S A A R A N   P Ä I V Ä K I R J A
Uusin aina päällimmäisenä. Elokuusta 2007 lähtien päiväkirjaan merkitään kaikki hevosten tapahtumat.
xxx = päiväkirjamerkintä
xxx = kisamerkintä
xxx = valmennusmerkintä

 

  2008
13.4 Koulutustasojen korotusta
Saaran tulostaulu näyttää todella maireita lukemia. Kävimme tänään Jaanan kanssa keskustelua Saaran nykyisestä tasosta ja päädyimme siihen, että poni pystyy puhtaastu hyppäämään 110cm rataesteitä sekä 80cm maastoesteitä. Tämä on hieno taso ja luultavasti tästä korkeammalle emme tule pääsemään. Mutta meillä on vielä muutama kuukausi aikaa haalia sijoituksia kasaan ennen eläkkeelle lähtöä :) Saaran jälkeläisistäkin näkee että kapasiteettiä on ja sijoituksille päästään yli metrinkin luokissa.
 

24.3 Krofnock Ranch
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 90cm. Tuloksemme 7/36, palkintona ominaisuuspisteitä.
"Täpärästi sijoittuneiden alla, mutta ratana aivan uskomaton :) Saara oli tänään kevyt hypyissään ja saimme alkuun muutaman näyttävän hypyn. Keräsimme samalla elintärkeitä ominaisuuspisteitä, jotta pääsisimme vähitellen aluetasolle asti."


28.2 Varsanvarsa
Kävimme tänään Nellin ja Ollen kanssa Kyvyt Esiin-kisassa, ja siinä vuoroa odottaessani katselin maneesissa hyppivää ponitammaa. Meitä ennen esiintyi nf-tamma Haylien Kaisli, jonka emä on Deln Kathrine, joka taasen on Saaran varsa. 4-vuotias tamma oli väritykseltään ihanan tuttu, punertavan ruunikko poni saavutti esteillä 125cm korkeuden, eli eipä ole tässä tammassa mennyt geenit hukkaan. 110cm eteenpäin meni vähän vaikeammaksi, mutta uskoisin että tamma tulee hyppäämään 120cm esteitä tulevaisuudessa. Tavoitin tamman omistajan väliajalla ja kerroin mistä ponin tunnen. Hali on kuulema myös luonteeltaan äärimmäisen rauhallinen ja aivan ihan käsiteltävä. Hyppytyyliä kehuttiin päivän aikana ilmavaksi, mutta tämä taito on tainnut tulla jostain toisesta sukuhaarasta. Saaran tyyli kun on enemmän rajumpi kuin varsanvarsansa.

Kouluosuudella tamma esitettiin vielä maasta käsin. Sekä ravi että laukka saivat kiitosta. Ihan pyöreimmillään ja vahvimmillaan ei tamman laukka mielestäni tänään ollut, mutta kunhan pikkuinen saa lihaksia takaosaansa ja pääsee kehittämään hyppyjen avulla liikerataansa, niin eiköhän Saaran perimä näy tässäkin ominaisuudessa oikein hyvin.

Hyvän ratsutuksen lisäksi Sakkura - ponin omistaja - kertoi Halin voittaneen nf-tamma luokan taannoin. Eli ei mikään ihme vaikka tästä ponista tulisi jokus oikea muotovalio :) Oli mukava huomata sukutaulussa tuttu nimi ja nähdä kuinka jalostustyö on onnistunut. Ylipäätään Deln Kathrine tuntuu olevan Saaran parhaimpia varsoja.

14.2 Maple's Stable
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 100-120cm. Tuloksemme 4/17, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.
"Mukava paluu varsalomalta, oman seuran jäsentallin kisassa oli kiva käydä vähän tutustumassa kisakavereihin. Luokka oli tavallista korkeampi ja riskin otto kannatti!"


12.1 Kirveltäjä
KeRJ:n alainen kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/80/70. Tuloksemme 2/50, palkintona 4 pistettä KeRJ-rankingiin.
"Pienellä riskillä varsomisen jälkeen lähdimme kisaamaan. Pikku tammavarsa sai makoilla hoitajan kera tallilla sen aikaa kun mamma kisasi kentällä. Iida kuskasi sitten Saaran erikseen heti startin jälkeen tallille - siellä Cecilia nukkui ihan tyytyväisenä, ihan kuin mamma olisi koko ajan ollut vieressä :)"

10.1 Vuosi käyntiin lomaillen
Saaralla uusi vuosi lähti käyntiin leppoisasti, sillä lomailu alkoi jo hyvissä ajoin joulukuun lopulla :) Parin viikon loman jälkeen maailmaan putkahti tallin toinen ratsuponikasvatti. Ihan ongelmitta emme tällä kertaa selvinneet, sillä varsa oli hyvin heikko syntymän jälkeen ja vartioimme vuoroittain varsan ensimmäisen vuorokauden ajan. Nyt näyttää siltä että pikku Cecilia pystyy seisomaan omilla jaloillaan imemisen ajan ja kykenee jo pieniin ravispurtteihinkin. Saara näyttäisi olevan kunnossa, vaikka pitkäjalkaisen varsan maailmaan punkeminen ottikin tamman voimille.

Nyt Saara lomailee helmikuun puoleen väliin asti ja sitten starttaamme jälleen kisaamisen. Luultavasti kisoja riittää aina eläkepäiviin asti, jolloin Saaralle hankitaan vuoden toinen varsa. Parivaljakko saa nyt lekotella ihan rauhassa sisällä ja tutustua ulkoilmaan päivisin, mutta luultavasti helmikuun alusta aloitamme kenttätreenin Saaran kanssa - muuten olemme ihan rapakunnossa :)

Niin ja viime vuodesta vielä - kisasimme 25 kertaa ja keräsimme tilastoihin 4 hienoa sijoitusta (joista kaksi voittoja). Ominaisuuspistetilikin saatiin viimein auki ja tällä hetkellä Saaran tilanne näyttää tältä:
hyppykapasiteetti ja rohkeus 1.09
nopeus ja kestävyys 0.54
kuuliaisuus ja luonne 0.55
tahti ja irtonaisuus 0.00
tarkkuus ja ketteryys 0.00

Ja tämähän tarkoittaa sitä, että olemme edelleen seuratasolla jokaisessa lajissa (: Periaatteessa olemme tyytyväisiä jo tähän tulokseen, mutta mikäli ennen eläkkeelle siirtymistä saisimme rataesteillä kasaan aluetasoon vaadittavat pisteet, niin se helpottaisi myös jälkeenpäin jalostuksessa.
 

  2007
21.12 Unhola
KeRJ:n alainen seuratason kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/80/70cm. Tuloksemme 5/20, palkintona ominaisuuspisteitä.
KeRJ:n alainen seuratason kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/90/90cm. Tuloksemme 20/26, palkintona ominaisuuspisteitä.

20.12 Taivaanranta
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 60cm. Tuloksemme 3/25, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin.

2.12 Midgårds
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 80cm. Tuloksemme 32/43, palkintona ominaisuuspisteitä.
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 90cm. Tuloksemme 36/40, palkintona ominaisuuspisteitä.


18.11 Varsa jälleen masussa
Saara astutettiin lokakuun lopulla orilla Gallant Comedy GER, joka on komea ratsuponiori. Kyseessä on siis tallin toinen ratsuponikasvatti ja tuskin tästä tulee yhtään ensimmäistä hassumpaa tapausta. Varsa syntyy luultavasti aivan vuoden vaihteen tuntumassa.

Vanhoille jälkeläisille kuuluukin aika vaihtelevaa. Deln Sirius ja Deln Tyrone ovat myynnissä. Deln Jeanine on teillä tietämättömillä - omistajalle olen mailannut kesällä, mutta hän ilmoitti vain omistavansa tamman edelleen. Täytyisi ottaa uudestaan yhteyttä ja kysellä vähän uudempia tietoja. Deln Damien on kasvanut hienoksi oriksi ja on kerännyt hienot 25 pistettä ERJ:n rankingiin. Deln Katherine muutti uuteen kotiin kesällä ja olemmekin käyneet pariin otteeseen Hayliessa moikkaamassa tammaa. Henni pistää myös hyvin kampoihin kilpakumppaneilleen - tammalta löytyy tällä hetkellä 11 sijoitusta esteiden puolelta sekä muutama kouluradoilta. Mukava luonteinen tamma on varsonut jo kerran ja oli mukavaa huomata, että varsan isäksi oli valittu Deln Oscar. Emily vasta aloittelee kisauraansa, mutta näyttää keränneen jo pari sijoitusta :) Deln Patrick elelee myös vähän hiljaiseloa, mutta ehkä kuulemme vielä orista jotain.


25.10 Taivaanranta
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 9/14.

22.10 Suomenhevostalli Aamukaste
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 20/20, palkintona ominaisuuspisteitä.

21.10 Helähdys
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 14/28.

21.10 Misselwaithle - 20. sijoitus esteillä (90-100cm)!
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80cm. Tuloksemme 10/40, 0 virhepistettä.
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-100cm. Tuloksemme 4/40, 0 virhepistettä. Palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.
"Tasaiset nollaradat paikkasivat vähän Fatessa 17.10 tyrittyä täyskaatorataa. Hyvä fiilis :) "

17.10 Fate
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 70-80cm. Tuloksemme 9/10, 12 virhepistettä.

16.10 Fate - Saaran 100. kisa!
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 70-80cm. Tuloksemme 1/6, 0 virhepistettä. Palkintona 6 pistettä ERJ-rankingiin.

10.10 Shine Warmbloods
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 60cm. Tuloksemme 10/22, palkintona ominaisuuspisteitä.

6.10 Gneissi
ERJ:n alainen seuratason esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 35/37, palkintona ominaisuuspisteitä.

6.10 BR Team
KeRJ:n alainen kenttäkilpailu, luokkana He C/80/70. Tuloksemme 6/67, palkintona 1 piste KeRJ-rankingiin.
KeRJ:n alainen kenttäkilpailu, luokkana He C/90/90. Tuloksemme 37/75.

5.10 BR Team
KeRJ:n alainen kenttäkilpailu, luokkana He C/80/70. Tuloksemme 59/67.
KeRJ:n alainen kenttäkilpailu, luokkana He C/90/90. Tuloksemme 60/75.


12.4 Rowea
KeRJ:n alainen kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/60/50. Tuloksemme 12/32.

7.4 AAR
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 60-80cm. Tuloksemme 57/72, 4 virhepistettä.
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-100cm. Tuloksemme 17/89, 0 virhepistettä.
"Yksi kielto ja siihen se sitten kaatuikin. Yksi piste saatiin vielä ajan ylityksestä, kun ei meinannut yhteistyö toimia sitten yhtään. Metrisillä sitten oltiin taas lähempänä kärkeä - onneksi."

5.4 Demantur
KeRJ:n alainen kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/90/90. Tuloksemme 1/20, palkintona 6 pistettä KeRJ-rankingiin.
"VOITTO! JES!"

4.4 Halifit Ponies
KeRJ:n alainen kenttäratsastuskilpailu, luokkana He C/90/90. Tuloksemme 9/21.

1.4 Sarga
KeRJ:n alainen kenttäratsastuskilpailu, luokkana He B/100/95. Tuloksemme 8/21.


2.3 Vuoden eka varsa
Saara varsoi 20 yli 2 iltapäivällä komean tumman orivarsan. Deln Patrick, eli Pate oli virkeänä ja jaloitteli jo pian opittuaan nousemaan pystyyn. Tuntemattomasta suvusta tuleva varsa on jo parin ostajaehdokkaan mieleen ollut, eli uskoisin tämän kaverin löytävän pian oman paikkansa.

Tämän jälkeen Saara saakin taas kisailla, kesällä sitten seuraava varsa luultavammin (:


10.2 Estevalmennus: 100cm (VASH)
Saavuimme Saaran kanssa aamulla Vashiin pirteinä. Maneesissa kipusin selkään ja olimmekin pian jo täydessä verryttelyvauhdissa. Ratsastin pitkillä sivuilla temponlisäyksiä, sillä Saara tuntui hiukan tahmealta paikoin, varsinkin volteilla ravi meinasi hyytyä välillä. Ympyrät alkoivat sujua ja asetus löytyi jo suht hyvin joten siirryimme seuraavaan tehtävään. Nousin kevyeeseen istuntaan ja laskin askelia, laskeuduin alas ja taas 4 askeleen päästä ylös - samalla koitin pitää Saaran sopivassa ravissa, mutta se olikin suht helppo homma, tamma jolkotteli iloisesti. Suunnan vaihdon ja muutaman treenin jälkeen annoimme pitkät ohjat lepokäyntejä varten. Kun olimme kävelleet ja saaneet ohjeet, otin ohjat tuntumalle, nostin laukan ja rupesin harjoittamaan tasapainoani myös tässä askellajissa. Sain tehdä laukassa enemmän työtä Saaran pitämiseksi hyvin uralla, sillä tamma pyrki vähän oikomaan kulmissa. Tiukka sisäpohje pelasti kuitenkin asian ja pystyin keskittymään omaan tasapainoonkin taas paremmin. Hidastimme hetkeksi käyntiin ja kuuntelimme ohjeita.

Tulimme Liljan ja Ellin jälkeen esteille. Nostin ensin laukan, hyppäsimme sinisen pystyn ja suuntasin siitä okserille. Kannustin laukkaa välissä, puolipidäte ja yli. Jarrutin käyntiin ja annoimme Liljalle ja Ellille tilaa. Seuraavalla kierroksella päätin tulla ensin keltaisen pystyn, Saara tuntui paremmin taipuvan ylipäätään vasemmalle. Sinisen pystyn jälkeen Saara nykäisi eteenpäin ja jarruttelin sitä ennen estettä ja hyppy. Kun Lilja oli hypännyt saimme tulla uudestaan. Saaralla olikin nyt jo ponnekuutta laukassa ja pidin vain huolta siitä, että tamma malttaa odottaa. Siniselle pystylle tulimme vähän vinosti, ja jatkoimme siitä vihreälle. Kolahti takajalat ja puomi putosi. Taputin silti poniani, joka päristeli innoissaan. Siirryimme ympyröille, me menimme Saaran kanssa sinisen esteen ympyrälle. Siirryin raviin, jonka pidin aktiivisena mutta suht lyhyenä. Hyppäsimme ympyrällä estettä Jessin nostaessa sitä aina hyvien hyppyjen jälkeen hiukan. Ekalla kerralla Saara meinasi jänistää, mutta houkuttelin sen yli ja pääsimme jatkamaan. Ennen seuraavaa hyppyä ratsastin hyvin eteen ja esteellä napautin vielä vähän pohkeilla ja tamma olikin jo paremmin mukana. Nostin laukan ja aloin tulla myös laukassa estettä, samalla pitäen tamman suurella ympyrällä. Eka hyppy meni hyvin, sisäpohje pakotti ponin takaisin ympyrälle, josta uhkasi tulla voltti. Toinen pomppu tuli aika vinosti, mutta pääsimme tolppaa hipoen yli. Saara alkoi jo tottua ympyrään ja tajusi pysyä pienimmilläkin avuilla uralla. Hyppäsimme vielä viimeisen kerran, siirsin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Tulimme kävelyiden jälkeen kaartoon, taputin Saaraa ja rupesin valmistautumaan talliin lähtöön. Kiitos valmennuksesta!

Valmentajan kommentti:
Saara olikin tänään pirteällä päällä. Suoriuduitte hienosti pysty-okseri harjoituksesta, maltat hyvin odottaa kunnolla esteelle asti jolloin ponikin hyppää juuri oikeasta kohtaa. Puolipidätteet ovat tarpeen, ja osaatkin ajoittaa ne hyvään kohtaan. Harjoitelkaa kotona samaa esteharjoitusta minkä kerroin Liljalle (kts. Lijan valmennuskommentit), jotta poni lähestyisi suoraan ja jatkaisi esteen jälkeen suoraan. Ympyrällä hypätessä kannustat hyvin poniasi, joka totteleekin tosi kivasti ja tajuaa nopeasti harjoituksen idean. Yhteistyönne toimii hyvin.


31.1 KK Bailador
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 15/50.

25.1 Vanility Valley
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80-90cm. Tuloksemme 3/20, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin.

5.1 Saaran vuosikatsaus
Pisteitä kertyi tänä vuonna rankingissa hieno määrä - 42! Sen kyllä näkikin, Saara on kisatilanteissa rento ja notkea ja yltää suorituksiin, jos vaan on hyvässä vireessä. Pettymyksiltähän ei koskaan voi välttyä, mutta olemme ylpeitä Saaran työstä vuoden aikana.

Sijoitusprosentti 21% - se kertoo jo paljon. Hienot 76 starttia takana, joista 16 päättyi sijoitukseen. Myös varsoja ehdimme teettää muutaman vuoden mittaan. Ensi vuonna Saara kisaa ja lomailee sitten helmikuussa.
 

  2006

Kisatuloksissa pelkät sijoittumiset. Kauden sijoitusprosentti 21% - sijoituksia 16/76

15.12 Åminne
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 50-60cm. Tuloksemme 3/30, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin.


5.11 Onnela
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90cm. Tuloksemme 6/41, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.


17.10 Pikku orivarsa
Onnellinen tamma makoilee tällä hetkellä karsinassaan pienen tumman varsan kanssa. Kaikkien vaikeuksien läpi Saara sai hyvin varsottua sunnuntai-iltana komean orivarsan, jonka nimesimme Deln Tyroneksi. Iloksemme saimme huomata, että ori tosiaan on rautias, suht tumma ja karvassaan on nähtävissä pientä punaista vivahdetta.

Tyrone oli pienen työn takana. Aluksi varsa ei tahtonut kääntyä oikeinpäin, kunnes eläinlääkärin avustuksella saimme varsan tulemaan oikeassa järjestyksessä ulos. Sunnuntaiyönä ori meni hiukan heikoksi ja saimme tarkkailla vuoroin Iidan kanssa sen selviämistä. Aamulla kaikki oli kuitenkin hyvin ja ilopillerivarsa pomppi kuin västäräkki ympäri karsinaa emänsä ympärillä.

Saarahan on ylpeä varsastaan - voi että se oikein näyttää muille tammoille, että tässä on minun vauvani. Katsoa saa, muttei koskea, hampaita ja potkuja on näytelty kyllä muille jos turvaväli kutistuu liikaa.

Nyt Saara saa lepäillä kuun loppuun asti ja voidaan sitten marraskuussa jatkaa kisaamista vielä jossain määrin :) Pisteitähän tammalla on jo hyvin kertynyt, eli otetaan suht rauhallisesti.

1.10 Vuoden viimeinen varsa
Aamulla saimmekin komeaa seuraa Saaralle, kun kymmenen aikoihin pihaan saapui NF-ori Zorro (i. Bazuun, e. Lucky Bastelie). Ori on suvuton ja hyvin sijoittunut esteillä. On mukava saada vähän uutta verta kasvatukseenkin!

Saara tosiaan on siis varsalomalla tämän kuun. Oletettavasti varsa syntyy viikolla 42. Ostajaa pikku patukkahännälle ei vielä, joten annamme pikkuisen sitten aikanaan kasvaa hiukan tallilla, ennen kuin rupeamme sitä kaupittelemaan mihinkään suuntaan. Arvailtiin tänään aamulla, että minkäköhän värinen kaveri sieltä oikein tuleekaan - joku nätti tummanrautias olisi kyllä mukava :)


2.9 Cradless
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80-100cm. Tuloksemme 4/27, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.


17.8 Abonne
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90cm. Tuloksemme 3/24, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin.

12.8 Kultasalama
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-100cm. Tuloksemme 5/89, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin ja riimunnaru.


26.6 Deln Katherine
Tänä aamuna (10:27) syntyi Saara neljäs varsa. Pieni rautias tamma nousi hyvin jaloilleen ja näyttää kovin virkeältä jo. Läsipäinen poni sai nimekseen Deln Katherine - ihan näin nimen viehätyksen takia.

Saaralla on nyt jo 3 tammavarsaa, kaikki new foresteja. Ainut ori on ratsuponi - onkohan tammalla jokin vahva tammageeni ;) Komeita varsoja silti on aina Saara varsonut, tilannekatsausta kirjoittelen myöhemmin.


21.5 Toukokuun kisakatsaus
Saaran kanssa ollaan nyt jonkin verran ehditty jo kisata, mutta vielä on monet toukokuun kisatulokset lisäämättä kalenteriin esille. Kaiken kaikkiaan tamma on pärjännyt oikein hyvin ja näyttänyt todellista osaamista kisakentillä.

Rankingpisteitä ERJ:n kisoista on kertynyt jo huimat 31, sijoituksia jopa 10. Yhteensä 42 kertaa on tämä poni käynyt estekentän suorittamassa, enemmän tai vähemmän voitollisesti. Omistajan laskeskeltua hiukan sijoittumisprosentteja, sain tulokseksi esteille 24%. Aika hyvin, eli noin joka neljänsissä kisoissa on tullut ruusuke kotiin.

Kesällä teetetään taas uusia varsoja, varmaankin ihan jo kesäkuussa olisi aikaa yhdelle pallerolle.

20.5 Kuutamoravi
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80cm. Tuloksemme 3/50, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin, pintelit ja 300v€.

15.5 Immortelle
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-110cm. Tuloksemme 3/50, palkintona 2 pistettä ERJ-rankingiin.

14.5 FSRa
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-100cm. Tuloksemme 7/50, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.

10.5 Pessego
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 100cm. Tuloksemme 2/23, palkintona 4 pistettä ERJ-rankingiin, estesatula ja 350v€


23.4 NHW
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 60-70cm. Tuloksemme 6/40, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.

19.4 Pêssego
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80cm. Tuloksemme 2/36, palkintona 4 pistettä ERJ-rankingiin.

5.4 Stud Metch
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80cm. Tuloksemme 2/49, palkintona 4 pistettä ERJ-rankingiin.

1.4 RT Jemina
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 60-70cm. Tuloksemme 5/31, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.


18.3 Uusi rotu kasvatteihin
Jessin kanssa päätettiin teettää Saarasta ratsuponivarsa (ensimmäisen polven ratsuponi, nf x ox). Hyvin meni astutukset ja kaikki ja tamma varsoikin viikon alkupuolella - 13.3 klo 15.52. Varsalla kesti vähän normaalia pidempään päästä jaloilleen, mutta onneksi kaikki kääntyi paremmin ja nyt pieni varsa tallustaa pitkin ja poikin laidunta. Uuteen kotiin kaveri muuttaa siis 20.3. Nimeä varsalla ei vielä ole, mutta päivitän tiedot heti kun nimi saadaan.

Nyt sitten kisataan ja kisataan (;


28.2 GoHo
Esteratsastuskilpailu, luokkana 90cm. Tuloksemme 2/19.

21.2 Varsa
Saara varsoikin tällä kertaa todella aikaisin! Pieni tammavarsa selvisi silti hyvin hengissä kaikesta, ja tepsuttelee nyt jo emänsä vierellä. Deln Jeanine, eli 'Janna' syntyi 18.2 kello 15:06, kerrankin keskellä päivää (; Varsa saa nyt kasvaa tallilla ja se myydään sitten kun vieroitus on onnistunut. Toivottavasti tammalle löytyy hyvä koti nopeasti.

Saara astutetaan nyt toisen kerran heti perään - Jessin komea arabiori kaipasi sulhoa, joten maaliskuun puolivälissä maailmaan syntyy sitten tallin ensimmäinen ratsuponikasvatti. Tämän jälkeen Saara aloittaa kisaamisen ja seuraava astutus ajoitetaan vasta toukokuulle.

6.2 Oriseuraa kisakausien välille
Tammikuun hyvin kisattuaan Saara sai tänään seurakseen komean nf-orin MNK Jack Sparrown. Kyllä - ori on itse asiassa Oonan isä, loistava suvuton ori ;) Varsa syntyy viikolla 8, ja menee näillä näkymin myyntiin.

Helmikuun lopulle on parit kisat, joten onneksi saatiin varsa tähän väliin, ettei tarvitse kisoja perua (: Sitten jatketaan normaalisti rankingpisteiden keruuta.

Siiristä - eli Deln Siriuksesta ei ole kuulunut oikeastaan mitään uutta, tamma on kisoissa jo kerran startannut ilman suurta mainetta. Mutta ehtiihän tuota vielä harrastaa, tamma on vielä nuori :)


24.1 FSRa
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 90-100cm. Tuloksemme 1/50, palkintona 6 pistettä ERJ-rankingiin.

12.1 ST Lumipallo
ERJ:n alainen esteratsastuskilpailu, luokkana 80-90cm. Tuloksemme 5/30, palkintona 1 piste ERJ-rankingiin.

3.1 Tänä vuonna sitten...
Viime vuonna ei ehditty Saaran kanssa kauheasti kisaamaan, kun tammakin tuli vasta loppusyksystä tallille. Nyt ajateltiin aloittaa reippaasti muiden tammojen kanssa kisaaminen, ja Saara toki lähtee myös mukaan ylittämään esteitä.

Tälle kaudelle ehkä tavoitteena olisi myös käydä kisakentillä kokeilemassa, Saarasta on löytynyt hyviä kouluponin puolia. Voi siis olla, että esteiden rinnalle tulisi myös kouluratsastus (; Ehkä nyt tärkeimpänä olisi saada kisoista tuloksia, pari voittoa ja sijoituksia.

Alku vuosi pidetään varsalomaa ja mahdollisesti jo tammikuun lopulla astutetaan Saara uudestaan - jos kisoista on tullut tuloksia ja ollaan tyytyväisiä.

Saaran kanssa ollaan mahdollisesti suuntaamassa YLA:n, jos kisatulokset alkavat näyttää plussaa ja parempaa.
 

  2005

Kisatuloksissa pelkät sijoittumiset. Kauden sijoitusprosentti 11% - sijoituksia 1/9

22.12 Siirille viimein koti
3.12 syntynyt tammanpallero Deln Sirius löysi itselleen kodin Ponitalli Amatosta. Saara otti varsan lähdön ihmeen hyvin, joten mitään ongelmia ei tullut. Tamma lepäilee nyt joululoman (kuten muutkin kaverinsa), ja joulun jälkeen aloitetaan ahkera kisaus esteillä. Tarkoituksena olisi saada tammalle muutama rankingpiste ja sijoituksia alle. Seuraavaa astutusta kaavaillaan mahdollisesti tammikuun puoliväliin - sitten mahdollisesti orina tallin oma new forest ;)

6.12 Pieni pallero - eka tamma!
Viime viikon lauantaina, 3.12, syntyi tallin 4. kasvatti ja Saaran ensimmäinen varsa. Varsasta tuli yllätyksellisesti tamma, ja sai näin paikan tallin ensimmäisenä tammavarsana!

Varsominen sujui melko hyvin - hitaasti mutta varmasti. Eläinlääkäri jouduttiin kutsumaan paikalle, kun näytti siltä, ettei tamma selviä itsekseen. Saara sitten kuitenkin varsoi keskipäivän tietämillä nätin tammavarsan - josta tuli muuten tummanrautias (: Tammalle annettiin nimeksi Deln Sirius, jotenkin kuvastamaan ensimmäisen tammavarsan arvostamista.

Varsa vieroitetaan 10.12, ja on nyt myytävänä. Seuraava astutus otetaan aikaisintaan 7.1.2006. Joulun jälkeen aloitetaan taas kisaaminen uudella innolla.


14.11 'Ooh, mikä herra!'
Saaran elämässä tapahtuu viimein jotain. Kotiutumisen jälkeen käytiin parit kisat, joista saldona vain yksi voitto. Mutta tästä on hyvä jatkaa - sillä...

Huomenna - 15.11 - tallille saadaan viimein nyffi-ori käymään. Pitkän etsinnän jälkeen tärppäsi, ja omistajan kanssa saatiin sovittua, että komea Le'Novercus tulee vierailemaan huomenna tamman luona. Varsalle tulossa siis taasen estesukua. Väri jää vielä arvoitukseksi, nyt kun isä onkin hiukan erivärinen.

Iivu ja Saara astutetaan molemmat huomenna, ja tammat varsovat oletetusti viikolla 48.


29.10 GoHo
Esteratsastuskilpailu, luokkana 110-120cm. Tuloksemme 1/8.

18.10 Kotiutuminen
Tamma saapui tallille itse asiassa jo 11. päivä, mutta päätin kirjoittaa kotiutumisen vaiheista vasta myöhemmin.

Oli hyvin yllättävää, että ylipäätään hankin uuden tamman. Sukulaiseni vinkkasi vain, että nyt olisi Brittein saarilta tulossa uusia poneja myyntiin; mikset hankkisi uutta? Saara osui heti silmiin myyntitilalta ja pian olikin sitten poni jo mukanamme matkalla kotia kohti.

Oona ja Iivu olivat molemmat ulkona, kun Saaran kanssa tultiin. Ensin tammat katsoivat ihmeissään uutta tulokasta ja pian ymmärsivät, että 'sehän on tullut jäädäkseen' ja jatkoivat syömistä. Unssin reaktio oli odotettavissa - poika vain innostui kun sai uuden jäsenen haaremiinsa. (Täytyy varmaan hankkia toinen ori rellestämään sen kanssa). Saara sai karsinapaikan Unssia vastapäätä, ja siitäkös ori innostui.

Tarhassa päästin kaikki 3 tammaa samaan aitaukseen. Ihmeen hyvin ottivat vastaan uuden otuksen ja nyt temmeltävät jo innoissaan pitkin maita ja mantuja. Unssi katseli vain kateellisena koko touhua aidan toiselta puolelta.

Tällä hetkellä aletaan kohta etsimään sopivia kisoja, kun Saaralla ratsastuskin on jo hyvin käynnistynyt. Oikein mukava tamma, ensimmäinen varsa astutetaan marraskuun alussa.