Leirikooste 2006

Kesäksi suunniteltiin 6 erilaista ja vauhdikasta leiriä, joista 3 oli reality-tyylisiä ja 3 nimilistallisia. Ihan tavoitteisiin ei päästy, vain yleisleiri sai osallistujaryöpyn - jopa niin että nimilista-leiri täyttyi ennen leirin alkua! Suunnitelmat muuttuivat aika paljon päivien mittaan, mutta tärkeintä oli se että leirit olivat onnistuneita. Ohessa kesällä pidettyjen leirien koosteet kuva-albumin kera. Kiitämme vielä Iidan kera suuresti kaikkia mukana olleita.
 

  Yleisleiri 4.-8.6

Vastaanotimme innokkaat leiriläiset iltapäivällä. Sonja, Marianne, Katja sekä Taina saapuivat vanhempiensa kyydillä tallille ja pian heillä olikin jo käsissään mökin avaimet sekä leirin aikatauluvihkot. Vihkoon oli idea kirjoitella myös mahdollisia muita asioita leirin varrelta, jos niin tahtoisi. Päivällisen jälkeen saavuimme viimein tallirakennukseen ja rupesimme jakamaan Iidan kanssa hoitohevosia. Sonja sai Vilin, Marianne Kikin, Katja kokeneempana Urdin ja Tainalle annettiin hoidettavaksi pienen kokonsa ansiosta Venla. Pian tallissa kuului riemun kikatusta, kun leiriläiset yhdessä harjailivat hevosia.

Leirin aikana ehdimme ratsastella päivittäin aika reippaasti, Sonja ja Katja He C-ryhmässä ja Marianne sekä Taina alkeisjatko-ryhmässä. Putoamisilta ja onnettomuuksilta säästyttiin, ja ehdittiin edistyneempien kera käydä maastossa kokeilemassa hevosten laukkakykyjäkin (selväähän oli, että Urdi painoi täysillä ;).

Ruoat leirille hoiti Arana yhdessä Iidan kera. Kyllä se menikin aina kuin kuumille kiville - ruoat hävisivät leiriläisten (ja pitäjän) nälkäisiin vatsoihin hetkessä - ratsastus vaatii paljon energiaa! Iltaisin saunottiin ja uitiin järvessä ja tietysti kerrottiin juttuja tallivintillä. Toisena iltana ehdimme myös käydä iltamaastossa, joka oli kyllä komea elämys auringon laskiessa tallin taakse.

Vaikka alkuperäisesti suunniteltiin, että leirillä ehdittäisiin suorittaa Hoitomerkki, päätimmekin painottaa erilaisiin hoitotapoihin ja enemmän ratsastukseen. Leiriläiset hyväksyivät suunnitelmanvaihdoksen - lupasimme vielä illaksi lettuja sekä hauskan uittoreissun vikana leiripäivänä.

Kuvassa Sonja ja hänen leirihoitohevosena Kullan Wirne. Vili osoittautui täysin vastakohdaksi Eeville, jota Sonja tallilla normaalisti hoitaa. "Tällähän on isot raviaskeleet", totesi Sonja ensimmäisellä tunnilla.
 

  Yleisleiri 18.-22.6

6 iloista leiriläistä saapui tallinpihaan varhain sunnuntaiaamuna - olimme vielä aamuruokinnassa kun ensimmäiset jo tulivat. Melkein jokainen oli tallin omia hoitajia, joten paikat olivat tuttuja. Jaoimme heidät 2 ryhmään, ponilaiset saivat oman mökkinsä ja hevoslaiset omansa. Kun hoitohevoset oli saatu, kerroimme Iidan kanssa leirin aikataulusta. Riemunkiljahduksia kuului ympäri käytävää kun kerroimme, että voisimme tällä leirillä ottaa kunnon leirikisat joukkueilla ponit vastaan hevoset.

He C-ryhmä, eli Lilja, Anette sekä Elisa kokivat hauskan aamutunnin tiistaina. Jostain syystä lähikunnan syysseurue oli lähtenyt metsään vaeltamaan, ja tupsahtivatkin tallin pihaan kameroineen. Siinä sitä paistateltiin sitten kameroiden napsuessa. Tosin jostain syystä metsästä tulleet kävelijät säikyttivät Cikua sen verran, että Elisa sai mukavan rodeokokemuksen samalla ;) Maffe sekä Siiri katselivat vain ihmeissään koko juttua, kunnes taas jäivät odottelemaan uusia pyyntöjä ratsastajilta.

Leirikisoissa käytiin kyllä kovaa taistoa. Lajeina oli alunperin koulu sekä puomit, mutta koska senkään jälkeen ei tulosta tullut, ideoimme vartissa Iidan kanssa hauskan temppuradan. Tämä pujottelu ja satulassa taiteilu ratkaisi tilanteen, ja vauhdikkaat ponit veivät voiton niukasti. Kaiken päätteeksi kävimme suihkuttamassa hevoset tallissa ja niiden rymytessä laitumella söimme pihanurmikolla piknik-eväitä.
 

  Esteleiri 16.-20.7

Jouduimme yhdistämään kaksi leiriä, pitkän soittorumban jälkeen varmistimme että se sopi kaikille hyvin. Leirillä koettiin kyllä muutama äärimmäisen hauska kokemus - joista leiriläiset mainitsivat mieleen painuvaksi talliavustaja Pinjan suunnitteleman leirikasteen. Kyllä siinä oli nauru herkässä jokaisella, kun he onkivat sokkoina kylmästä vedestä hevosten kaviokoukkuja ja laukkasivat ilman hevosia kentällä esterataa läpi.

Seuraavana päivänä armahdimme leiriläiset ja annoimme heille hevoset ;) Pian ylittäminen alkoi ja vauhtia riitti - jopa niin paljon, että leirimme miesvahvistus 37-vuotias Topi tippui esteellä alas ja venäytti ranteensa. Onneksi Iidan ensiapu taidot ovat niin loistavia, että seuraavana aamuna oltiin taas selässä ja paineltiin ristikkosarjaa täydessä laukassa. Ratsukko Topi & Topi olikin leirin ilopilleri, tunneilla jaksettiin piristää ihan ketä tahansa.

Leiri oli siitä hauska, että tällä kertaa mukana oli tosiaan hiukan vanhempaakin kansaa. Senioriratsastajat jaksoivat jutella iltamyöhään, eivätkä junioritkaan yhtään hävinneet hommassa. Parasta oli nähdä, kuinka nuorten ja vanhempien yhteistyö toimi näin loistavasti!

Leirin kohokohta koettiin toisena päivänä, kun aamuyöstä pinkaisin mökeille herättelemään unisia leiriläisiä - saimme yhdessä todistaa aamukolmelta pienen shettisorin syntymää. Leiriläiset nimesivät kaverin Leeviksi, ja niin maskottiponi olikin huomion kohteena kaikki vapaat hetket.

Kuvassa Aranan ja Iidan tekemä iltaruoka - salaattia sekä kattilassa odotti upea lohikeitto. Kyllä maistui itse jokaiselle - viimeisetkin pisarat käytiin kaalimassa lautasille juttelun lomassa.
 

  Koululeiri 13.-17.8
Juuri ennen koulujen alkua ehdimme pitää viimeisen leirin. Olimme toisaalta harmissamme siitä, että koululeirikin veti vain yhden ryhmän verran porukkaa, mutta ei se laatu vaan määrä - ja tämä tuli monta kertaa esiin leirin aikana. Olimme saaneet ystäväni ratsuvalmentaja Jaana Liikola mukaan valmentamaan ratsukoita, joista osa kiitteli leirivihossaan Jaanan upeita neuvoja.

Viimeiset koulutunnit osoittivat, että nyt oltiin hyvien ratsastajien kanssa tekemisissä. Viimeisen päivän leirikisat olivat tiukka taisto, voittajaksi kuitenkin suoriutui leirin juniori, 11-vuotias Riikka kauniisti letitetyn Vinsan kanssa. Olemme pahoillamme siitä, että tapahtuneesta ei ole videota tai kuvaa, sillä tämä ratsukko paineli koko kentän läpi aivan upealla tavalla!

Koululeiri oli kyllä eleganttinen tapahtuma, mutta vaikka kentällä paineltiinkin letitetyillä hevosilla, paineltiin silti laukassa maastoja pitkin - elokuussa löytyi jo hyvin sänkipeltoja, joilla päästelimme niin lujaa kun vain hevosella pääsi. Kyllä huomasi, että varsinkin issikkatammamme Teri nautti älyttömästi leiristä ja saamastaan huomiosta. Tamma näytti itsestään ihan uusia kykyjä.

Kuvassa ratsuvalmentaja Jaana Linkola leirikansion kera. "Jos en tietäisi heidän olevan He C-tasoa, sanoisin, että tällä kentällä pyöri leirin ajan vähintäänkin kansallisen tason ratsukoita!", kommentoi Jaana leirin viimeisellä tunnilla.