|
VIRTUAALIHEVONEN //
A VIRTUAL HORSE risteytysruuna M A R V I I R |
|||
|
NIMI
Marviir "Mare" SÄKÄKORKEUS 147cm VÄRI kimo SYNTYNYT 30.3.2002 IKÄ 6 vuotta (reaali-ikääntyminen) REKISTERINRO VH-29042 KASVATTAJA Patrik Strandvik, Krǿmse
Mare on tuntikäytössä. RATSASTETTAVUUS:
Vaativa Tarhakaverini on ratsuponitamma Queenie IV |
![]()
ISÄ
Krelsde (conn) |
||
|
MAREN HISTORIA ENNEN TAMMILEHTOA |
|||
|
Kasvattajan nimestä ja paikkakunnasta voi päätellä, että Mare ei ole ihan suomalaista sukua vaan Norjan asukkeja. Nuoren ruunan tie kuitenkin päätyi Suomeen mielenkiintoista tietä. Noin 2-vuotiaana ruuna tuotiin Suomeeen eräälle perheelle. Maresta piti tulla kisaponi ja silloinen ori osoittikin hyviä hyppytaitoja. Pian kuitenkin selvisi, että perheen tytär ei pärjännyt ponille ollenkaan. Ruunauskaan ei auttanut, eikä koulutuksissa saatu muuta kuin mustelmia. Mare laitettiin myyntiin nuorten hevosten huutokauppaan, jonne satuin osumaan sattumalta. Ohjelmavihossa luki "vilkas ja energinen poniruuna (s. 2002). Kenttäratsuksi hyvää potentiaalia, sisukas luonne". En voinut vastustaa kiusausta ja seurasin Maren esittelyä. Poni luimi koko ajan ja taisi jopa näykkäistä vähän esittäjäänsä kädestäkin. Ostin kaikesta huolimatta Maren ja se saapui vuoden viimeisenä päivänä - 31.12.2006 - Tammilehtoon. Pian selvisikin, että ruunan aiemmat vuodet Suomessa eivät olleet mitään lohdukkaita - pieni tarha, ei hevosseuraa ja tallissa seisoskelua väärillä ruokinnoilla. Ensimmäiset viikot Mare sai juosta laitumella suurimman osan päivästä ja treenata perusasioita liinassa. Tuntui että ruuna sai energiansa kulutettua ja helmikuun alussa Mare tuntui jo luottavaisemmalta. Toivotaan että sama rauhallisen energinen luonne pysyy tulevaisuudessakin. |
|||
|
TÄLLAINEN MARE ON... |
|||
|
P |
+
Innokas oppimaan + Vauhtia löytyy joka askellajissa! + Osaavalle hyvä kouluratsu ja esteratsu + Herkkä, pienet avut riittävät
+
On siivosti käsittelyn aikana +
Ihmisrakas |
M |
-
Nuorekasta vauhdikkuutta ja yllätyksellisiä käänteitä löytyy joka hetkeen - Kaipaa selkäänsä osaavan ratsastajan - Jäykkä, ei taivu kunnolla varsinkaan oikealle - Osaa sännätä laukassa kentän keskelle pyörimään, mikäli avut kovenevat liikaa
-
Luimii usein satulanlaitossa, ei kuitenkaan pure
-
Maren takaa ei kannata kävellä, on hyvin epäluuloinen kaikkeen mikä
tapahtuu takana |
|
PALKINTOJA |
|||