|
VIRTUAALIHEVONEN //
A VIRTUAL HORSE suomenhevosruuna P A A P E L I |
|||
|
NIMI
Paapeli, "Pape" SÄKÄKORKEUS 154cm VÄRI punarautias SYNTYNYT 11.2.1997 IKÄ 12 vuotta (reaali-ikääntyminen) REKISTERINRO VH-29023 KASVATTAJA Tarja Kietola, Hyrykallio Paapeli on käytössä vaelluksilla sekä tunneilla. RATSASTETTAVUUS:
Helppo Tarhakaverini on suomenhevosruuna Onnikka |
![]()
ISÄ
Taateli |
||
|
PAPEN HISTORIA ENNEN TAMMILEHTOA |
|||
|
Pape on se, josta Tammilehto alkoi. Ruunan emä - Pirketta - on vanha hoitohevoseni Kaartilan ratsastuskoululla. Kävin silloin ratsastamassa kahdesti viikossa, joista toisen jolkottelin "Piken" selässä. Tamman rehellinen luonne sulatti täysin minut ja olin varma että jos joskus suomenhevosen hankkisin, olisi sen hyvä olla Piken kaltainen. Niinhän siinä sitten kävikin, että asiat johtivat toisiin ja vielä seuraaviinkiin. Luin Hevoselle-lehdestä Tarjan haastattelun, jossa hän mainitsi Pirketan olevan kantavana pitkän prosessin ja työn jälkeen. Taateli nuorena orina oli ollut hermona astutuksissa ja vasta neljäs yritys onnistui. Pape syntyi vuonna 1997, mutta silloin en edes uskaltanut haaveilla omasta hevosesta. Sovin Tarjan kanssa, että alkaisin taas käydä tunneilla Pirketalla. Samalla pääsisin myös avustamaan Paapeli-varsan koulutuksessa. Aika kului ja pian olikin vuosi 2006 ja elokuu. Tarjalle sattui onnettomuus kisaretkellä, jonka seurauksena hän olisi seuraavat 3kk sivussa ratsastuksesta. Rupesin käymään yhä aktiivisemmin liikuttamassa Pirkettaa hänen apunaan, mutta jo koulutettu Pape jäi pahasti sivuun. Eräänä iltapäivänä totesinkin, että mitä jos myisit Papen minulle. Kerroin suunnitelmistani oman tallin suhteen, ja pian olinkin kotona myyntisopimuksen kera. Pape saapui 22.11.2006 Tammilehtoon. |
|||
|
TÄLLAINEN PAPE ON... |
|||
|
P |
+
Laukka-askeleet + Sallii epätasaiset ohjasotteet + Kokonsa puolesta kaikille sopiva + Maastovarma, ei kompuroi
+
Rakastaa rapsuttelua ja harjausta +
Malttaa odottaa ihmistä talutettaessa |
M |
-
Laiska pohkeille - Käynti hidasta - Raviin lähtö usein hankalaa, ensimmäiset askeleet epätasaisia ja pompottavia - Saattaa jäädä porukasta jälkeen maastossa (paitsi laukassa!)
-
Kutiaa vatsastaan - Osaa kyllä liata itsensä laitumella tavalla tai toisella, loimi on tarpeellinen |
|
PALKINTOJA |
|||