KASVATIT 2002-2010
Tallin kasvatustoiminta oli runsaimmillaan vuosina 2004-2005, ainakin jos katsotaan syntyneiden varsojen määriä. Tällöin tallilla kasvatettiin suomenhevosia, andalusianhevosia ja shetlanninponeja. Sittemmin tallin varsahanoja on pienennetty roimasti. Vuodessa syntyy 4-6 varsaa niistä roduista mitä tallissa asustaa. Tarkoituksena on kasvattaa luonteeltaan ja käytettävyydeltään ratsukäyttöön sopivia hevosia, sekä tietysti luoda tasapainoisia sukutauluja, joissa näkyy tallin historiassa esiintyneitä ansiokkaita tuntihevosia. Haaveena olisi, että "GH-kasvatti" olisi jo syntyessään tae laadusta ja hyvästä hevoskaverista.
Käytämme kahta kasvattinimeä. Suomenkielisillä nimillä käytetään tunnusta "Kullan" ja vieraskielisillä tunnusta "GH's". Islanninhevosilla on nähtävissä myös versiota "frá GH".
Vuoden varsat suunnitellaan etukäteen edellisen vuoden syksynä. Tarkoituksena on astuttaa kaksi tammaa suht samaan aikaan, jotta varsoilla on myös ikäistänsä kasvuseuraa. Tammat varsovat keväällä, kesällä ja syksyllä. Tallin tammat varsovat elämänsä aikana 0-4 kertaa (vuodesta 2008 tallilla asuneet tammat), kun taas oreilla maksimijälkeläismäärä pyritään pitämään 6 ja 8 välillä. Tammoille etsitään oreja, joiden ominaisuudet täsmäävät jalostuksellisia toiveitamme. Rodun lisäksi valintaan vaikuttavat luonne, lajipainotus ja sukutaulu.
Tammamme kantavat samaan tahtiin kuin ikääntyvätkin, eli varsa syntyy noin 3 ja puolen kuukauden (11
virtuaalikuukautta) päästä astutuksesta. Tammat käyvät normaalisti tunneilla ja
siirtyvät varsalomalle 2 ja puoli viikkoa (noin 2 virtuaalikuukautta) ennen varsomista. Varsan synnyttyä se
saa viettää puolivuotiaaksi (2 irl-kuukautta) asti aikaa emänsä kanssa. Tämän jälkeen kasvatti on valmis myytäväksi uuteen kotiin tai mahdollisesti jäämään tallille asumaan. Vuodessa syntyvistä varsoista pyritään jättämään 1 kasvamaan kotiin, jotta tallin tuntihevoskanta uudistuisi säännöllisesti.
Ratsukoulutus aloitetaan rauhassa 3-vuotiaana
ja mikäli varsa jää tallille asumaan, se aloittaa tuntityöt 5-6 vuoden ikäisenä. Mikäli varsalle ei löydy kotia parin ensimmäisen ikävuoden aikana, se saa asua kasvattitallissa. Kasvatit peruskoulutetaan ja niillä pyritään kisaamaan sekä mahdollisuuksien mukaan myös käymään tunneilla. Kisatuloksien lisäksi kasvatti voi siis kerätä mukaansa myös tuntilaisten kommentteja. Kasvatin ostaja saa varsasta perustietojen lisäksi luonteen rungon, arvion maksimikoulutustasosta sekä sukuselvityksen. Toivomme, että näitä hyödynnetään kasvatin omia sivuja tehtäessä. Luonne ja väri periytyvät vanhemmilta, joten niiden noudattamisella laajennetaan virtuaalista perimää.
Heinäkuussa 2009 tallin kasvatukselle asetettiin uusi, omaa tuntikantaa koskeva
tavoite: pyrimme siihen, että 25%:lla tuntihevosistamme on suvussaan vähintään
yksi Golden Horsessa tuntikäytössä ollut hevonen. Haluamme tällä varmistaa
mahdollisuuden oppia ja harrastaa turvallisten, hyväluonteisten opetusratsujen
kanssa. Tähän tavoitteeseen päästiin 14.11.2010, kun nvh-ori GH's Truls muutti
päätalliin.
Tämän hetkinen prosenttiluku on 27,3% (9/33).
Koska kyse ei ole varsinaisesta jalostamisesta, vaan enemmän kasvatuksesta, emme ota suuria paineita kasvatuslinjojen määristä tai suunnista. Linjoja viedään eteenpäin varsa ja vuosi kerrallaan. Tarkoituksena on saada pitkäsukuisia kasvatteja, jotka lähtevät tallin omista hevosista. Mukana on myös pari alkuhevosta, joiden suvussa on joko harvinaisia tai muuten mieltä lämmittäviä hevosia vuosien takaa. Linjat on jaoteltu rotujen mukaan. Ensimmäisenä on alkuhevonen ja sen perässä lueteltuina jälkeläinen kerrallaan. Linjaan merkitään vain se jälkeläinen, joka vie linjaa eteenpäin.
ANDALUSIANHEVONEN
t. Golden Colorist → t. Golden Colored Mate (i. Mattfer) → Linja
tällä hetkellä tauolla
ARABI
t. Vaahteramäen Wilma → o. GH's Craftman (i. Coffee's Men)
CONNEMARA
t. Evelyn's Star → t. GH's Snood (suunniteltu)
EESTINHEVONEN
t. Meeldiv Taig → t. Kullan Kena
ISLANNINHEVONEN
t. Butterflyer → o. Jonatan frá GH (suunniteltu)
NORJANVUONOHEVONEN
t. Fiction's Kibe Ürditee → o. GH's Truls
PUOLIVERINEN
t. Citrus → o. GH's Clemens → o. GH's Equality (e. RF Nanette)
RISTEYTYS
t. Areten Sabiina → o. GH's Bryson
SHETLANNINPONI
t. Crossways Mandarin → o. Tähden Ristitie (i. Capitta) → t. Kullan Virsta (e. Vaahteramäen Vinsa)
SUOMENHEVONEN
ESTELINJA
t. Cicely → t. Kullan Jazz-trio → t. Kullan Japina (i. Vaahteramäen Ilopilleri)
YLEISLINJA
t. Cicely → t. Kullan Ciku (i. Kullan Tallin Kimallus → t. Kullan Kaunokki (i. Osiirin Aukusti)
(suunniteltu)
KOULULINJA
t. Tunturi-Tuuli → t. Kullan Pitsihelma (i. Vaahteramäen Ilopilleri) → o. Kuuramaan Kultakavio (i. Kullan Sipsuttaja, ii. Kullan Tupsu-korva,
ie. Cicely)
WELSH
t. White Eye → t. GH's Changer de Camp (suunniteltu)
| PVM | ISÄ | EMÄ | SYNTYI | VARSA | TILANNE |
| VUOSI 2010 | |||||
| 9.1 | Lakean Hanttihomma | Kullan Jazz-trio | 18.4 | sh-t. Kullan Halaja | Myyty |
| 14.1 | Bradley J&K | Areten Sabiina | 27.4 | rist-o. GH's Bryson | jää tallille asumaan |
| 15.3 | Vendetta Neo | Citrus | 29.6 | trak-t. GH's Civil | Myyty |
| 31.5 | Ruiskukan Random | Pilven Tallukka | 14.9 | shet-t. Kullan Rutja | Myyty |
| VUOSI 2011 | |||||
| 20.10 | Kuritöö ja Karistus | Meeldiv Taig | 5.2 | eest-t. Kullan Kena | jää tallille |
| 22.11 | Siljan Nipsu | Kullan Japina | 8.3 | sh-t. Kullan Nanna | myyty |
| 15.2 | GH's Clemens | RF Nanette | 6.6 | pv-o. GH's Equality | jää tallille |
| 27.2 | GH's Clemens | Areten Sabiina | 15.6 | rist-t. GH's Pride | ei vielä tietoa |
| 22.6 | Remukylän Vikke | Kullan Virsta | 16.10 | shet-o. Kullan Veikko | ei vielä tietoa |