Hoitomerkin suorittaminen ei ole pakollista hoitajuuden kannalta, mutta sen suorittaminen on aina suositeltavaa - saat varmistuksen taidoistasi sekä tietysti suorituksen päätteeksi itsellesi itse merkin sekä tallin lahjoittaman tavarapaketin (hikiloimi sekä ratsastustakki tallin logolla).

Ennen merkin suorittamista sinun täytyy:
  suorittaa Hoitokurssi I hyväksytysti
 

     SUORITTAMINEN

Merkin suoritus koostuu 3 eri tehtävästä. Jokainen tehtävä arvostellaan pistein (5-5-10), jolloin koko suorituksen pistemääräksi tulee 20. Läpipääsyyn vaaditaan 15/20.

1. Kuva - mikä vialla?
Suorittaja saa nähtäväksi kuvan hoitotilanteesta, jossa on 5 asiaa vialla. Osa kohdista on pienen mietinnän takana - ja tietysti omiakin saa aina ehdottaa! Jokainen oikea (suunniteltu) kohta on yhden pisteen arvoinen, oma keksimistä (ja oikeista) kohdista saa ½ pistettä. Maksimipisteet 5p.

2. Ratkaise ongelma
Suoritus tapahtuu IRCin/messengerin välityksellä roolipelinä. Hoitaja saapuu tallille ja kohtaa jonkinlaisen ongelman, josta hänen täytyy selviytyä oman päätöksensä mukaan. Tilanteita on erilaisia, ja ne vaihtelevat suorittajien kesken. Suoritus kestää 10-20 minuuttia riippuen suorittajan reagoinnista ja ongelman ratkeamisesta. Maksimipisteet 5p.

3. Teoriakoe
Kun kyseessä on kuitenkin melko helppo alkuosa, täytyy jotenkin tentata lopuksi vielä teoriataidotkin. Koe koostuu 5 eri kysymyksestä/tehtävästä, jotka arvostellaan pistein. Maksimipisteet 10p. - pääpaino siis teoriakokeella.

Missään tehtävässä ei ole "yhtä oikeaa" vastausta, vaan arvovaltaiset tuomarit (Aino ja Iida) hyväksyvät myös hoitajien omat ehdotukset tehtävien ratkaisuiksi - kunhan ne ovat päteviä ja tehtävän laatuun soveltuvia.

ILMOITTAUTUMISOHJEET:
Lähetä ainolle sähköpostia (aino[at]tassutusta.net), otsikoiden "perushoitomerkki". Ilmaise viestissä haluamallasi tavalla intosi merkin suorittamiseen, ja pääset pian itse hommaan kiinni :)

Suorittaneet ja suorittajat:

 Nro  Nimi  1. tehtävä  2. tehtävä  3. tehtävä  pisteet  suoritettu
1.  Julien ok ok ok 18/20 22.1.2007
2.  luppis ok ok ok 15/20 31.1.2007
3.  Sonja ok ok ok 17+/20 23.4.2007
4.  Heidi P ok ok ok 17/20 19.6.2007
5.  Lilja ok ei ei /20 pvm
6.  Kati J ok ei ei /20 pvm
7.  Kata ok ei ei /20 pvm
8.  Minna ok ei ei /20 pvm
9.  Laura ei ei ei /20 pvm