten yleensä ponin pääsee harjaamaan itse. Tarhasta tulon jälkeen harjaaminen on yleensä kannattavampaa, koska Vinsa muiden joukossa osaa hyödyntää mahdollisuuden piehtaroida koko sydämensä pohjasta.

Mukavan kesäinen puuhapäivä tallilla!

 

16.5.2010 - Hoitotarina
Tuijotin suu auki edessä olevaa punaista tallia, jonka seinään olin miltei ajatuksissani törmännyt. Vanha pyöräni oli kaatunut kyljelleen maahan. En kumminkaan välittänyt nostaa sitä, jatkoin vain ihmettemistä.
- Ei mutta.. On tämä talli! Kiljaisin innoissani.
- Onhan tämä.. Mutta jos nyt ensin korjaisit pyöräsi pois keskeltä tietä. Joku voi kompastua siihen. Sitten viet sen pyörätelineille. Vasta sen jälkeen voit jatkaa tallin ihastelemista ja tutkimista.
Käännädin ympäri. Näin pienehkön naisihmisen joka katseli minua huvittuneella ilmeellä. Nyökkäsin, ja tartuin pyörääni. Minua hävetti. Teki mieli kadota jonnekkin kauas maanalle. Sinne, missä kukaan ei koskaan voisi löytää minua.

Askeleeni rahisivat hiekassa. Tunsin naisen katseen selässäni, kun asettelin pyörän telineeseen. Käännyin hitaasti ympäri.
- Nyt voit katsella tallia. Nainen sanoi ja osoitti minua.- Olen Aino. Entä sinä?
- Sani... Hymähdin kasvot punaisena.
Aino nyökkäsi vielä kerran ja poistui sitten tallin taakse, jossa näytti olevan laitumia. Minäkin uskalsin vihdoin liikkua, ja livahdin nopeasti talliin.

En voinut kuin henkäistä ihastuksesta nähdessäni suuret karsinat, ja niissä hörähtelevät hevoset. Jokainen näytti niin sanoin kuvaamattoman kauniilta. Suorastaan leijuin keskelle käytävää. Aloin tutkia hevosia karsina kerrallaan. Etsin täydellistä hevosta. Täydellistä ystävää, jonka kanssa voisi kokea niin ilot kuin surut.
- Ei, ei, ei, hmm.. Ei, ei, ei.... Luettelin. Kukaan ei vaikuttanut siltä oikealta, vaikka söpöjä olivatkin. Vajosin masentuneena erään karsinan ovea vasten. Melkein itkin. Enkö saa sittenkään sitä oikeaa?

Suljin silmäni, ja aloin hyräillä jotain kehtolaulun tapaista. Toivoin että kun avaisin silmäni, edessäni seisoisi se oikea. Vaikkapa musta, pörröinen Shetlanninponi. Tai liinaharjainen suomenhevonen. Hetken hiljaisuus.... Sitten kuulin kavioiden kopinaa. Havahduin ja nousin nopeasti pystyyn. Ensin en nähnyt mitään sitten läheinen kauravaraston ovi avautui, ja pieni, karvainen pää työntyi sieltä esiin. Se oli ihka oikea shettis! Juuri niin samanlainen, kuin millainen unelmahoitsuni olisi. Rupesin tahtomattani hymyilemään ja hyppelin ponia kohti. Tartuin sen harjaan, ja rupesin lepertelemään, niinkuin olin kuullut kaikkien hoitajien tekevän hoitsuilleen. Hämmästynyt poni ei edes tajunnut yrittää karkuun. Tai ehkä se pelkäsi, että pakoyrityksestä seuraisi lisää hulluksi tulleita pikkutyttöjä...
- Sinusta tulee minun ikioma hoitohevoseni! Totesin innoissani. Päätin heti kysyä asiaa Ainolta...

Niin, Saisinko hoitaa Vaahteramäen Vinsaa?

Hih, pidin tarinastasi paljon! Isoon talliin voi törmätä varsinkin ajatuksissaan :) Tallilta löytyy uudelle kävijälle paljon - ehkä jopa liikaa - katseltavaa ja ihmeteltävää. Ensimmäiset hoitokerrat saattavat mennä vain oppimiseen ja paikkojen löytämiseen. Olemme kuitenkin enemmän kuin mielissämme siitä, että saamme sinut mukaan hoitajaporukkaan. Vinsa on ollut nyt pitkään ilman omaa hoitajaa.

Vinsa tuli mukaan valintaan kunnolla nurkan takaa ;) Poni on taasen keksinyt oman reittinsä ruokavarastolle (joskin tallityöntekijä Sinna myönsi jättäneensä oven hetkellisesti auki). Tervetuloa mukaan Golden Horsen talliporukkaan!

2.5.2010 - Vuokrausviikonloppu: sunnuntai
18-19 Rento sunnuntairetki lähipoluilla
Päivä Vinsan näkökulmasta:

Ääh, taas sataa! ajattelin, kun joku vieras tyttö talutti minua kentälle. Ilmeisesti tyttö oli nimeltään Heidi, olin nimittäin kuullut jonkun kutsuvan häntä sillä nimellä. Tunnille oli näköjään tulossa myös Jasmiina ja Ciku, muita en nähnytkään kuin vilaukselta. Kentälle päästyämme Heidi nousi selkääni ja kiristi satulavyön. Lähdin tepastamaan pitkin uraa reippaassa käynnissä. Ilmeisesti menisimme vähän alkuverryttelyä kentällä ja sitten maastoon.

Hetken käynnin, ja parin ravipätkän jälkeen suuntasimme lähellä oleville maastopoluille. Katselin innokkaana maisemia, ja tiirailin puussa kyhjöttävää oravaa. Menimme hetken käyntiä hiekkapolulla, ja sitten vähän isommalla hiekkatiellä siirryimme hetkeksi raviin. Ravasin innokkaana, pää oikein komeasti ylhäällä. Kohta hiljennettiin taas käyntiin, ja siirryttiin pienelle metsäpolulle. Siinä pitikin olla tarkkana ettei kompastunut juurakkoon. Kieli keskellä suuta selvisin siitä kuitenkin vain kahdella pikku kompastumisella.

Metsäpolun jälkeen tuli pitkä ja leveä hiekkatie, jossa nostettiin laukka. Menin täyttä kiitoa eteenpäin ja heitin pari pukkiakin. Onneksi ratsastaja ei pudonnut kuitenkaan selästä. Laukkasuora jatkui pitkään, kunnes hengästyneenä siirryttiin ravin kautta käyntiin jota jatkettiinkin loppumatka tallille asti. Tallilla sain palkaksi tunnista kunnon taputukset, loimen selkään ja ruoka-annoksen. Ei elämä voisi tästä parantua!
 

20.9.2009 - Hetki elämässä
Harmillista, mutta totta - Johanna joutui jättämään paikkansa Vinsan hoitajana keväällä. Vinsa on itse saanut olla hoitajana pienen Virsta-varsansa kanssa, mutta ponin lähtiessä toiselle tallille vieroituksen jäljiltä, olisi hyvä löytää seuraava hoitaja.

Kiitämme Johannaa - hetki, oli se pieni tai suuri, on aina kuitenkin merkittävä hetki pienen shettiksen elämässä :)

 

9.3.2009 - Hoitotarina
Kävelin koulun jälkeen sisään, menin yläkertaan ja nakkasin laukkuni sängyn viereen lattialle. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja menin alas syömään välipalaa. Ruisleivän syötyäni nappasin takin ja lähdin kävelemään tallille päin. Ilma oli kostea ja maassa inhottavaa loskaa, jossa kastui kengät. Onneksi tallikengistäni ei tullut vesi läpi. Hento tuuli puhalsi vasten kasvojani heittäen etuhiukseni taaksepäin, pitkät vaaleat hiukseni olin laittanut ponnarille. Käännyin mutkasta ja talli tuli näkyviin. Hölkkäsin loppumatkan hiekkatietä, menin suoraan laitumelle katsomaan Vinsaa. Se tuli tapansa mukaan portille ja hirnui nähtyään minut. Hidastin vauhtiani jotteivat hevoset olisi pelästyneet. Menin aidan välistä laitumelle ja Vinsa käveli luokseni. Silitin sen sametin pehmeää turpaa samalla kun se etsi minulta herkkuja.
-Ei minulla ole sinulle nyt herkkuja, höpsö!, sanoin hevoselle, joka vaikutti pettyneeltä, kun ei saanutkaan mitään hyvää. Alkoi tuulla voimakkaammin, joten otin Vinsan riimusta kiinni ja avasin portin. Vinsa käveli siitä ulos haistellen ilmaa. Laitoin portin kiinni takanani ja menin hoitsuni kanssa lämpimään talliin.

Päästin sen karsinaan ottaen samalla riimun pois hevosen päästä. Laitoin sen roikkumaan omalle paikalleen karsinan oveen. Kävin hakemassa Vinsan harjat satulahuoneesta. En melkein löytänyt niitä mistään. Lopulta ne löytyivät hyllystä, joku oli varmaan siivonnut huonetta. Otin harjat mukaani ja menin takaisin hoitsuni luokse, aloittaen sen puunaamisen. Kaivoin kumisuan esiin ryhtyen harjaamaan Vinsaa pyörivin liikkein. Se nautti harjaamisesta. Sitä kutitti aika lailla sään kohdalta ja rapsutinkin sitä siitä kohtaa. Vinsa venytti kaulansa pitkäksi ja nosti päätään ylös.
-Kutittaako? Eikö ystäväsi ole rapsutelleet sinua kun noin paljon kutiat täältä!, höpöttelin hevoselle. Vähän aikaa rapsutettuani ryhdyin taas harjaamaan hevosta, jonka perusteellisesti harjattuani hain satulahuoneesta satulan, suitset ja jännesuojat. Ensin laitoin suojat joka jalkaan ja nostin sitten satulan selkään. Liuitin sen omalle paikalleen, laitoin vyön niin löysälle ettei se vielä puristanut. Suitset menivät päähän helposti ja kiristin hihnat. Pian tuntilaiset saapuivat tallille ja yksi odottikin jo maneesissa Vinsaa. Otin Vinsan kaulalta ohjat että voisin taluttaa sen maneesiin.

Kun ratsastaja oli tullut alas Vinsan selästä nostin jalustimet ylös.. Löysäsin vyötä ja otin ohjat pois kaulalta lähtien samalla taluttamaan Vinsaa maneesista. Tyttö hevosineen laukkasi juuri pitkällä sivulla ja odotin että hän menisi ensin ja talutin sitten Vinsan talliin. Oli ruvennut satamaan ja kävelin nopeasti talliin. Laitoin Vinsan karsinaan ja otin kamat pois siltä. Vein sen pesuboksiin ja pesin kädenlämpöisellä vedellä. Se vähän näytti hapantanaamaa mutta eipä mitään kummoista sitten.. Kuivasin hikiviilalla ja talutin sen karsinaan. Etsin satulahuoneesta sopivan loimen hoitsulleni, jotta se kuivuisi pian. Laitoin sen päälle. Annoin Vinsalle heinää jota se sai rouskutella sen aikaa kun putsasin satulahuoneessa sen varusteet. Menin sitten takaisin Vinsan luokse ja laitoin sen käytävälle siksi aikaa, kun siivosin karsinan ja ruoka-ja juomakupin. Ne oli aika nopeasti putsattu sillä karsina oli aika puhdas. Vinsa pääsi siis takaisin syömään heinää ja silittelin sen kaunista päätä samalla istuen karsinassa. Juttelin hevoselle ja se liikutteli korviaan kuunnellen minua. Kun heinät oli loppu vaihdoin loimen kuivaan ja vein Vinsan takaisin ulos. En olisi halunnut jättää sitä sateeseen, mutta olihan sillä sentään sadeloimi päällä, eikä se sitäpaitsi olisi viihtynyt yksin tallissa, kun kaikki muut olivat ulkona. Annoin niille heinää ajankuluksi ja soitin sitten äidille, että tulisi hakemaan sillä muuten kastuisin läpimäräksi. Viiden minuutin kuluttua tulin tallista lämpimään autoon ja huusin matkalla Vinsalle heipat ja hyvät yöt. Sitten ajoimme kotiin.

Rapsutusperso Vinsa ;) Vaikka kuinka saisi lekotella heppakavereiden kanssa laitumella ja kyhnyttää toinen toistaan, niin kyllä vaan on kivaa kun joku tulee vielä erikseen harjaamaan ja kutittelemaan! Mukavaa että autoit tuntilaisia, Vinsa pääsi sopivan viilentävään pesuun työskentelyn jälkeen. Työntäyteinen päivä, mutta hoidat tallihommat hyvällä asenteella.

 

23.2.2009 - Hoitotarina
Juoksen iloisesti kohti Golden Horsea. Nään tänään ensimmäistä kertaa Vinsan. IHANAA! Aion tehdä tänään kaikenlaista kivaa sen kanssa. Nyt talli näkyykin jo mäen takana. Hiljennän vauhtiani etteivät hevoset pelästyisi. Kun saavutan tallin pihan, kiirehdin heti ensimmäiseksi sisälle talliin. Vien reppuni satulahuoneeseen ja kurkistan hoitsuni karsinaan. Jaahas. Vinsa taitaa olla tarhassa. Katson tallin läpikotaisin, sillä tämä on ensimmäinen kertani tällä tallilla. Otan Vinsan riimun sen karsinan edestä ja tallustan kohti tarhoja. Pysähdyn matkalla rapsuttelemaan muutamaa hevosta. Yhdessä tarhassa tulee ensin yksi hevonen aidan luokse nauttimaan rapsutuksista. Sitten kun toinenkin tulee, niin syntyy hirveä tappelu. Livahdan paikalta Vinsan tarhan luokse.

Tarhassa on Vinsan lisäksi muutama muu hevonen. Muut ovat aivan toisessa päädyssä tarhaa, kuin Vinsa. Miksiköhän..? Kun Vinsa huomaa se tulee heti luokseni. Muut hevoset vain vilkaisevat minua laiskasti ja jatkavat oleskeluaan. Laitan Vinsalle riimun ja kiinnitän siihen riimunarun. Vinsa katsoo minua ensin epäileväästi, mutta seuraa minua sitten kiltisti talliin. Sillä on aika veikeämäinen ilme. En usko että siitä seuraa hyvää.. Kun saavumme tallille, kiinnitän Vinsan käytävälle. Ohhoh! Huomaan, että Vinsan oikea kylki ja jalat ovat ihan kuran peitossa! Mars, pesuboksiin! Kun olemme asettuneet pesuboksiin, haen Vinsan harjat. Harjaan ensin epäkuraiset kohdat, ja sen jälkeen yritän hinkata kuraiset kohdat puhtaaksi. Eihän siitä tule mitään! Niinpä minun on pestävä Vinsa. Avaan vesihanan ja tarkistan, että sieltä tulee sopivan lämpöistä vettä. Aluksi Vinsa pelästyy vettä, mutta huomaa, ettei se pure. Saan kuin saankin kuran putsattua. Laitan Vinsalle loimen ja vien sen sen karsinaan. Sitten haen repustani pari porkkanaa ja vien ne Vinsalle. Se näyttää ilahtuneelta.

Nyt se on jo kuiva, joten otan siltä loimen pois ja vien sen kuivumaan. Harjaan sen vielä huolellisesti ja putsaan kaviot. Kiinitän riimunnarun Vinsan riimuun ja lähden taluttaen kohti metsää. Se kulkee vieressäni reippaana, eloisana ja on kiinnostunut ympäristöstä. Sen korvat ovat söpösti hörössä. Kävelemme ensin rauhallisesti polkua pitkin. Ravautan hieman Vinsaa ja poikkean niitylle. Hiljennän sen käyntiin. Pian Vinsa alkaa piehtaroida lumihangessa. Näky on niin huvittava, että lysähdän maahan itsekkin nauramaan. Vinsakin ymmärtää ikään kuin "nauraa" ja jatkaa piehataroimista iloisesti niityllä. Nousen ylös, katson Vinsaa. Se etsii herkkupaloja taskuistani. Löydän pienen porkkanan nysän taskustani, voisin antaa sen sille. Palaamme talliin jossa odottaa karsinoissaan iloisia poneja jotka odottavat että pääsisivät myös tänään ulos. Pistän Vinsan käytävälle jotta voin putsata sen karsinan. Se ei ollut mitenkään erityisen likainen joten siinä ei menny kuin pari varttia niin homma olikin jo hanskassa. Kiillotin ja vahasin Vinsan satulan että suitset. Suitse olivat jo aika jäykät. Harjat ei ollut mitenkään erityisen puhtaat, huolsin nekin sitten puhtaiksi. Kello lähenteli jo seitsemää, päätin lähteä kotia kohti, sillä kaikki olikin jo tältä hoitopäivältä hoidettu ! (:

Muistathan, että hevosen taluttaminen kuuluu vasta hoitokurssi 1:sen jälkeisiin tehtäviin, jotta ehditte Vinsan kanssa tutustua hyvin ennen maastolenkkejä :) Tämä tavoite lähti hyvin tänään toteutumaan, puuhailit monenlaista ponin kanssa ja Vinsa käyttäytyi nätisti kanssasi - edes pelottava vesikarsinalla käynti ei saanut tammaa hätkähtämään.

 

31.1.2009 - Uutta aikaa kohti
Ovelta kuului vieno koputus ja tavalliseen tapaani totesin 'sisään'. Pian pöytäni vierellä olevaan tuoliin ilmestyi Maluco hiukan huolestuneen näköisenä. "Anteeksi, mutta nyt en vain pysty enään hoitamista jatkamaan", hän totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin tyttöä ja hymyilin vastaten: "Ei se mitään, kiitos että olet ehtinyt auttamaan meitä tämän ajan".

Maluco kertoi, että aika ei riittäisi ja kurssejakin olisi vielä suorittamatta. Hengähdin väliin, että kursseja ollaan porukalla mietitty, mutta ollaan ajateltu niiden tuovan lisäintoa hoitamiseen. "Harmi että näin kävi, mutta jos joskus tuntuu siltä, että hoitaminen ja kurssipuuhailu kiinnostaa, niin tule ihmeessä käymään. Niin ja muutenkin saa tulla rapsutusapulaiseksi, sitä hommaa kyllä löytyy!", hihkaisin vielä kun Maluco kiitti ja lähti toimistolta.

No, jos ei hoitajaa, niin kohta Vinsalla on sitten varsa. Tammalle etsitään helmikuussa sopiva ori ja sitten vaan toivotaan parasta ja pelätään pahinta - eli kauhukakara varsaa joka karkailee taitavammin kuin emänsä ;)

 

6.12.2008 - Hoitotarina
Saavuin tallille jälleen äitini kyydissä. Hyppäsin autosta nopeasti pihalle, moikkasin äidilleni ja kävelin reippaasti talliin. Vinsa huomasi saapumiseni ja tuli karsinansa ovelle kurkkimaan.
- Heippa rakas, mitäs jekkuja oot taas tehnyt? sanoin ja silitin Vinsan turpaa.
- Haenkin samantien harjasi ja palaan pian, huikkasin jo puoliksi harjoja hakemassa.
Saavuin takaisin Vinsan karsinalle ja päätin sitoa pikku pirun kiinni. Varmuuden vuoksi sidoin vielä ylimääräisen riimunnarun kiinni ponin karsinanoveen, jotta se ei karkaisi mihinkään. Harjailin ponia pitkän aikaa. Harjattuani ponin läpikotaisin ja selvitettyäni ponin harjan ja hännän lähes takuttomaksi, päätin vielä hieroa ponia sään kohdalta kumisualla. Vinsa nosti päänsä korkealle ja laittoi huulet tötterölle. Se selvästikin nautti.
-Voi höpsö, tuntuuko tämä todella noin ihanalta? kysyin naurahtaen. Jatkoin vielä hieman hieromista. Ajattelin vielä kerran harjata ponin nopeasti, olihan se niin ihana. Vinsa tutkiskeli taskujani siinä toivossa, että löytäisi jonkin namin.
Hain talikon ja heitin muutamat pienet kikkareet ja märät kuivikkeet pois karsinasta kottikärryihin vielä, kun poni oli karsinassaan kiinni. Poni katseli touhujani uteliaasti. Kärräsin kotturit lantalaan ja palautin ne sen jälkeen takaisin paikoilleen.
- Mitähän minä sinun kanssasi vielä tänään tekisin? höpöttelin Vinsalle. Kaivoin taskustani pari pienä porkkananpalasta ja annoin ne Vinsalle. Vinsa rouskutteli porkkanoita tyytyväisenä ja kerjäsi vielä lisää.
- Et sinä nyt enempää voi saada, sanoin Vinsalle ja rapsutin sitä korvan takaa. Puhelimeni alkoi soimaan. "Olen tulossa jo hakemaan", äiti puhui puhelimen toisessa päässä ja lopetti puhelun samantien melkeimpä.
Kiiruhdin viemään Vinsan harjat takaisin paikoilleen ja vapautin ponin riimusta.
-Voi rakas, mun täytyy mennä, äiti ei ilmeisestikään oo kovinkaan hyvällä tuulella. Nähdään taas. Moi moi! puhuin Vinsalle ja lähdin vilkuttaen tallista.

Riimunnaru ovella "porttina" on kätevin keino pitää poni karsinassa :) Silloin voit halutessasi pitää Vinsan vapaana harjauksen aikana, mikäli tamma muuten käyttäytyy kunnolla. Vinsa osasi selvästi nauttia jokaisesta harjanvedosta - sää'än päältä rapsuttelu varsinkin kelpasi! Kohta alkaa onneksi ykköskurssi, niin hoitotehtäviin tulee lisää vastuualueita :)

 

17.11.2008 - Hoitotarina
Saavuin tallille iloisena. Olin juuri saanut hoitoponikseni Vaahteramäen Vinsan. Vinsa on kuulemma hieman rasavilli. No mikäs siinä, minähän rakastan pieniä pippurisia shetukoita. Tulin äidin kyydissä. Äiti pysäytti auton tallin eteen ja hyppäsin ulos. Moikkasin vain nopeasti äidille ja marssin kohti tallia. Koska oli jo ilta, Vinsa ei enään ollut ulkona. Kävin tervehtimässä pikkuista ja jatkoin samantien matkaani hakemaan ponin harjoja. Kun menin karsinaan, olin unohtanut, että ponihan karkaa, jos ovi jää hiemankin raolleen. Niinpä Vinsa työnsi oven kokokaan auki ja lähti pienillä kopisevilla kavioillaan ravatan kohti heinäkasaa.
- Voi Vinsa sua, olis täytyny tämmönenki muistaa, sanoin nauraen. Otin riimun ovesta, ja lähdin heinäkasalle, jolle Vinsa oli pysähtynyt. Poni yritti estellä, jotta en saisi sitä kiinni, mutta kun loppuen lopuksi sain ponin kiinni, talutin sen karsinaansa.
- Voi höpö sua, sanoin. Sidoin ponin kiinni, sillä en halunnut sen enään uudestaan karkaavan.

Harjailin ponia kauan, vaikka siinä ei kovin paljon pinta-alaa olekaan harjattavana. :) Selvitin myös hännän ja harjan kunnolla. Vaikka Vinsan karsina olikin aamulla putsattu, ajattelin vielä ottaa ne muutamat pienet kikkareet pois karsinasta, jotka sinne olivat päivän aikana ilmestyneet. Vinsa katseli touhujani ihmeissään, ja yritti muutamaan kertaan syödä talikon kärjen. Vein talikon takaisin telineeseen ja päätin vielä ennen äidin saapumista puhdistaa juoma- ja ruokakipot.
- Toivottavasti pääsen pian ratsastamaan sulla. Mä niin odotan sitä päivää Vinsa. Voin vaan kuvitella, kuinka sä säntäät yhtäkkiä pukkilaukkaan, tipun selästäsi ja vain nauran. Eihän sulta tipu ees korkeelta, rakas. Äh, äitikin tulee pian, joten mun täytyy lähteä. Moi moi, kullannuppuseni, selitin ponille ja lähdin palauttamaan ponin harjoja takaisin paikoilleen. Huomasin äidin saapuvan pihaan. Kävin vielä aivan nopeasti Vinsukan karsinalla ja moiskautin pusun sen turvalle.
- No niin, nyt minä lähden, hei hei, sanoin ja lähdin autoon.

Vinsan ponimainen luonne tuli varmasti esille ensimmäisenä hoitopäivänä :) Tulitte toimeen oikein mainiosti, oli ilo seurata puuhailuanne tallilla. Ilmoittaudu ihmeessä mukaan Hoitokurssi 1:lle, niin olet askeleen lähempänä ratsastushetkiä. Kurssi järjestetään seuraavan kerran 20.12, mutta jos saamme hyvä ryhmän kasaan, voimme aloittaa toki aiemminkin.

 

13.11.2008 - Uusi ehdokas
Roenna jätti valitettavasti hoitoareenan pikaisesti, ennen kuin ehti edes aloittaa ponin kanssa puuhailun. Aika menee vauhdilla, mutta onneksi saimme tänään hoitoporukkaamme uuden tulokkaan! Maluco aloittaa Vinsan hoitamisen ja toivomme todella että poni osaa käyttäytyä hyvin eikä karkoita uutta hoitajaansa pois ;)

Tervetuloa tallille!

27.9.2008 - Vinsa on muuten suloinen!
Ai että meiltä löytyy suloinen tamma tallista! Alkeiskurssilaiset innostuivat viimeisellä tunnilla koristelemaan heinänkorsilla Vinsan harjaan tehdyn letin, kiillottivat ponin turvasta hännän viimeisiin jouhiin ja sen jälkeen - palkintona tästä - opetin tytöille näyttelykäytäntöjä. Vinsa olisi takuulla saanut monen monta voittajaruusuketta!

Suloisuus iskee aina myös uusiin hoitajaehdokkaisiin. Valitsimme tänään Roennan hoitamaan tätä pientä mustaa palleroa. Toivottavasti poni osaa olla poneiksi, eikä heti aloita hoitotaivalta esittelemällä ihania temppujaan... Tervetuloa hoitoporukkaamme, Roenna (näiden rohkaisevien sanojen jälkeen ^^) !

Psst, Vinsan varsakalenteri näyttää aika tyhjältä. Eikö vain olisi ensi vuonna aika saada taas uusi pikku-Vinsa talliin ;) ?