Virtuaalinen ratsastuskoulu
A SIM-game Riding School

Toiminta

Ratsastusopetus

Ratsastustoimintaa tallilla on ollut perustamisesta asti. Olemme tarjonneet niin nimilista-, tarina- kuin roolipelitunteja. Tällä hetkellä vallitseva suoritusmuoto on syyskaudella 2009 lanseerattu aktivoiva tarinatunti, eli nk. "lomaketunti". Perinteisen "lue tarina ja vastaa siihen" -mallin sijaan tarinan lomassa on kysymyksiä ja kirjoittamista ohjaavia ja inspiroivia ohjeita. Tuntilainen voi käyttää energiaansa haluamallaan tavalla, kuitenkin keskittyen vähintään ennalta annettuihin aiheisiin.

Golden Horsessa ratsastuskokemuksen karttuessa pääsee uusien lajien ja tasoryhmien pariin. Tarjoamme tällä hetkellä opetusta alkeiskurssista Helppo C-tasolle asti. Tuntiportaikon avulla voit tutustua opetustarjontamme suunnitelmaan. Tavoitteena on, että vuonna 2013 meillä olisi mahdollista käydä myös este- ja maastotunneilla sekä harjoitella hevosen hallintaa maasta käsin.

Aktivoivat tunnit pyörivät meillä 3 päivänä viikossa: maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Kaikki suoritukset listataan tuntilaislistalle, jonka avulla ratsastajan on helppo seurata edistymistään sekä mahdollisesti korvata tunteja jollain toisella ratsastuskoululla. Tuntitarinoista annetaan kattavaa ja kehittymistä tukevaa palautetta, pohjautuen ratsastajan kirjoituksiin.

Tuntitoiminta tauolla 7/2013 lähtien.

Hoito- ja lajikurssit

Syyskuussa 2006 tallilla aloitti ensimmäinen hoitokurssi. Siitä lähtien kurssitoiminta on ollut oleellinen osa hoitajien tasojärjestelmää. Hoitokursseja suorittamalla hoitajien on mahdollista saada lisää vastuuta ja vapauksia hoitajina. Lajikursseilla taasen lunastetaan ratsastus- ja lajitaitoa. Kursseja järjestetään noin kuukauden välein.

Hoitokursseilla tutustuaan muun muassa tallin arkeen, hevosen juoksuttamiseen, perusteellisen harjaamiseen ja eri ponirotuihin. Tarkoituksena on tarjota hoitajille monipuolista hevostietoutta, jota voi hyödyntää hoitotarinoissa. Kurssit arvioidaan tehtäväsuorituksien mukaan. Vaaditun pistemäärän saavuttaminen takaa hoitajalle hoitomerkin.

Lajikursseilla talli perehdyttää peruslajien (koulu- ja esteratsastus) saloihin: apuihin, suorituksiin sekä virtuaaliseen kilpailemiseen. Kurssisuunnitelmaamme kuuluvat myös ajo- ja näyttelykurssi. Ratsastuslajien parissa pisteistä määräävät tehtävien lisäksi myös ratsastussuoritukset.

Kurssitoiminta tauolla 7/2013 lähtien.

Tapahtumat

Tallin vuoteen mahtuu monenlaista tapahtumaa. Järjestämme muutamat kilpailut vuodessa, painottuen elokuisiin Ratsastuskoulumestaruuksiin. Tavoitteenamme on tarjota luokkia aloitteleville ratsukoille, ratsastuskouluille sekä hoitajille. Mahdollisuuksien mukaan annamme tilaa myös kilpailumuodoista hauskimmalle: tarinakilpailuille.

Kesäisin tallilla vietetään leppoisaa hevoselämää leireillä. 2006 vuodesta lähtien järjestettyjä teemaleirejä ovat olleet esimerkiksi ponileiri, eläkeläisleiri ja orileiri. Leiritoiminta pyrkii ratsastustuntien mukaisesti aktivoimaan ja innostamaan: leirisuoritukset tehdään erilaisina tehtävinä, joista leiriläinen saa valita itselleen sopivimmat ja mielekkäimmät. Taitava piirtäjä kuvittaa viikon tapahtumat, toinen saattaa kirjoittaa runoja leirihevosestaan ja ratsastetuista estetunneista.

Tämän lisäksi yksi suuri tapahtumaryhmä on hoitajille suunnatut teematapahtumat, kuten esimerkiksi vuokrausviikonloput tai vuosittainen Halloween-maasto. Hoitajien tapahtumien tarkoituksena on ensi sijaisesti palkita ja innostaa hoitajia hoitamisen saralla, mutta myös yhdistää talliväkeä. Pyrimme järjestämään mahdollisimman paljon myös roolipelitapahtumia, joissa vuorovaikutuksella ja persoonilla on suurempi rooli. Yhdessä tekeminen antaa aivan uutta puhtia hoitamiseen!

Tapahtumat tauolla 7/2013 lähtien.

Hevoskasvatus

Vuodesta 2002 lähtien tallilla on syntynyt muutama varsa vuodessa. Kasvatustoiminta oli määrällisesti huipussaan vuosina 2004-2005. Sen jälkeen syntyvien varsojen määrä on laskenut huimasti ja olemme päätyneet kasvatuksessa enemmän laadulliseen puoleen. Tallilla syntyy vuosittain 1-5 varsaa, joista aina vähintään yksi jää tallille kasvamaan. Golden Horsen ensisijainen kasvatusperiaate on rento, reilu ja reipas hevoskaveri. Haaveena olisi, että GH-kasvatti olisi jo syntyessään tae laadusta ja hyvästä hevoskaverista.

Tammat varsovat elämänsä aikana maksimissaan 3 kertaa. Varsoista valitaan tammakohtaisesti yksi, joka jää tallille viemään perimää eteenpäin. Tallissamme asuvat orit ovat käytössä omien hevosten lisäksi myös vieraileville tammoille. Pyrimme käyttämään oreja jalostuksessa nuorella iällä, ennen 10 vuoden ikää. Näin orit voidaan ruunata ja saada tuntikäyttöön keräämään kokemusta tuntityöstä. Omista tuntihevosistamme on noin 25% omia kasvatteja ja lähivuosina prosenttiosuus tulee varmasti kasvamaan.

Varsan vanhempia valitessa vaa'assa painavat ennen kaikkea luonne hevosystävänä ja ratsuna. Kiinnitämme huomiota myös koulutustasoon sekä sukutauluun. Varsan väri, koulutustaso, luonne sekä säkäkorkeus määräytyvät vanhempien perimän mukaan. Tällä pyrimme realistisuuteen myös virtuaalikasvatuksessa. Meiltä maailmalle lähtiessään varsalla on mukanaan persoonallisuus ja ulkomuoto, ei vain nimeä ja syntymäaikaa.

Tutustu kasvatustoimintaan

© Aino 2002-2014. Sivuilla esiintyvän materiaalin kopiointi kielletty.
Golden Horse on virtuaalitalli, joten mitään ei tapahtu oikeasti.

virtuaali@tassutusta.net
Vieraskirja