Virtuaalinen ratsastuskoulu
A SIM-game Riding School

Tallista

Esittely

Golden Horse ei ole mikään pieni talli ja siksi sen käytäville saattaa helposti eksyä. Esittely kertoo sinulle, mitä kaikkea tallilta löytyy ja millaista päivärutiinia tallilla noudatetaan. Mitä hoitajien kaapeissa voi säilöä, missä lämmitän evääni? Saako toimistoon kävellä koputtamatta ja minne säilötään talviloimet kesähelteiden saapuessa?

Missä sijaitsee satulahuone? Löydänkö polkua laitumelle? Pohjapiirrosten avulla hahmotat, missä mikäkin sijaitsee, oli kyse sitten tarhoista, kasvattitallista tai oman hoitohevosesi karsinasta päätallissa. Myös maastoreiteille on oma laajempi karttansa. Suunnittele täydellinen retki kokonaiselle päivälle tai pikainen maastopiipahdus arki-illalle.

Talliarjesta kirjoitellaan pitkin vuotta myös tallitarinoita. Lue talliväen mietteitä tulevista hevosmuutoksista, toiminnan sujumisesta ja uusista tuulista. Tai jos haluat muistella hauskoja hetkiä tai ihastuttavia hevospersoonia, vilkaise tallialbumin sivuille liimattuja valokuvia. Muistatko vielä, keitä olivat Tähti ja Capi?

Tutustu talliin

Historia

Elokuussa 2002 perustettu talli on ehtinyt kerryttää aikamoista tarinaa taakseen. Lue tallin historiasta, ketkä olivat päätallin 4 ensimmäistä asukasta, miten kasvatustoiminnan ja kisaamisen on käynyt vuosien varrella ja mitä kaikkea vuosien mittaan on ehditty järjestää.

Pelkkä toiminta ja hevoskanta eivät ole olleet myllerryksen kohteena. Tallin ulkoasu on vaihtunut useaan otteeseen, joskus jymähtäen tiettyyn malliin useiksi vuosiksi ja taas löytänyt uuden suunnan. Vilkaise tallin ulkoasuhistoriaa: miten violetista tuli vihreä. Sivustatistiikasta selviää myös, kuinka kävijämäärät ovat vaihdelleet vuosina 2002-2011.

Tutustu historiaan TULOSSA

Työntekijät

Kaiken takana on nainen, myös tällä tallilla. Aino, tallin omistaja, opettaa ratsastajia, valitsee hevosille hoitajat ja auttaa kaikessa tarvittavassa. Jos tallista palaa lamppu, on hän usein ensimmäisenä kiipeämässä katonrajaan sitä vaihtamaan. Paperitöiden keskelle hautautuminen keskeytyy helposti maastoretkellle lähtemisen myötä. Iloisen hymyilevä omistaja on varmasti toivottanut sinutkin tervetulleeksi Golden Horseen.

Jotta talliarki pyörisi mahdollisimman hyvin, on omistajan lisäksi tallilla muutama vakituinen ahkeroija. He auttavat sinua tunti- ja hoitohevosen kanssa, etsivät kadonneet varusteet ja ohjaavat sinua kursseilla. Iida avustaa ammattitaidolla ja Sinna höpöttää kanssasi murheet kaivonpohjalle. Uusin tulokas Petteri hoitaa tallipojan hommia auttaen orien ja eläkeläisten liikuttamisessa sekä hyvinvoinnissa.

Älä unohda myöskään uskollista kengittäjäämme Tarmoa tai tallikissa Nanua. Ehkäpä olet myös huomannut, että toimiston pöydän alla makoilee tallikoiraksi opiskeleva otus. Sassi seuraa sinua laitumelle, pyyhältää tarhaan komentamaan hevosia portille ja nököttää katsomassa tunteja maneesin katsomossa. Aina menossa mukana!

Tutustu työntekijöihin

© Aino 2002-2014. Sivuilla esiintyvän materiaalin kopiointi kielletty.
Golden Horse on virtuaalitalli, joten mitään ei tapahtu oikeasti.

virtuaali@tassutusta.net
Vieraskirja